Petokesä

Miten vetää täysillä keikasta toiseen?

Antti Tuiskun elämäkerran piti alunperin ilmestyä jo tänä syksynä. Julkaisua odotellessa voi fiilistellä WSOY:n viime vuonna julkaisemaa kookasta kuvateosta Tuiskun Petokesä-kiertueesta.

Kirja on todella painava järkäle, kunnon ”statement”, kuten on ollut Tuiskun uusi tuleminenkin. Otto Virtasen dokumentaariset valokuvat kesän 2016 kiertueelta ovat todella laadukkaita otoksia kiertuelämän hikisestä arjesta. Hyvät, taiteelliset, keikkakuvat eivät ole mikään itsestäänselvyys. Kirja on taatusti nannaa kaikille Tuisku-faneille. Lukija pääsee seuraamaan keikka keikalta kesän tunnelmia, jotka on höystetty Antin omilla selostuksilla.

Kiertueporukalla on mahtava yhteishenki. Bileet tuovat poliisitkin ovelle. Lukija saattaa yllättyä, että Tuisku nimeää Rovaniemen henkiseksi kodikseen. Synnyinpaikka ei unohdu.

Päällimmäisenä kirjassa korostuu keikkaelämän fyysisyys. Se on rankkaa duunia, jossa keho on kovilla. Tuisku sairasteli kiertueella toistuvasti ja joutui painamaan töitä kipeänäkin. Keikan peruminen on aina viimeinen vaihtoehto. Erityisen vaativaa on vetää kaksi settiä samana päivänä.

Tuisku vakuuttaa, että pienet keikat ovat yhtä tärkeitä kuin esiintyminen suurimmilla festareilla. Näin itse Tuiskun shown kiertuetta edeltävänä syksynä ja keväänä. Ensimmäinen keikka ylitti odotukset, mutta toinen oli jo vanhan toistoa välispiikkejä myöten. Takana oli kymmenen laivakeikkaa ja nuorisokeikka alkuillasta. Arvostan itse aitoa heittäytymistä tarkan käsikirjoituksen sijaan. Lukiessani keikkaelämän kuvausta, herään jälleen pohtimaan, kuinka kannattavaa on tehdä töitä äärirajoilla. Rahan takii? Missä vaiheessa suuri yleisö alkaa huomata väsymyksen?

Toisaalta kirjan luettuaan ymmärtää myös paremmin Tuiskun välispiikkejä ja monessa mediassa toistuvaa kertomusta, miten hyvältä tuntuu, kun väheksytty artisti onkin yhtäkkiä cool. En tunnustaudu olleeni koskaan kaappifani: en vain ollut kolmekymppisenä nuoren Tuiskun musiikin kohderyhmää. Biisit eivät iskeneet. Siksi väsyinkin hetkellisesti kuulemaan juttuja sorrosta. Keskity nyt vain tulevaisuuteen, anna mennä, kun kerta hyvin menee, ajattelin. Mutta kyllä Antti on ähäkutti-juttunsa ansainnut.

Kirja on ihana iltasatukuvakirja kaikille vannoutuneille Tuisku-faneille ja myöhemmille herännäisille. Visuaalisuutensa ansiosta se on ehkä jopa tulevaisuuden keräilykamaa.

Petokesä
Antti Tuisku

WSOY
Sivuja: 224
Julkaistu: 10/2016


LISÄÄ JUTTUJA:

Tauski Paluu – Victoria Hislop