NOUSU

Splatoon 2 – Splätsistä vaan

12.10.2017
Teksti: |

Nintendon Switchille julkaistu Splatoon 2 jatkaa siitä mihin Wii U:lle julkaistu ensimmäinen osa jäi – eli iloisesti töhritään kaikki paikat ja kostutetaan vihollisetkin maalilla tässä hupaisassa pelissä.

Wii U:lle vuonna 2015 julkaistu Splatoon oli Nintendolta mielenkiintoinen teos, sillä se ei luottanut vanhoihin tuttuihin hahmoihin ja oli firmalta muutenkin jotain täysin uutta. Pelissä oli vahva painotus verkkopelaamiseen, mitä harvemmin on Nintendon omissa peleissä totuttu näkemään.

Alussa skeptisyyttä allekirjoittaneessakin herättänyt alkuperäinen peli osoittautui pelaamisen jälkeen varsin hupaisaksi kolmannesta persoonasta kuvatuksi töhrintäräiskinnäksi ja olikin varsin iloinen yllätys vuoden 2015 pelitarjontaan.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin julkaistu jatko-osa on julkaistu Nintendon uusimmalle konsolisukupolvelle ja joutuu tiukkaan testiin – onko alkuperäisen pelin vitsi käynyt jo vanhaksi vai onnistuuko se yhä viehättämään ja kantamaan edeltäjänsä luomat odotukset?

Sotkemisesta taidetta

Muista perinteisemmistä räiskintäpeleistä Splatoon-pelisarjan erottaa se, että siinä normaalien aseiden sijaan niissä aamuskellaan värikkäitä maaliruiskaisuja käyttäen erilaisia supersoakereita vesipyssyjä muistuttavia maalikanuunoita, isoja maalausteloja ja maalikranaatteja – kaikenlaisia käteviä välineitä, joita tervehenkinen sottapytty vaan voikaan tarvita sotkemiseen maalaamiseen.

Kuten yllä mainitsinkin, moninpelaaminen on iso ja tärkeä osa Splatoon 2 -kokemusta. Siinä on yksinkertaisena ideana maalata kentästä oman tiimin värillä kenttää enemmän kuin vastustajajoukkue kerkeää omalta osaltaan tehdä. Maalausprosentit päättävät kentästä voittajan, mutta eihän se ole koskaan helppoa maalata rauhassa, kun joku pentele ruiskii selän takana väärällä maalilla ja pilaa sitten kaiken. Yleensä taistot menevätkin vastustajien jahtaamiseen ja siinä samalla sitten maalailee muistaessaan kenttääkin.

Kentät ovat sopivan kokoisia ja niin vihollisista kuin omista tiimikavereistaankaan ei juuri pääse eksymään. Taistot ovat usein melko intensiivisiä, sillä jokainen ottelu kestää vain kolme minuuttia kerrallaan, joten jonninjoutava aikailu ei ole kannattavaa, vaan sinne kannattaa mennä missä toimintakin on.

Se tuntuu tosin edelleenkin hieman hölmöltä, että peli kierrättää aina kahta pelattavaa karttaa ja vaihtaa niitä sitten kahden tunnin välein. Toki tällä tavalla kentät tulevat tutuiksi, mutta toisaalta saa myös ehkä tympääntymään “samojen kenttien jauhamiseen”. Tämän johdosta en ainakaan itse jaksanut useinkaan pelata peliä montaa tuntia kerrallaan, vaan otin aina lyhyempiä pelisessioita.

Mitään kunnollista kommunikointia tiimikaverien kanssa ei ole mahdollista pelin kanssa tehdä, mikä tuntuu hieman tyhmältä, mutta se on tuntunut olevan aina Nintendon politiikka onlinepeleissään.

Nintendo Switch -app on älypuhelimille tehty sovellus, joka mahdollistaa kuitenkin kavereiden kanssa puhumisen SplatNet 2:n läpi, joka on siis korvike tähän puutteeseen. Henkilökohtaisesti ajatus oman puhelimen käyttämisestä ja sitä varten vielä oman appin asentamisesta tätä tarkoitusta varten tuntui kuitenkin ylilyönniltä ja liian vaivalloiselta, joten tämä jäi kokonaan testaamatta. Tosin ei minulla olisi ollut kaveripiirissä ketään kenen kanssa sitä olisi voinut testatakkaan, että ei se puoleen.

Myöskin internetissä kovasti kehuttu Salmon Run -pelimoodi jäi kokonaan kenttäpolitiikan takia kokematta. Se ei ikinä sattunut olemaan rotaatiossa mukana, kun itsellä olisi ollut aikaa ja mielihalua pelata, joka jäi vähän harmittamaan. Splatoon-pelien kohdalla onkin tullut vahva tunne siitä, että Nintendo haluaa hyvin vahvasti määritellä sen, kuinka Splatoon-moninpelikokemus kuuluu nauttia, ilman että siihen juuri pystyy pelaaja itse hahmonsa kustomointia lukuunottamatta vaikuttamaan.

Pelaajan hahmo kerää nimittäin onlinekähinöiden pohjalta itselleen kokemusta ja pikkuhiljaa tasojen karttuessa pääsee hankkimaan itselleen erilaisia varustuksia ja aseita pelaamisesta saatavilla palkkiorahoilla. 10-tason saavutettuaan pelaaja pääsee myös ranked-peleihin käsiksi niin halutessaan. Mukavasti myös hävityistä otteluista tulee kuitenkin hieman kokemuspisteitä, joten loppuun pelaaminen kannattaa aina, eikä huonosta menestyksestä kiukkuissaan ollessa kesken ottelun poistuminen siis kannata.

Yksinpelikin löytyy, eli lonkero-otusten hyökkäys

Alkuperäisen Splatoonin yksinpeliä en juurikaan pelannut aikoinaan, kokeilin vain paria kenttää. Tämän pohjalta kuitenkin tuntuisi siltä, että Splatoon 2:ssa yksinpeli olisi saanut enemmän lihaa luidensa ympärille ja hyvän ehostuksen. Kenttiä ja niihin liittyviä alueita onkin huomattavasti enemmän tarjolla. Tämän lisäksi niitä kolutessa on löydettäviä juttuja, jotka voivat hätäisiltä jäädä huomaamatta.

Juonen puolesta ei liikuta kovinkaan vahvoilla vesillä, eikä tarina tunnu olevan muutenkaan yksinpelin fokuksena. Edellisestä pelistä tutut serkukset Marie ja Callie ovat ajautuneet eroon toisistaan ja eräänä päivänä Callie on hävinnyt kartalta suuren määrän Inkopoliksen Great Zapfish -sähköotusten kera. Ilkeiden lonkeroöttösten Octariansien vaikutusta peläten, Marie värvää yhdessä asenörtti Sheldonin kanssa pelaajan Agent 4:ksi, jonka on tarkoituksena selvittää asianlaita.

Ja tässäpä se pelin juoni sitten melkeinpä olikin, eikä siihen juuri palata tai mitään kovin mielenkiintoista yksinpelin aikana pääse tapahtumaankaan. Hyvin harmillisesti yksinpeli tuntuukin sellaiselta pelimekaniikat, aseet ja muut kikat opettavalta osiolta, kuin aivan täysveriseltä yksinpelikokemukselta. Taistelemaan pääseekin erilaisia niljakkaita lonkero-otuksia vastaan, mutta varsinainen pelihahmon kehitys on jätetty moninpelin puolelle.

Yksinpelissä on muutenkin painotettu hieman enemmän tasoloikkaamista, kuin varsinaista räiskintää. Pelin kontrollit toimivatkin hyvin kolmiulotteisessa maailmassa loikkimisessa ja tutkimisessa.

Vastapainona pelkälle moninpeliräiskinälle Splatoon 2:n yksinpeliosuus on hauska lisä, mutta silti se jättää kaipaamaan ihan kunnollista yksinpelikampanjaa, nyt kun kenttiä ja niissä tekemistä ei tunnu sitovan mikään kovinkaan kummoinen juonellinen selitys tai syy. Potentiaalia tässä kuitenkin varmasti olisi, mutta tällaisenaan ei raapaista kuin pintaa.

Maalitöhrimistä

Splatoon 2 on oikein hauska ja hyvä peli. Sitä voi kyllä suositella lähes varauksetta kaikille, jotka pitivät edellisestäkin osasta. Koko Splatoon-pelien konsepti tuntuu edelleen tuoreelta ja hyvältä vaihtoehdolta niille, jotka eivät enää jaksa niitä perinteisempiä ultraväkivaltaisia räiskintäpelejä, joissa ylimachot avaruusjääkärit ja seksistiset naishahmot pistävät menemään cooleja one linereitä heitellen, mutta pitävät kuitenkin räiskimisen ideasta.

Peli tuntuu kuitenkin enemmän sellaiselta Splatoon on Switch -tyyliseltä peliltä, 5-päivitykseltä, kuin aivan oikealta jatko-osalta. Kaikkea on vähän enemmän ja se on parempaa, mutta siinäpä ne suurimmat uudistukset sitten ovatkin. Wii U -versiosta oikeastaan jäin kaipaamaan pelkästään Gamepadilta klikattavaa kuoleman jälkeen tapahtuvaa uudelleensijoituspaikkaa, sillä nyt en oikein ikinä päässyt sinuiksi siihen miten se tässä uudessa versiossa toimii kätevästi.

Teknologia on luonnollisesti parantunut, graafisesti peli onkin päivittynyt ja hahmot ovat esimerkiksi paljon yksityiskohtaisempia. Kaikenlaisia pieniä viilauksia on tehty siellä täällä ja niin edelleen, mutta peli ei silti tunnu aivan aivan niin isolta harppaukselta, että sen nimittäminen ihan täysveriseksi jatko-osaksi olisi oikeutettu, vaan se tuntuu enemmänkin samanlaiselta teknologiapäivitykseltä kuin Mario Kart 8 Deluxe oli.

Tämä nyt menee ehkä kuitenkin saivartelun puolelle, eikä sillä nyt niinkään väliä, sillä en mitenkään tarkoita olleeni pettynyt peliin tai että Splatoon 2 tuntuisi varsinaisesti jotenkin halvalta päivitykseltä, mutta jos odotuksissa on suurestikin edeltäjistä eroava pelikokemus tai isot merkittävämmät muutokset, voi Splatoon 2 -peliin kuitenkin hieman pettyä. Itse kyllä viihdyin mainiosti pelin seurassa.

 

Splatoon 2
Nintendo
21.7.2017
Genre
Räiskintä
Testattu
Switch
Saatavilla
Switch
Pelattu
Yksinpeliä kattavasti keräten kentistä löydettävät jutut, sekä moninpeliä julkisella puolella ottamatta osaa ranked- tai liigapeleihin.

LISÄÄ JUTTUJA:

Ulver – ATGCLVLSSCAP Uusi tsaari – Steven Lee Myers