Perikato – Kuka hyötyy?

19.12.2016
Fiilis: hoocee

Olo on kuin olisi turpaan vedetty. Perikadon debyyttitäyspitkä tarjoilee energistä hardcore punkia ja vetelee pitkin korvia. Kyyti onkin semmoista, että paskat tulisivat housuun, jos ne ei siellä jo entuudestaan olisi.

Yhtyeen musiikillinen ilmaisutyyli on hardcore punk ja sellaisenaan se on hyvin tinkimätöntä paahtamista ja räimintää. Mitään suurempaa nuristavaa yhtyeen hooceesta ei oikeastaan löydy, ehkä olisin kaivannut hieman enemmän tarttuvuutta ja jonkinlaisia koukkuja, mutta jos se ei yhtyeen tyyliin kuulu, niin se ei kuulu.

Soundit ovat aika rosoiset ja samalla hieman tunkkaiset. Napakkuuta löytyy kuitenkin sen verran, että soittimista saa riittävästi selvää. Vonkuvat kitarat ja taustalla nakuttavat rummut tuovat hyvän vauhdintunteen kappaleisiin. Laulaja Jussi huutaa aggressiivisesti kappaleiden sanoitukset varsinaisella antaumuksella.

Debyytin mukaan on roiskaistu yhtyeen kaksi aikaisempaa ep:tä, eli Kovat ajat -ep (2013) sekä Jälkiteollinen painajainen -ep (2012). Yhteensä biisejä levyltä löytyykin hulppeat 38 kappaletta. HC-punkin perinteitä kunnioittaen kappaleiden kestot pyörivät minuutin molemmilla puolilla, yleensä ollen jonkin verran sen alle, joten kokonaisuudelle ei kuitenkaan hirveästi kestoa tule.

Kaikkiaan Kuka hyötyy? on varsin napakka paketti hc:n käryistä menevää punkkia, vaikka ei toisaalta mitään uutta tai ihmeellistä tarjoakaan.

Kuka hyötyy?
Perikato

Svart Records
Formaatti: CD


LISÄÄ JUTTUJA:

Mount Ninji Kaapuveikko 4 - Karhujen sukua