Pieni elämä

27.09.2017
Teksti:
Fiilis: Vaikuttunut

Nimestään huolimatta Hanya Yanagiharan teoksessa ei ole mitään pientä. Ensinnäkin teos on lähes tuhatsivuinen. Toisekseen sen luettuaan tuntee, että on juuri todistanut jotain suurta ihmisyydestä. En ihmettelisi, jos tämä Booker-ehdokkuuden lunastanut romaani asetettaisiin vielä klassikon asemaan.

Tarinassa seurataan neljän miespuolisen henkilön kasvua ja ikääntymistä. New Yorkiin muuttaneet nuorukaiset haluavat menestyä. Willem pyrkii näyttelijäksi, JB taidemaalariksi, Malcolm arkkitehdiksi ja Jude juristiksi. Jokainen henkilö esitellään, mutta nopeasti keskitytään Juden henkilöhahmoon. Hänen menneisyydestään paljastetaan vähä vähältä palasia, joita joutuu läpi teoksen yhdistelemään ja punomaan päässään monimutkaiseksi rihmastoksi. Lopulta Jude on se, joka yhdistää kaikki henkilöt toisiinsa.

Yanagihara taitaa kepeän kerronnan. Tyyli on sinällään helppolukuista, vaikkakin virkkeet ajatusviivoineen ja sulkeiden sulkeineen ryöpsähtelevät ja säntäilevät toisinaan sinne tänne, mutta kuitenkin asiassa pysyen. Huumoria on käytetty runsaasti, mistä pidän. Toisaalta Judeen keskittyvä kerronta tuo tarinaan välillä pitkiä pätkiä synkkyyttä, ahdistusta, ihon alle menevää puistatusta ja suoranaista kauhua. Suurilta epäoikeudenmukaisuuden ja murheellisuuden tunteilta ei voi välttyä.

Piinaa lisää sekin, että kamaluudet tuntuvat vain jatkuvan, ja lukija toivoisi päähenkilölle armoa. Mutta Yanagihara ei päästä lukijaa tässä helpolla, mitä pidän ansiona. Kirjailija on kertonut haastatteluissa käyttäneensä liioittelua tehokeinona. Itse en kuitenkaan näe tarinassa mitään liioittelua. Ajattelen pikemminkin niin, että tarina voi olla hyvinkin realistinen kuvaus siitä, mitä äärimmäinen kaltoinkohtelu, laiminlyönti ja raakuus voivat tehdä ihmiselle ja kuinka kauaskantoisia seurauksia näillä voi olla. Yanagihara käyttää kuitenkin kaikkia värejä, ei vain mustaa. On paljon suvantohetkiä, onnen ja rakkauden pakahduttavaa kuvausta, rentoja iltoja ravintoloissa ja kiitospäivän aterioilla. Mielestäni kirjailijan vahvuus on se, että hän on onnistunut tavoittamaan ja kiteyttämään pienissä arjen hetkissä suuria merkityksiä ihmisten välillä.

Erityisen tähden annan siitä, että Yanagiharan yksi pääteemoista on ystävyys. Harvemmin kirjallisuudessa käsitellään näin laajalla ja syvällisellä otteella aikuisten ystävyyssuhteita. Mieleeni tulevat vain Harry Potterit, vaikkakin niissä henkilöt ovat teini-ikäisiä. Tällainen vuosikymmeniä kestävien ystävyyssuhteiden kuvaus on liikuttavaa luettavaa. On hienoa, että kirjailija on päättänyt tuoda esiin muun kuin parisuhteen merkitystä ihmisen kasvulle, kehitykselle ja tarpeille. Rivien välistä välittyy sanoma, että myös ystävillä on velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Meillä on vastuu läheisistämme. Myös silloin, kun se vaatii tekemistä toisin kuin toinen toivoo. Kiinnostavina lisäteemoina teoksessa käsitellään lisäksi homoseksuaalisuutta ja etnisyyttä.

Teoksen tiiliskivimäisyyden ei kuitenkaan kannata antaa säikäyttää. Pieni elämä on kuin koukuttava tv-sarja, jota ei malta jättää kesken, vaan on pakko lukea vielä vähän. Tarina laittaa pohtimaan mielenterveyden ja eheytymisen kysymyksiä. Yanagihara ei anna näihin lopullisia vastauksia vaan lukijan on muodostettava ne itse. Jään edelleen pohtimaan näitä inhimillisyyden teemoja, joita kohtaamme päivittäin pienissä suurissa elämissämme.

Pieni elämä
Hanya Yanagihara

Tammi
Sivuja: 939
Suomentanut: Arto Schroderus


LISÄÄ JUTTUJA:

Brutuksesta Luova Laboratorio Hiirenloukku koukuttaa katsojan