Peter Steele

01.04.2016
Teksti:
FIILIS: Vihreä

1990- ja 2000-lukujen suurimpiin raskaan musiikin yhtyeisiin lukeutuneen Type O Negativen lahjakas keulakuva ja laulaja-basisti Peter Steele kuoli vain 48-vuotiaana vuonna 2010. Syntymänimeltään Petrus Thomas Ratajczyk tiedettiin myös puistotyöntekijänä, uskonnonvastaisena katolilaisena, punaviiniä siemailevana vampyyrina sekä patologisena naistenmiehenä. Synkän ja syntisen julkisen persoonan lisäksi Steele oli kuitenkin konservatiivinen ja individualisti. Hän oli lisäksi palvottu goottijumala, joka rakasti kissojaan, kirjojaan, lapsuuden kotiaan ja äitiään. Mutta mies oli paljon muutakin.

Kirja Peter Steele on monitahoinen, rosoinenkin henkilökuva hyvin harvinaisella tavalla monilahjakkaasta ja jo pelkän kokonsakin puolesta karismaattisesta miehestä, joka kaiken rock-tähteyden, kuuluisuuden ja suoranaisen palvonnankin keskellä oli kuitenkin hyvin epävarma, masennukseen ja jopa itsemurha-aatoksiin taipuvainen, erittäin ujo ja herkkä persoonallisuus. Kaiken tämän haavoittuvuutensa Peter Steele kätki onnistuneesti kuuluisan kuivan ja synkän huumorinsa, äärettömän ystävällisyytensä ja avuliaisuutensa sekä avokätisyytensä alle, jonka kaiken ympärille rock-tähteys vielä kiersi oman kirkkaan pyhimyksen ja täydellisyyden sädekehänsä.

Elämänsä viimeiset kymmenen vuotta huumeiden ja masennuksen kanssa omaa jaakobinpainiaan käynyt Steele eli kuitenkin kaikkinensa rikkaan ja värikkään elämän hyvin suojatusta lapsuudesta aina supertähteyteen saakka – niin ja sinne kohutuille Playgirl-lehden sivuillekin. Kirjassa on paljon mielenkiintoista historiikkia Type O Negativea ja sen mukanaan tuomaa hypeä edeltävältä ajalta; Steelen aiempien bändien Fallout ja Carnivore edesottamuksista ja Type O Negativen vaatimattomista alkuajoista jotka johtivat odottamattoman nopeaan ja huikeaan menestykseen 1990-luvun puolivälissä.

Kirjaa varten on haastateltu lukuisa joukko Steelen lähisukulaisia, ystäviä ja vihollisia, naisia, bändikavereita ja musiikki- sekä media-alan ammattilaisia. Siksikin teoksesta välittyy hyvin monipuolinen kuva siitä millainen Peter Steele kenenkin näkökulmasta katsoen oli. Yhtä ja oikeaa totuutta kirjassa ei yritetäkään antaa. Pikemminkin siinä korostetaan sitä tosiseikkaa että todellisen Peterin tunsivat vain hyvin harvat ja läheisimmät ihmiset, jos todella hekään. Kirjan mielenkiintoista antia rikastavat vanhat ja hilpeätkin otokset Ratajczyk’n perheen kellastuneista kuva-albumeista sekä Steelen tähdittämien bändien varhaisista promokuvista joista osaa ei ole koskaan ennen julkaistu.

Kirjan kirjoittaja Jeff Wagner on pitkän linjan metallimusiikkiin perehtynyt toimittaja ja kirjailija, ja perehtyneisyys sekä selkeä rakkaus raskaaseen musiikkiin välittyy tekstistä. Wagner ei selvästikään halua asettaa Steeleä jalustalle kuten postuumisti kirjoitetuissa elämäkerroissa vaarana on, mutta hän ei myöskään halua maalata kliseistä kuvaa kärsivästä tai narsistisesta taiteilijasta. Wagner antaa Peter Steelelle inhimillisen hahmon ja sielun, jossa on paljon valoa mutta myös varjoja.

Peter Steele
Jeff Wagner

Like kustannus
Sivuja: 300
Suomentanut: Miki Leivo


LISÄÄ JUTTUJA:

Remu Aaltonen, Vapriikki, Hurriganes Hukkuminen Punkvallankumous