Prey

Synkkä allegoria ihmisyydestä

Vuonna 2006 julkaistu Prey ilmestyi juuri ilman mitään hypetystä, mutta muodostui kuitenkin aikojen saatossa kulttipeliksi omassa genressään. Viihdyttävä juoni sekä kekseliäs kenttäsuunnittelu loivat aivan oman tunnelmansa. Nyt yksitoista vuotta myöhemmin Prey sai niin sanotun rebootin ja internet kuohui. Kaikki toivoivat jatkoa ensimäisen osan tarinalle ja protagonistille, mutta toisin kävi. Teema säilyi sinänsä saman tyylisenä, mutta ei juurikaan muu. Onko uusi Prey kuitenkin hyvä peli? Ottakaamme asiasta selvää.

Peli alkaa kun Gordon – kyllä Gordon – herää sängystään ja lähtee töihin. Yllättäen asiat eskaloituvat sen jälkeen melkoisesti. Tästä eteenpäin kannattaa tämä kappale skipata, mikäli ei halua spoilereita yhtään. Töissä tehdään pari testiä, jonka jälkeen erään tiedemiehen kahvi käy tämän kimppuun ja huone täyttyy kaasulla. Gordon herää uudestaan samana aamuna, mutta kaikki ei olekaan enää entisensä. Pian paljastuukin, että Gordon on ollut simulaatiossa, eikä itseasiassa ole edes maapallolla vaan oudon muukalaisrodun valtaamalla avaruusasemalla. Tästä alkaa juonen purkaminen pikkuhiljaa ja sitäpä riittääkin.

Juoni onkin pelin vahvin osuus, sillä se pitää jännityksessä jatkuvasti. Kaikki pelaajan tekemät valinnat vaikuttavat lopputulokseen ja sivutehtäviä löytyykin valtava määrä. Pelaamalla pelkästään pääjuonen läpi ei varmasti saa pelistä juurikaan irti, sillä monet sivujuonet kertovat paljon taustaa ja tarinaa. Tehtävät eivät myöskään toista itseään vaan sisältävät monenlaista pähkinää purtavaksi. Pääjuoni on kuitenkin Preyn kohokohta nostaen koko pelin ajan esille lisää kysymyksiä ja mahdollisuuksia, kuitenkin säilyttäen viimeisen käänteen loppuun asti piilossa. Keskeiseksi teemaksi muodostuu lopulta ihmisyys ja sen rajat, mikä jättää pelin jälkeenkin vielä paljon mietittävää.

Graafisesti Prey on ihan näyttävä, joskaan ei pyri varsinaisesti realistisuuteen. Scifi-tunnelman ja tietynlaisen kauhun tunteen luominen onnistuu kuitenkin hyvin. Peli on myös optimoitu hyvin ja kaikki asetukset sai huoletta heittää täysille hieman vanhemmallakin raudalla. Asetukset ovat myös laajat, joten tarvittaessa näytönpäivitystä saa puristettua lisää helposti hienosäätämällä grafiikoita.

Taistelumekaniikka on miellyttävän sulavaa ja vaikka asearsenaali ei olekaan valtava, voi hahmolle kehittää erinäisiä psyykkisiä voimia, joita hyödyntää taistelussa. Valinta on kuitenkin pelaajan, kehittääkö asetaitoja vai panostaako muukalaisten avulla hankittuihin voimiin. Voimat tuovat mukavan lisän peliin kuten esimerkiksi voima, jolla voi muuttaa itsensä muukalaisten tavoin miksi tahansa esineeksi ja vieriä vaikkapa kahvimukina pienistä raoista.

Muutama asekin on mainninan arvoinen erikoisuudessaan kuten liimatykki, jolla voi ampua isoja liimaklönttejä – kyllä kuulostaa irstaalta. Liimalla voi pysäyttää vihollisia, korjata rikkinäisiä sähköpaneeleja ja tehdä jopa siltoja jota pitkin kiipeillä. Kranaattejakin toki löytyy, joista hauskin on ehdottomasti eräänlaisen imploosion luova vekotin, joka muuntaa kaiken sisään imemänsä hyödyllisiksi resursseiksi. Pelissä voi kerätä paljon tavaraa, joista suurimman osan voi kierrättää ja vastaavasti kierrätetyn tavaran voi jälleen käyttää ammusten, aseiden, päivitysten ja lähes kaiken tavaran rakenteluun.

Aseita ja kykyjä voi hyödyntää kenttäsuunnittelun ansiosta moneen muuhunkin asiaan. Siellä täällä on piilotettuja paikkoja, joihin pääsee vain hyödyntämällä aseita tai kykyjään ja jos on tarpeeksi ovela, voi keksiä oikoreittejä erinäisiin paikkoihin asemalla. Asema itsessään ei sinänsä ole kovin suuri ja kaikki paikat tulevat nopeasti tutuksi, mutta samoihin paikkoihin voi joutua palaamaan useasti tilanteiden muuttuessa. Muukalaiset lisääntyvät asemalla pikkuhiljaa, joten aiemmin putsattu alue saattaakin olla pahemmassa kunnossa seuraavalla kerralla.

Preyn heikoin kohta ovat itse muukalaiset. Vaikka muotoaan muuttavat mustat liejumaiset hirviöt ovatkin hieno idea, on vaihtelua hieman liian vähän. Puolessa välissä peliä alkaa jo tajuta, että enempää erilaisia vihollisia ei tule. Potentiaalia cthulhumaisiin jättihirviöihin ja kaikkeen kieroon olisi ollut paljon. Lopulta kuitenkin hienoin ja samalla kuumottavin vihollinen pelissä on sama, joka tulee vastaan ensimmäisenä eli pienet esineiksi naamioituvat hämähäkit. Koko pelin ajan saa olla varuillaan, sillä koskaan ei tiedä onko jokin esine oikea vai hyppääkö se kohta silmille.

Vaikka Prey ei lopulta ollut juurikaan esikuvansa kaltainen, oli se kuitenkin hiottu ja kiinnostava reboot. Scifi-kauhu on vaikea laji, varsinkin räiskintäpeleissä, mutta Prey onnistuu siinä varsin hyvin kaikilla osa-alueilla. Juoni pitää otteessaan alusta asti ja kaikki kysymykset suorastaan pakottavat tutkimaan asemaa ja tekemään sivutehtäviä, tunnelma on kuumottava  ja taistelu hektistä ja sykettä nostattavaa. Mikäli System Shockin ja Dead Spacen kaltaiset pelit ovat lähellä sydäntä, kannattaa Prey ehdottomasti ottaa testiin.


Genre: FPS
Ikäraja: 18
Testattu: PC
Saatavilla: PC, PS4, XBOX
Pelattu: Kertaallen peli läpi.


LISÄÄ JUTTUJA:

The Whisperer in Darkness ilosaari Royal Blood