NOUSU

Qstock on moniulotteinen kokemus, osa 2/2

04.08.2017
Toimittanut: | Teksti: Tanja Kyngäs, Pete Huttunen, Riitta Ylilehto & Jari Huttunen | Kuvat: Tanja Kyngäs

alice cooper

Qstockin perjantai oli onnellisesti takana ja muutaman tunnin unien tuoman paremman olotilan turvin oli lähdettävä jatkamaan juhlia. Lauantaina oli luvassa lisää hienoja artisteja ja uusia kokemuksia.

Lauantai alkoi perjantain lähes helteisen aurinkoiseen säähän verrattuna hieman koleammassa sekä epävakaammassa säätilassa. Taivas oli sumuisen harmaa mutta vettä ei satanut. Pekka Pouta ei tällä kertaa kuitenkaan ennustetta antaessaan hihitellyt hysteerisesti mikä lienee hyvä merkki. Sateen uhasta huolimatta keli oli mukavan tuntuinen festarointiin, kun liiallinen kuumuus oli kaikonnut. Kulku kohti Kuusisaarta ja toista festaripäivää alkoi jo ennen kello yhtä, Nousu-tiimin päivän ensimmäisenä kohteena olisi kello kahdelta Pauli Hanhiniemen Retkue Sirkusteltassa. Tavoitteena oli myös tutustua hieman paremmin itse alueeseen ja sen tarjoamiin palveluihin ja aktiviteetteihin, sillä perjantain tiukka aikataulu ei sitä sallinut siinä määrin kuin oli toiveissa ollut.

Pauli Hanhiniemi Retkue Sirkusteltassa.

Kuvauspäivän lauantaina avasi siis Pauli Hanhiniemen Retkue. Pauli Hanhiniemen olin nähnyt viimeksi keikalla vuonna 1990 Pudasjärven Jyrkkäkoskella, tuolloin Kolmas Nainen -yhtyeen vokalistina. Muisto tästä teininä näkemästäni keikasta nousi elävänä mieleen heti kun näin Paulin astelevan lavalle tutussa ruudullisessa flanellipaidassaan – Kolmas Nainen kun tunnettiin juuri ruutuflanellipaitaisena, rehellistä suomirockia veivaavana yhtyeenä.

Pauli Hanhiniemi

Yleisöä oli Sirkusteltassa varsin mukavasti ottaen huomioon Retkueen varhainen soittoaika. Tunnelma teltassa oli lämmin, ja yleisö oli hymyileväistä ja lauloi tuttuja lauluja jopa mukana. Pauli Hanhiniemen ääni on kyllä maaginen, konstailematon ja hyvin suomalainen mutta samalla tunteita erinomaisesti tulkitseva. Retkue-bändi oli vireessä ja soitto sujui rennon leppoisasti ja luontevasti, ilman yliyrittämistä tai elvistelyä. Mukavaa oli myös kuulla vanhempaakin Kolmas Nainen -tuotantoa, kuten kappale Valehtelisin jos väittäisin. Hieno aloitus Qstockin lauantaille! (Tanja)

Pauli Hanhiniemi Retkue keräsi mukavasti yleisöä varhaisesta soittoslotista huolimatta.

Lauantaina iltapäivällä Sirkusteltan valloitti Pauli Hanhiniemen Retkue. Iltapäivän keikka oli rehellinen suomirock-keikka höystettynä hyvillä biiseillä. Teltta täyttyi ennen kaikkea vähän vanhemmasta festariyleisöstä, nuorten loistaessa poissaolollaan. Hanhiniemen pitkä ura näkyi tai oikeammin kuului keikalla, mitään turhia ja ylimääräisiä temppuja hän ei esittänyt vaan antoi musiikin puhua. (Riitta)

Qstockin päälava.

Pauli Hanhiniemi Retkueen jälkeen oli aikaa tutustua Qstockin alueeseen, johon viime vuodesta on tullut paljon näkyviä muutoksia. Kuusisaaresta on tehty vuoden aikana tapahtumapuisto. Puita ja pensaikkoa on harvennettu, vesipisteitä lisätty ja muutoinkin aluetta siistitty ja kehitetty tapahtumien järjestämistä ajatellen. (Tanja)

Qstockin VIP-alue.

Vuonna 2015 festareille tuotiin ensimmäistä kertaa uusi Chill Out -alue. Nyt kolmannella kertaa samainen alue oli samalla paikalla, mutta valitettavasti alueen funktio rauhallisempana sivualueena ei täyttynyt. Ennen alueen erottavat puut oli nimittäin kaadettu, ja erottajan toimi ainoastaan metalliaita. Chill Out -alue silti ainakin lauantaina veti perukkaa mukavasti, ja saihan sieltä paikallisen Sonnisaaren panimon olutta, joka peittosi festareiden sponssioluen. Muualla alueella oli myös vahvasti mukana Tornion panimo, joka tarjoili sitä oikeaa lappalaista kultaa laseihin. North Arctic Lager olikin oikein mukava tuttavuus, vaikka ei makuhermoja räjäyttänytkään. (Jari)

Qstockissa oli musiikin lisäksi mahdollisuus nauttia monipuolisesta ruoka- ja juomatarjonnasta.

Aiemmilta Qstock-vuosilta tuttu Chill Out -alue oli nyt ikärajaton, ja siellä pääsi nauttimaan monenmoisista herkullisista houkutuksista. Alueella kulinaarisia nautintoja tarjosivat paikalliset yritykset eli Pizzeria Napoli, Antell-kahvila, Kauppuri 5, jolla oli tarjolla jopa oma Qstockille kehitelty Festariliha-hampurilainen, Tuba Food & Lounge jonka street food-tyylisessä valikoimassa oli myös vegaanisia ja gluteenittomia annoksia sekä Flying Reindeer -ravintola joka tarjosi itsetehtyjä makkaroita hodareissaan.

Myös muualla festivaalialueella sai nälkänsä sammutettua helposti ja laadukkaasti; Aalto Catering tarjoili laadukasta festaripurtavaa, ja pienempiä ruokakojuja oli monia kuten Nordic Gourmet’n Street Pitas Food Truck ja Beef & Pork festival grill. Myös pieni valintamyymälä eli K-Supermarket Hovihallin konttimyymälä ja Sokos Herkku Kioski tarjosivat apuaan pikkunälkään ja -janoon. (Tanja)

Festareiden ruokatarjonta oli monipuolista ja useat oululaiset ravintolat olivat avanneet ruokapisteensä ja kehitelleet festari annoksia. Kehuja kuulin muun muassa Flying Reindeer ravintolan hodareista, sekä Tuban ja Poppamiehen burgereista. Herkkuja oli tarjolla moneen makuun ja ihailtavaa oli se että myös kasvisruoka ja jopa vegaanisia vaihtoehtoja löytyi usealta kojulta. (Riitta)

Aktiviteetinnälkäisille olii Qstockissa tarjolla muun muassa benjihyppyä, sumopainia ja linkokatapultti.

Paitsi ruokaa ja juomaa, oli Kuusisaaren tapahtumapuistossa Qstockin aikana tarjolla monenlaisia aktiviteetteja aina benji-hypystä 60 metrin korkeudesta sumopainiin, ja myynnissä oli festaripäähineistä alkaen kaikenlaista mukavaa, bongasimme jopa Sex Shop -kojunkin. Omat telttansa olivat myös monilla ei-kaupallisilla toimijoilla kuten evankelisluterilaisella kirkolla, Suomen Punaisella Ristillä ja Oulun yliopistolla. Jos älypuhelimen akku alkoi piiputtaa, latausapua tarjosi Oulun Energian latauspiste.

Planin leijonaa sai halata ja ilmapallojakin oli jaossa perheen pienimille.

Festivaaleilla eniten kuumia tunteita nostattaa anniskelun lisäksi tapahtuman wc-kapasiteetti – tai oikeammin sen mahdollinen vajavaisuus. On täysin luonnollista, että toilettijonoja syntyy, kun pienellä alueella on tuhansia ihmisiä jotka nauttivat erilaisia ruokia ja juomia, ja suurin osa festaroijista tämän ymmärtääkin ja asennoituu siihen oikealla tavalla. Perjantaina wc-tilojen riittämättömyydestä oli ilmeisesti annettu yleisöltä tiukkaa palautetta, joten kapasiteettia nostettiin ja ainakin lauantaina näyttivät jonot vetävän paremmin. Qstockissa oli tänä vuonna käytössä tavallisten bajamajojen lisäksi Lassila & Tikanojan uusi wc-järjestelmä, joka säästää vettä ja siten pienentää tapahtuman hiilijalanjälkeä. Qstockin tavoitteissa onkin aina ollut että tapahtuman kuormitus ympäristölle minimoidaan käytettävissä olevin keinoin. Valitettavasti tavallinen roskaaminen on ongelma, johon ilmeisesti roska-astioidenkaan määrällä ei päästä pureutumaan riittävän tehokkaasti, siivottavaa jäi tänäkin vuonna Kuusisaareen luvattoman paljon. (Tanja)

Lauantai alkoi synkkänä ja sateisena, joten en turhaan kiirehtinyt alueelle. Ehdin parahiksi kolmeksi päälavan likelle katsomaan Antti Tuiskua. Näin Tuiskun pari viikkoa aikaisemmin kaatosateessa pikkuisella Rotuaarin lavalla. Nyt olivat puitteet kohdallaan ja sadekin lakkasi. Suomen kovin pop-stara pääsi näyttämään mitä on kunnon show. Pohdimme asiaa keikan jälkeen, ja kunnon verrokkia ei meinannut löytyä. Esiin tuli ainoastaan Danny-show jostain 1970-luvulta. (Pete)

Suuntana oli päälava, jossa iltapäivän tihkusateessa Antti Tuisku räjäytti showllaan. Lavan edusta oli tupaten täynnä kolmen aikaan iltapäivällä ja juuri ja juuri keikan alkuun paikalle ehtineenä, paikka oli suosiolla otettava hieman taempaa. Näin täyteen päälavan katsomo ei tainnut näiden festareiden aikana enää kertaakaan tulla. Todistetusti siis yksi Suomen suurimmista poptähdistä veti katsomon täyteen. Paikalla oli huomattavan paljon lapsiperheitä ja pieniä Tuisku-faneja. Tihkusade ei haitannut yleisöä vaan Tuiskun mukaansa tempaavat biisit ja tanssit saivat yleisöön liikettä. Tuisku osaa lavashown, näyttävät tanssit ja itseironiakin on mukavaa kuunneltavaa. (Riitta)

Battle Beastin vokalisti Noora Louhimo.

Sirkusteltassa vuorossa oli itselleni uusi tuttavuus Battle Beast. Sirkusteltta oli ääriään myöten täynnä ja onneksi olin varautunut siihen ja mennyt odottelemaan keikan alkua hieman etuajassa ja sain vallattua hyvän paikan. Battle Beastista muodostui festareiden mielenkiintoisin uusi tuttavuus, rosoinen naisääni ja metallimusiikki toimii ja kun he onnistuivat ottamaan jengin mukaan energiseen keikkaan, niin elämys oli taattu. Tästä tykkäsin – tämä oli helvetin kova keikka. (Riitta)

Battle Beastin Juuso Soinio ja Eero Sipilä.

Battle Beast on melodisen sankarimetallin kestosuosikki Suomessa, ja useilla festivaaleilla on bändin keikkakuntoa tullut todistetuksi. Battle Beast on aina viihdyttävä ja vetää yleisöä missä sitten esiintyykin, ja radiohittejä yhtyeeltä löytyy useita. Eipä siis ihme että Sirkusteltta pullisteli väkeä kun rykmentti aloitti shownsa neljän aikaan iltapäivällä.

Battle Beastin yleisöä.

Keikka alkoi kuitenkin bändin osalta epäonnekkaissa merkeissä, sillä teknisiä ongelmia oli heti alussa ainakin äänentoiston osalta. Noora Louhimon ääni ei ilmeisesti ollut kuulunut ainakaan aluksi juuri eturiviä pidemmälle, ja muutenkin soundi oli aluksi rumpuja myöten jotenkin pielessä. Tämä siis yleisön kommenteista kerrottuna, lavan edessä ääntä tuntui piisaavan enemmän kuin tarpeeksi, kuten aina ennenkin. Mutta tämäkin ilmeisesti korjaantui keikan mittaan, sillä yleisö ainakin tuntui tykkäävän kuulemastaan ja näkemästään keikasta mahdollisista teknisistä ongelmista huolimatta. (Tanja)

Jenni Vartiainen, tyylikkäänä, kuten aina.

Jenni Vartiainen, tyylikkäänä, kuten aina.

Takaisin päälavalle, jossa esiintyi Jenni Vartianen. Hieman yllättäen hänen keikka alkoi varsin tunnelmallisissa merkeissä Qstockissa. Hän esitti useita tuttuja balladejaan, joten yleisö pääsi hempeilemään ja halaamaan toisiaan. Hetkellinen rauhoittuminen näytti olevan monelle juhlijalle mieleen. Myöhemmin päästiin myös Vartiaisen matkassa vauhdikkaampaan menoon, Vartiainen keräsi jälleen yleisökseen paljon lapsiperheitä. (Riitta)

Lauantaina olin liikkeellä parhaassa seurassa – pääosin yksin. Uusi kokemus oli yllättäen positiivinen, sillä tämän kokoisilla juhlilla kotikaupungissa on aina tuttuja ja puolituttuja. Etuna on, että saa olla joka hetki juuri siellä missä haluaa. Jenni Vartiaisen lopetellessa päälavalla, halusin olla Sirkusteltassa eturivissä. Ruotsalainen uusi tuttavuus oli vakuuttanut muutaman biisin kuuntelun jälkeen.

Miriam Bryant Sirkusteltassa.

Miriam Bryantin yleisöä.

Miriam Bryant otti maailmantähden meiningillä Sirkusteltan lavan haltuun. Soundit olivat kohdallaan ja volyymi hipoi väliin ihan ylärajaa. Miriamia verrataan aina ja joka paikassa Adeleen. Laulajattaren ääni on komea ja musiikki tanssittavaa poppia. Välispiikit tähti hoiti osin suomeksi, sillä hänen äiti on alun perin suomalainen. Muutamat biisit, kuten lopun Black Car saivat kylmät väreet kulkemaan musiikinystävän lävitse. En ole näin läheltä aikaisemmin päässyt kokemaan Miriam Bryantin tasoista laulajaa ja esiintyjää. Luulen, että Miriamia odottavat suuret lavat, joten kokemus oli ehkä ainutkertainen. (Pete)

The Charm The Fury Koomalavalla.

The Charm The Fury otti omakseen Koomalavan lauantaina seitsemältä. Ensi kertaa Suomessa keikkaillut bändi osoitti, että Alankomaiden metallimaailmasta löytyy potkua. Harvemmin nimittäin on niin vaikeata saada bändistä onnistunutta kuvaa kuin tästä viisikosta. Ankara moshaus ja ryntäily lavalla oli tosi asia, eikä allekirjoittanut meinannut pysyä musikanttien perässä. Kuluvan vuoden maaliskuussa uuden albumin The Sick, Dumb & Happy julkaissut metallirykmentti oli selkeästi nälkäinen bändi, ja Koomalavalla he kyllä antoivat 110 % yleisölleen. Bändin hehkeä ja karismaattinen naisvokalisti Caroline Westendorp taitaa niin melodiset laulut kuin syvät örinätkin. Jos vertailukohtaa täytyy etsiä, niin lähin sellainen löytyy Arch Enemystä, joskin The Charm The Fury on kuitenkin näistä kahdesta se melodisempi.

Yleisöä oli Koomalavan teltassa oikein mukavasti, ja monille The Charm The Fury tuntui olevan ennestään tuttu. Pakko sanoa että kiinnostus heräsi, ja se juuri on festivaalien parasta antia kun löydät täysin uuden bändin, joka vielä oikeasti on tosi kova. Bändi komensi ihmisiä pittaamaan, ja näin tapahtuikin. Pitti pyöri sitten lähes koko loppukeikan ajan. Valitettavasti aivan loppuun asti en The Charm The Furyn vetoa ehtinyt katsoa kun kuvauskiireet painoivat päälle, ja seuraavana kameran tähtäimessä olisi Amaranthe Kalevalavalla. (Tanja)

Amaranthen Elize Ryd.

Olof Mörck, Elize Ryd ja Henrik Englund Wilhelmsson.

Ruotsalainen Amaranthe on viimeisen päälle ammattimainen esiintyjä. Elize Ryd laulaa kovaa ja kauniisti. Pitkä tukka pyörii villisti ja jalka nousee korkealle. Musiikki on ysäridiskoa reippaalla metallimeiningillä. Elizen kanssa vuorotellee perinteinen hevilaulu ja rouhea örinämeno. Jokainen laulaa ja mörisee niin kuin kuuluu ja soitto toimii. Biisit ovat tarttuvia ja bändi näyttää ruotsalaiseen tapaan komealta. Mistään ei voi valittaa, mutta mikään ei toisaalta yllätä – no ehkä vähän yllätti kohdalleni osunut valtava ilmapallo, joita yleisö sai pomputeltavakseen. Hivuttaudun taemmas sivuun, jossa oli jostain syystä paljon tilaa. Tyhjällä on tapana täyttyä ja tällä kertaa kolme aikuista naista aloittivat älyttömät bileet törmäillen kaikkeen, mitä ympärillä on. Oli pakko väistyä menohitin Drop Dead Cynical tahdissa. (Pete)

Profeetat käytti show´ssaan näyttävää pyrotekniikkaa.

Päälavalla päivän kuumimman pyroshown tarjoilivat suomiräpin menestyneimmät nimet Cheek ja Elastinen Profeetat -kokoonpanollaan. He keräsivät näyttävään esitykseensä etenkin nuoria lavan eteen joraamaan biisien mukana ja yhteislauluun poikien ei tarvinnut yleisöä erikseen kehottaa. Onhan Profeettojen esiintyminen täynnä positiivista energiaa, sitä ja yleisön menoa on kiva seurata ja fiilistellä mukana. (Riitta)

Profeetat eli Elastinen ja Cheeck.

Ajattelin levähdellä hetken Rytmirannan hietikolla. Lavalla aloitteli Atomirotta, jolta olin kuullut muutaman hitin. Parin biisin jälkeen oli pakko kampeutua ylös ihmettelemään bändin tajutonta meininkiä. Karismaattinen Rane Raitsikka ja vieteriukko Notkea Rotta toivat auringon ja kunnon bileet Kuusisaaren rantaan. Notkean Rotan meno ja kunto ovat käsittämätöntä seurattavaa – tennarit olivat varmasti yli puolet keikasta korkealla ilmassa. Hietikolle kerääntyi juhlaväkeä, kengät nakattiin sivuun ja villi biletys alkoi. Huomasin, että paikallaan tanssiville tamppautui hiekkaan parikymmentä senttiä syviä kuoppia. En ajatellut katsoa koko bändiä, mutta pian oli vuorossa viimeinen biisi, kesähitti Aurinkoon. Ihmiset olivat yhtä hymyä mahtavan energisen keikan jälkeen. Olihan huippua menoa ja piristävä yllätys! (Pete)

Kalevalavalla festareiden viimeisenä esiintyjänä sai kunnian olla Kaija Koo. Lauantai-illan alkaessa jo hämärtyä hän veti kentälle runsaasti kuulijoita. Yleisön keski-ikä oli huomattavasti korkeampi kuin esimerkiksi Profeettojen keikalla. Kaijan biisit osattiin ulkoa vaivatta ja kova rokkimimmi vetäisi upean keikan illan päätteeksi. (Riitta)

Ihan ensimmäinen festivaalikokemukseni oli Kuusrockissa vuonna 1990. Pääesiintyjänä oli muuan Alice Cooper. Comeback-albumi Trash oli juuri ilmestynyt ja soinut varhaisteinin levysoittimessa satoja kertoja. Poison oli suuri hitti, jonka sanat osasin jo silloin ulkoa. Nyt 27 vuotta myöhemmin Alice oli täällä taas. Lähes seitsenkymppinen Rock-legenda on edelleen kuningas. Herran karisma on valtava. Hienolla keikalla kuultiin tärkeimmät hitit ja muutama melkein unohtunut menobiisi, joten mielenkiinto pysyi yllä. Lavalla kekkuloinut jättimäinen Frankensteinin hirviö oli kyllä veikeä, mutta shokkiefektejä oli ehkä vähemmän, kuin vajaa 30 vuotta sitten. Alice Cooperin ääni oli kunnossa ja rokki soi entiseen malliin. Jään odottamaan Alicen seuraavaa festarikeikkaa Oulussa. Tällä tahdilla Alice on silloin noin satavuotias vetreä rokkiäijä. Lupaan olla paikalla. (Pete)

Lauantain kruunasi Alice Cooper. Kirjaimellisesti, koska Cooper osoitti suvereenisti, että lavalla ja show-miehenä herra on kuningas. Vaikka Marilyn Manson olikin allekirjoittaneelle se tärkein tämän vuoden Qstockin artisteista, Alice Cooper veti pisteet kotiin 6–0, mitä tulee lavapreesensiin sekä itse showhun. Bändillä ja Alicella tuntui olevan selkeä koreografia ja käsikirjoitus, mutta eihän siinä mitään pahaa, päinvastoin. Esitys oli mitä viihdyttävin Frankensteinin hirviöineen päivineen, ja oli varmasti mannaa kaikille Alice-faneille.

Nita Strauss.

Alice Cooperin bändissä oli sekä kaunotar että hirviö; häkellyttävän kaunis kitaristi Nita Strauss sekä aivan Marvelin Wolverine -hahmoa muistuttava basisti Chuck Garric. Kahdessa muussa kitarassa olivat Ryan Roxie ja Tommy Henriksenin. Kaikkien neljän yhteissoundi olikin erittäin hieno, ja jokainen hoiti oman, taatusti tarkasti määritellyn tonttinsa niin esiintymisessä kuin soittamisessakin. Jokainen bändin jäsen näytti nauttivan selvästi keikasta, ja hyvä tunnelma välittyi varmasti festariyleisönkin puolelle. Oli ilahduttavaa kuulla myös Alice Cooperin vanhempaa ja vähemmän tunnettua tuotantoa kuten He’s Back (the Man behind the Mask. Ja olihan se mahtavaa kun Michael Monroe vieraili setin päättävässä kappaleessa School’s Out. (Tanja)

Chuck Garric.

Sanomattakin tällaisen ison festarin, kuten Qstockin, ehdottomia parhaita puolia on monipuolinen musiikkitarjonta. Festarit ovatkin parhaimmillaan leppoisaa kesäpäivän viettoa ja samalla on hienoa kokea monen tutun artistin keikat samalla kertaa. Keikan vaihtuessa rockista, tanssittavaan poppiin ja hevin kautta räppiin sai päivän aikana aimo annoksen musiikkia. Festareille voi varta vasten lähteä katsomaan jotain artistia ja välillä on mukava piipahtaa kurkkaamassa jotain tuntemattomampaa artistia ja fiilistellä hetken mukana.

Isompia järjestyshäiriöitä ei näyttänyt olevan ja tunnelma oli rentoa. Qstock keräsi yleisöä suurella ikähaitarilla, ihan pienistä lapsista aina varttuneisiin. Ihailtavaa oli myös se, että usealla keikalla perheenpienimpiä huomioitiin yleisön puolelta. Heille annettiin tilaa ja vinkattiin paremmista paikoista. Keikkojen välissä oli kiva istuskella alueella ja seurata muita tapahtumia. Itsensä sai haastaa niin lingossa tai tangossa roikkumisessa, ottaa sumopainin kaverin kanssa tai tiputtautua benjiin varaan. (Riitta)

Lue myös Nousun tunnelmat Qstock-perjantailta.


LISÄÄ JUTTUJA:

Elämän Punainen Lanka – Tapani Tulla Rotko Anu Partanen Pohjoinen teoria kaikesta