NOUSU

Qstock esitteli tuttuja tähtiä ja iloisia yllätyksiä, osa 1/2

02.08.2017
Toimittanut: | Teksti: Pete Huttunen, Tanja Kyngäs ja Riitta Ylilehto | Kuvat: Tanja Kyngäs

Viidestoista Qstock-festivaali juhlittiin Oulussa 28.–29. heinäkuuta. Festivaali oli viidettä kertaa loppuunmyyty jo ennakkoon. Tuttujen kotimaisten artistien lisäksi nähtiin pieni joukko kansainvälisesti tunnettuja nimiä. Tarjontaa riitti useasta eri genrestä.

Päätin aloittaa aurinkoisen festaripäivän luonnollisesti sulloutumalla pimeään Sirkustelttaan katsomaan raavaita lateksiin pukeutuneita miehiä. Industrial-metallia ja shokki-efektejä tarjoava Turmion Kätilöt soitti väärään aikaan. Tämä olisi pitänyt kokea yön pimeinä tunteina hieman liikuttuneessa mielentilassa. Nyt kaivattu vaaran tunne puuttui.

MC Raaka Pee

Turmion Kätilöt Sirkusteltassa

Shag-U

Keikan loppua kohden nyrkit kuitenkin heiluivat komeasti ilmassa. Suloisinta oli seurata noin metrin mittaista pikkuneitoa, joka katsoi isosiskostaan mallia, miten käsi heiluu. Emeliina Tolonen ei tunnustautunut suureksi Kätilöt-faniksi, hän oli vaan lähtenyt isosiskonsa Nooran tueksi keikalle. Kysyin Emeliinalta, olivatko rumat sedät pelottavia? Eivät olleet, vastasi pikkuneiti reippaasti. Mitäpä siihen lisäämään. (Pete)

Emeliina ja Noora Tolonen sekä Katariina Larikka

Helteisen perjantai-illan Qstockin päälavalla avasi Chisu menevällä suomipopilla ja leikittelevällä esiintymisellä. Alkuillasta yleisöä oli kerääntynyt kentälle jo runsaasti ja lavan edustalla oli havaittavissa jo tungoksen alkua. Chisu otti yleisönsä ja laulatti porukkaa hittibiisiensä mukana, Qstock-bileet lähtivät vauhdikkaasti käyntiin.

Chisu Qstockin päälavalla

Chisu Qstockin päälavalla

Chisun yleisössä oli kaiken ikäisiä faneja ja eri genrerajat ylittäen. Hieno meinkinki!

Seuraavaksi oli aika kiiruhtaa Kalevalavalle seuraamaan Michael Monroen rokkaamista. Monroe tarjosi yleisölle niin rokkia kuin vaarallisia tilanteita, ottamalla koko lavan haltuunsa käyttämällä tilaa tehokkaasti hyödyksi. Tosin pian kävi selväksi, ettei edes lava riitä vaan varsin pian Monroe kiipeili perinteisesti rakenteissa ja jatkoi keikkaa milloin missäkin roikkuen.

Michael Monroe oli varmasti Qstockin energisin esiintyjä.

Lavakarisma välittyi katsomoon ja helteisessä säässä miehen hyppiminen oli ihailtavaa ja hän vaikutti jaksavan paljon paremmin kuin moni yleisöstä. Kalevalavan edustan kenttä on varsin laaja ja porukkaa valui keikalle tasaiseen tahtiin. Kysytyimpiä paikkoja taisivat olla miksauspöydän varjoisat paikat. Ja kuuluipa joukosta ihmettelyä, miksi helle iski nyt festareiden aikaan kun kesä on ollut kylmä ja sateinen. Keikkoja kun olisi monen mielestä hieman helpompi seurata hitusen viileämmässä. (Riitta)

Michael Monroe kävi yleisön puolella useaan otteeseen.

Steve Conte

Michael ja Steve Conte.

Sami Yaffa

Rich Jones Michaelin kainalossa.

 

Perjantain alkuilta meni kuljeskellessa ympäri uudistunutta Qstock-aluetta. Lauman mukana ajauduin välillä anniskelualueelle, tai muuten väärälle puolelle aitaa, joten merkinnät olisivat voineet olla selkeämmät. Pian alue oli kuitenkin hallussa. Päälavalla keimaili Chisu, Kalevalavalla rokkasi Michael Monroe ja rytmirannassa kiljuivat tytöt Pete Parkkosen aloittaessa. Nyt en jäänyt odottamaan, että hän ottaa paidan pois, vaikka tämä kuului olevan yleisön suuri toive. (Pete)

Sitten seuraavaksi kiiruhdin takaisin päälavalle ja vuorossa oli Apulanta. Festaritunnelma oli jo saanut otteen ja suomirokki iski kovaa. Toni varoitteli keikan alkuun, ettei heillä ole koskaan aikaisemmin Qstockin lavalla pysyneet kamat kasassa koko keikkaa ja nähtäväksi jäisi miten tällä kertaa kävisi. Apulannan trio rokkasi kovaa ja yleisö oli täysillä mukana, faneja tuntui riittävän pitkälle kentälle saakka. Ja tämä keikka taidettiin vetää loppuun asti ilman laiterikkoja – Apulannan Qstock-historiaa siis. (Riitta)

Toni Wirtanen

Apulanta aloitti settinsä liekkien loimutessa.

 

Tutustuin ensimmäistä kertaa ryhmään The Aeon ylioppilasteatterin huikeassa Suuri peto -esityksessä. Miltä kuulostaa tumma okkultistinen folk-rokki kirkkaassa auringonpaisteessa? No hyvältä tietenkin, mutta ehkä tunnelmaan olisi päässyt paremmin pimeällä klubilla. Silti taitavaa soittoa, hypnoottista menoa ja kaunista laulua oli ilo kuunnella nurmella istuen. Herkemmissä kohdissa muualla paukuttavat poppoot häiritsivät hieman pienen Oululavan äänimaailmaa. (Pete)

The Aeon

The Aeon

The Aeonin yleisöä Oulu-lavan tuntumassa.

 

Oululais-lahtelais-helsinkiläinen S-Tool sai kunnian olla ensimmäinen bändi, jota kävin katsomassa uudella Koomalavalla. Koomalava oli ainakin tällä kertaa yhtä kuin telttakatos, jonka yleisökapasiteetiksi silmämääräisesti voisi arvioida viitisen sataa katsojaa. Vanha kunnon hikimaja eli Kuusisaaren oma legendaarinen puupaviljonki oli jo lähes vuosi sitten purettu pois ja päästetty autuaammille festareille sinne jonnekin, ja virkaa tekevä lavarakennelma oli toisaalta helpotus ja toisaalta se aiheutti pienoista haikeuttakin. Olihan puisessa paviljongissa kuitenkin omanlaisensa tunnelma, ja lukuisia hikisiä mutta ikimuistoisia keikkoja siellä oli tullut koetuksi vuosien varrella.

Ville Laihiala

Qstockin alueella oli hieman ennen yhdeksää jo mukava pöhinä, ja väkeä niin paljon liikkeellä festarialueella, että siirtymä Koomalavalle The Aeonin mainiolta keikalta aivan viereiseltä Oululavalta tuntui ainakin ajatuksen tasolla kestävän ikuisuuden. Kun allekirjoittanut viimein pääsi paikalle vain paria minuuttia ennen h-hetkeä, oli teltta jo täynnä ja väkeä oli kokoontunut teltan ulkopuolellakin. Selkeästi Ville Laihialan, Aksu Hantun, Sami Leppikankaan sekä Kimmo Hiltusen muodostama nelikko kiinnosti yleisöä, ja eipä ihme; onhan bändin miekkosilla ceeveessään sellaiset bändit kuin Sentenced, Lullacry, ja Entwine.

Koska olin valokuvaajan roolissa tällä reissulla, huoli lavan eteen pääsemisestä oli enemmän kuin aiheellinen; väkeä oli paljon paikalla ja lavan sekä mellakka-aidan väliseen tilaan eli photopittiin ei aluksi näyttänyt pääsevän mistään. Lopulta ystävällinen järjestysmies opasti sormi suussa empivän toimittajan omaan pikku karsinaansa. Ja niin keikka jo sitten käynnistyikin! S-Toolin tyyli on rouheaja räyhäkäs rock. Bändi oli kovassa iskussa ja vaikka kappalemateriaali oli varmasti yleisölle vielä täysin uutta, yleisössä päät ja nyrkit heiluivat heti mukana. Laihiala vaikutti rennon hyväntuuliselta ja koko bändi panosti esiintymiseen, lavalla ei todellakaan pönötetty ja sarkastinen musta huumori lensi. Laihiala muun muassa esitteli Sami Leppikankaan yleisölle aitona etelän pellenä.

Sami Leppikangas

S-Toolin keikka Qstockissa vei mennessään ne viimeisetkin harmituksen rippeet siitä että Poisonblack parisen vuotta sitten siirtyi historiaan. Until The Lid Closes jäi heti korvamadoksi soimaan, ja Back to Zerossa oli kuultavissa jopa Panteran kaikuja. Bändin tyylilajia on vaikea lokeroida eikä se ole tarpeenkaan, mutta sitä voisi vaikkapa kuvailla keitokseksi jossa on ainakin metalia, juurevaa rockia sekä rippunen death metalia. Kun tähän kaikkeen yhdistetään vielä bändin selkeä karisma sekä äijien pitkä alan kokemus, on kasassa kaikki elementit S-Toolin menestymiseen. S-Toolin ensimmäinen pitkäsoitto on tulossa jo syyskuussa, joten ei siitä mihinkään pääse; levyostoksille on mentävä. (Tanja)

Kimmo Hiltunen

Danko Jones on kunnon rokkia. En tiedä oliko mielentilani väärä, vai keikan energia vaisu, mutta nyt en päässyt oikein rock-hurmioon. Mikään ei ollut sinänsä vialla, ja Danko veti keikan ammattitaidolla. Yleisölläkin näytti olevan ihan kivaa. Ehkäpä nyt latauduttiin jo Marilyn Mansonin keikkaan, joka alkoi päälavalla heti Danko Jonesin jälkeen. (Pete)

Danko jones

John Calabrese

 

Allekirjoittanut on ollut Marilyn Mansonin fanityttö jo vuodesta 1997 alkaen. Siitä voi siis helposti laskea jutun kirjoittajan olevan 25-vuotias. No, huonot vitsit sikseen. Marilyn Mansonin uraa on siis tullut seurattua jo varsin kauan, ja totta kai odotukset ensimmäisestä keikkakokemuksesta olivat epärealistisen korkeat. Olihan kyseessä sentään Marilyn Manson; Worm Boy, God of Fuck, Antichrist Superstar, Glitter Boy ja niin edelleen. Marilyn Mansonin erilaiset roolihahmot vuosien varrella ovat olleet mielenkiintoisia. Vielä viime vuosikymmenellä The Golden Age of Grotesque -albumin aikoihin 1930- ja 1940-lukujen tyylistä, kansallissosialismista ja vaudevillestä imagoonsa sekä lavaesiintymisiinsä aineksia poimineen Marilyn Manson oli mitä kiinnostavin, mutta valitettavasti tämän jälkeen musiikillinen ja muukin anti on kokenut vääjäämättömän inflaation, eikä vähiten varsin verkkaisen uuden materiaalin julkaisutahdin. Mutta toiveissa on, että tuleva kokopitkä albumi muuttaa tilanteen.

Twiggy Ramirez

Illan tummetessa jännitys Marilyn Mansonin keikkaa ennen alkoi kasvaa, ja oman fanituksen lisäksi oman jännitysmomenttinsa toi epävarmuus siitä saisiko keikkaa kuvata lainkaan, luvan varmistuminen kun jäisi aivan h-hetkeen. Näissä mietteissä suunta oli otettava kohti päälavan vasenta laitaa, josta kuvaajilla oli pääsy lavan edustalle. Qstockin mediavastaava Anssi Juntto saapui paikalle, ja hänellä oli kädessään Marilyn Mansonin kuvauspassit, joita hän ripeästi alkoi jakamaan. Ja lupahan heltisi! Tiukkana ehtona tosin oli, että kuvata saa mutta vain ensimmäisen kappaleen aikana, muuten soitto keskeytyy. Paineet onnistua olivat siis melkoiset. Kun kaikki lupansa saaneet kuvaajat olivat ryhmittäytyneet lavan eteen, alkoivat lukuisat savukoneet hönkiä usvaa lavalle. Syvä huokaus ja pään puistelua. Savu tiesi hyvästejä laadukkaille kuville, nyt mentäisiin tuurilla ja sarjakuvauksella.

En enää edes muista mikä oli ensimmäinen kappale, mutta mieleen jäi vain sakea savu lavalla ja sen hetkinen ajatus ”Tuossa se on, tuo on Marilyn vitun Manson!” Onnea ja iloa ja samalla paniikkia siitä olisiko valokuvista ainutkaan kelvollinen. Bändin muu miehistö oli maskeissaan näyttävää sekin, ja itse Marilyn Mansonilla oli pitkä musta takki ja hieman Batmanista tutun Jokeri-roiston mukainen meikki. Bändi esiintyi tarkoituksenmukaisesti viileästi ja yleisöä mielistelemättä. Tämä kuuluu asiaan, toisin kuin moni yleisössä ehkä ajatteli. Tosin imagoon kuuluvaa välinpitämättömyyttä oli annos normaalia enemmän, ja Manson lisäksi unohteli laulujen sanoja tuon tuostakin. Manson myös kehotti yleisöä olemaan enemmän mukana. Ehkä jäyhä suomalaisyleisö ei ollut niin äänekäs ja raivokas kuin kenties muualla. Mutta keikan edetessä tunnelma parani hiljalleen.

Tutut hitit seurasivat toisiaan; This Is the New Sh*t, Disposable Teens, The Dope Show, Sweet Dreams…  Aivan mahtavaa. Ennen The Dope Showta Manson tivasi yleisöltä, kuinka moni oli huumeiden vaikutuksen alaisena paikalla. Muutama rohkea nosti kätensä, johon Manson totesi Te valehtelette. Me ainakin olemme. Sweet Dreamsin aikana Manson tepasteli lavalla korkeilla metallijaloilla, ja nähtiinpä herra setin loppupuolella punaisessa morsiuspuvussakin. Show oli siis varsin hillitty, mutta asuja Manson vaihtoi tuon tuostakin, kadoten välillä lavalla olleen sermin taakse usean minuutin ajaksi.

Oikeastaan koko keikka ja yleisökin alkoivat lämmetä vasta aivan soittoajan loppupuolella, kun Mansonkin tuli viimein lähemmäs yleisöä esittämään viimeiset kappaleet. Keikka loppuikin sitten kuin leikaten, eikä encorea soitettu, vaikka yleisö raivokkaasti sitä vaatikin. Tämäkin kuuluu asiaan. Juuri näin nimittäin toimii Marilyn Manson, joka ei halua miellyttää ketään eikä kunnioita mitään. Antichrist Superstar oli poistunut. (Tanja)

Qstock-lauantain reportaasi luettavissa Nousussa pian!


LISÄÄ JUTTUJA:

Perikato Nightwish Himoksella Mount Ninji