Pirunkehto: Suomalaisen black metallin tarina

17.10.2016
Fiilis: saatanallinen

Pohjoisesta Suomestamme on tullut synkkää ylistystä Saatanalle jo vuosikymmenien ajan. Black metal -musiikin pimeät mustat loitsut ovat levittäneet synkät siipensä koko maailman ylle ja monet kotimaiset artistit ovat saaneet paljon arvostusta myös ulkomailla. Tero Ikäheimosen Pirunkehto – Suomalaisen black metallin tarina käy kronikan tapaan läpi suomalaisen black metal -musiikin historian.

Vaikka suomalaista black metal -musiikkia on jo tehty monen sukupolven ajan, se on silti aihepiiri josta ei ole mitään suurempaa dokumentaatiota ikinä aiemmin tehty. Jokunen vuosi sitten julkaistu Sami Kettusen ohjaama erinomainen dokumentti Loputon Gehennan liekki (2011) lienee harvoja aihetta käsitteleviä poikkeustapauksia, joka on myös saanut enemmän näkyvyyttä valtavirrassa, joidenkin epämääräisten kohu- ja shokkiotsikointien lisäksi tietysti, mutta niitä ei nyt lasketa muutenkaan.

Aika on siis varsin otollinen tällaiselle järeämmälle Pirunkehdon kaltaiselle käsittelylle. Ikäheimosen kirja pureutuukin black metal -musiikin syvimpään mustaan olemukseen haastattelujen muodossa. Haastateltavana on tekijöitä kaikista merkittävimmistä suomalaisista yhtyeistä, sekä myös joistakin vähemmän tunnetuista, mutta jotka ovat kuitenkin olleet jollakin tavalla merkityksellisiä tyylilajin kehityksen kannalta.

Ikäheimonen antaa muusikoiden itse puhua ja ruotia teoksiaan ja teoksiensa merkitystä. Olin tavallaan jopa hieman yllättynyt, kuinka haastateltavat antoivat lähes poikkeuksetta erittäin rehellisen ja vaatimattoman vaikutelman itsestään. Mitään suurta mystiikan verhoa ja teatraalisuutta ei oikeastaan ollut havaittavissa; tekijät kertovat motiiveistaan avoimesti, suitsuttavat hyviä ja itselleen merkityksellisiä yhtyeitä sekä levyjä, ja antavat myös kritiikkiä omia teoksia kohtaan.

Kirja käsittelee black metal -aihepiiriä hyvin johdonmukaisesti ja kronologisesti, alkaen sieltä Beheritin päiviltä ja päättyen tuoreempiin tapauksiin. Luvut käydään läpi pääasiassa bändikohtaisesti, toki viitaten tarvittaessa muihinkin alan teoksiin ja yhtyeisiin. Ratkaisu on varmastikin oikea, sillä jos täysin kronologisesti julkaisuja ja yhtyeitä oltaisiin käsitelty, olisi teos vääjäämättä sekavaa sillisalaattia lukea.

Pirunkehto on helvetin mielenkiintoinen ja avartava lukukokemus. Sitä voi kyllä suositella kaikille suomalaisesta äärimusiikista ja etenkin black metalista kiinnostuneille.

Pirunkehto: Suomalaisen black metallin tarina
Tero Ikäheimonen

Svart Records
Sivuja: 512


LISÄÄ JUTTUJA:

Tummilla seinillä kirkkaat ikkunat anna puu Ikinä – Samoista soluista