NOUSU

A.R.M.S. – Pitkälle venyvää mätkintää

05.09.2017
Teksti: |

Nintendo tuntuu usein pelaavan peliensä kanssa melko varman päälle ja julkaisee vain laskelmoituja pelejä, jotka myös luottavat vanhojen hahmojen vetovoimaan. Aina ei ole kuitenkaan näin, hyvänä esimerkkinä muutama vuosi sitten oman pelisarjansa aloittanut Splatoon ja nyt arvosteltavana oleva A.R.M.S.

Nintendo ei ole ensimmäinen pelitalo, joka tulee mieleen kun mainitsee tappelupelit. Mutta onhan pitkän linjan pelitalolla toki historiaa mätkintöjenkin saralta, esimerkiksi Super Smash Bros. -pelisarjan kanssa. Siinä missä SSB-sarjassa on enemmänkin kohellusta ja häseltämistä, tuntuu A.R.M.S. lähtökohtaisesti paljon strategisemmalta, vaikka sen perusidea voikin laittaa luulemaan muuta.

Pelihahmot nimittäin hakkaavat toisiaan turpaan ruudun poikki vieterikäsillä, joiden päissä on erilaisia vaihdettavia nyrkkejä. Kyllä, luit aivan oikein. Pelihahmojen kädet venyvät pitkien matkojen päähän hieman Street Fighter 2 -pelistä tutun Dhalsim-hahmon raajojen tapaan – paitsi homma on vielä vähän överimpää.

Tästä voisi kuvitella pelaamisen olevan yhtä kohellusta ja huitomista. Toki peliä voi niinkin pelata, ja jos rehellisiä ollaan niin allekirjoittaneella se melko pitkälle onkin, mutta tempo on sen verran rauhallinen, että väistelyllä ja oikeilla ajotuksilla on suuri rooli taisteluiden kulussa. Hyvien refleksien lisäksi tietysti.

Nintendolle tuttuun tyyliin peli on visuaalisesti hyvin värikäs ja iloinen hullunkurisine hahmoineen. Audiopuoli on melko iloista ja äänekästä. Musiikki alkoi pidemmän päälle tympäisemään. Pelimaailma vaikuttaa sellaiselta, että se voisi olla jonkinlainen spin-off Splatoonin pelimaailmasta, vaikka se ei kuitenkaan taida olla. Sekä hahmot että pelimaailma on tehty kieli poskessa ja hauska hölmöilyn tunne on pelissä hyvin vahvasti aistittavissa, joten yrmistelijöille ja sellaisille, jotka haluavat ottaa pelinsä vakavasti.

Annas kun nappaan sua nyrkillä nekkuun

Perusidea pelissä on mielestäni sekä niin älytön että se on samalla nerokas. Ihmetyttää miksi vastaavaa ei ole keksitty aiemmin? Tai ei ainakaan ihan samanlaista vieterinyrkkeilyä heti tule mieleen. Jotta pelin idea ei olisi aivan liian simppeli, hutkimista monipuolistetaan nyrkeillä (joita peli kutsuukin A.R.M.S.:eiksi), joita on paljon erilaisia. Kaikilla on omat omainaispiireensä ja ne toimivat eri tavoin.

Peli esittelee meille kymmenen erilaista taistelijaa, jotka osallistuvat nyrkkiralliin, jokainen omalla pikkutwistillä varustettuna. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pelihahmot ovat jaettu fyysisten ominaisuuksiensa suhteen muutamaan kastiin ja jokaisella hahmolla on myös pari erikoiskykyä, jollaista muilla hahmoilla ei ole.

Näistä pelaajan on opeteltava hahmojen erikoisuudet sekä löytämään itselleen mieluisin hahmo pelattavaksi. Valinnan varaa ja vaihtoehtoja siis on ihan mukavasti, kun lasketaan kaikki erilaiset A.R.M.S. -nyrkit yhteen hahmovalintojen lisäksi.

Itse taistelu on liikkumisen ja normaalien hyökkäyksien lisäksi tietysti torjumista, hyppyjä, omia erikoisliikkeitä ja heittoja. Silloin kun pelaajalla on erikoishyökkäysmittari täynnä, hän voi vetää päälle erityisen boostin, jolloin hän voi tehdä nopealla tahdilla vihollisella paljon vahinkoa sinkoamalla nyrkkejään niin vimmatusti.

Hyvin äkkiä tulee kyllä selväksi, että pelkkiä nappeja hakkaamalla ei pitkälle pötkitä. Itsellä seinä tuli vastaan naurettavan nopeasti. En nimittäin päässyt pelissä enää toiseksi helpoimman vaikeustason jälkeen eteenpäin, eli siis kolmanteen hyytyi oma edistyminen kuin seinään.

En voi väittää olevani kovin hyvä tappelupeleissä yleensäkään, mutta A.R.M.S.:n kohdalla vaikeustaso tuntui jotenkin vielä kovemmalta. Jos pelistä haluaa saada enemmän irti, täytyy sille löytyä pitkäjänteisyyttä, tai ainakin olla oletusarvoisesti meikäläistä parempi tappelupeleissä, mikä ei tosin luultavasti ole kovinkaan vaikeaa.

Hyvästä menestyksestä peli palkitsee antamalla kolikoita, joita voi käyttää minipelissä voittaakseen lisää erilaisia A.R.M.S. -vaihtoehtoja pelihahmoille. Kaikki pelihahmot voivat käyttää samoja tykkejä hyödykseen, mutta ne ovat alussa lukittuja kolmea jokaiselle hahmolle uniikkia A.R.M.S.:ia lukuunottamatta. Siinä voikin vierähtää pieni tovi, jos meinaa antaa itselleen tavoitteeksi avata ne kaikki.

Turpajaiset kohti voittoa

Yksin pelatessa peli on melko tyypillinen yksi vastaan yksi turpamätketurnajainen, jossa taistelu kerrallaan edetään kohti finaalia vastustaja kerrallaan. Valitettavasti turnausta on yritetty piristää laittamalla sinne väliin pieniä minipelejä, joista esimerkkeinä jonkinlainen koripallo, lentopallon irvikuva ja maalitaulujen ammuskelu ja sen sellaista.

Nämä minipelit tuntuvat melko väkinäisiltä, eivätkä etenkään pidemmän päälle jaksa innostaa. Ehkä moninpelissä hölmöiltynä niissä olisi enemmän pointtia, mutta yksinpelattuna etenkin ne kaipaisivat enemmän lihaa luidensa ympärille.

Tappelupeleissä otteleminen muita ihmisvastustajia vastaan on luonnollisesti suuressa roolissa, eikä A.R.M.S. ole poikkeus tässäkään tapauksessa. Tappeleminen on hauskaa, kun saa hakata kaveria, sanotaan. Otteleminen onnistuukin joko lokaalisti jaetulta peliruudulta tai luonnollisesti myös verkon kautta pelattuna.

Jaetulla ruudulla en päässyt pelaamaan ketään kaveri vastaan, joten jouduin tyytymään verkkomoninpelin ihmeelliseen maailmaan ja se oli varsin hauskaa puuhaa. Yksi vastaan yksi -taistot toimivat itsellä hyvin, mutta huomasin että silloin kun kentällä oli useampi pelaaja tuntui yhteys jostain syystä pätkivän ja taistelut keskeytyä ikävästi. Tämä saattaa tosin johtua omasta WLAN-kuuluvuudesta, sillä en mielestäni havainnut tätä ongelmaa pelatessani Switchillä ilman dockia WLAN-modeemin vieressä. Mutta etenkin jos meinaa pelailla verkossa, niin Langallisen verkkoyhteyden mahdollistava LAN-adapteri voi olla tarpeen.

Yhtä osaa moninpelistä en päässyt tarkistamaan, nimittäin Ranked-pelimuotoa. Se on lukittuna kunnes yksinpelin pääsee läpi neljännellä vaikeustasolla ja kuten jo aiemmin sanoin, että seinä tuli jos vastaan kolmosessa. Tämä melko pitkälle sinetöi kohtaloni päästä ottelemaan A.R.M.S.-mestaruuksista verkossa. Veikkaan kyllä, että siellä olisi turpaan tullut niin että tukka lähtisi, sillä vaikeustasokin on varmasti korkeampi kuin normaalissa moninpelissä, jossa en sielläkään mitenkään ylistystä ansaitsevasti pärjännyt.

Sormet solmussa

Erilaisia ohjausmuotoja A.R.M.S. tarjoilee melko anteliaasti. Perinteinen pelimuoto on tyypilliseen gamepad-tyyliin, jolloin hahmoa ohjataan Switchin Pro Controllerilla, yksittäisellä Joy-conilla, tai niin että molemmat Joy-conit ovat kiinni gripissä. Omien kokeiluiden perusteella mieluisin oli ihan yksittäisellä Joy-conilla pelatessa ja silloin voisi periaatteessa pelata kaverin kanssa niin, että hän voisi käyttää toista.

Kuitenkin myös liikepohjainen ohjaus on mahdollista. Silloin molemmat Joy-conit ovat irti ja omissa käsissään. Liikkuminen tapahtuu liikuttamalla käsiä sivuttais tai eteen-/taaksepäin suunnassa ja pelihahmo liikkuu vastaavasti. Lyönnit tapahtuvat huitasemalla kädellä, jolloin myös kierrettä voi aika kätevästi ohjata. Liikepohjaisessa ohjaustavassa en oikein ikinä saanut hyvää tuntumaa pelihahmon ohjastamiseen, mutta lyöminen oli melko intuitiivista ja hyvin toimivaa.

Kaikissa ohjausmuodoissa tuntui kuitenkin siltä, että jotenkin painikkeita oli liikaa ja jokin painike oli hieman hankalasti painettavissa intensiivisten turpamättöjen aikana. Myös torjunnan käyttäminen tattia painamalla oli mielestäni hankalaa, eikä sitä oikein onnistunut sisäistämään milloinkaan.

Kaboom!

A.R.M.S. on hyvä debyyttipeli, josta voisi toivoa ihan uutta pelisarjaa Nintendolle, vaikkakaan se ei ole täysin ongelmaton tapaus. Perusidea pelissä on varsin mainio ja vieterikäsillä huitominen on varsin viihdyttävää puuhaa.

Omalla kohdalla ongelmaksi muodostui yksinpelin vaikeustaso, tai ehkä enemmänkin se, että kehittyäkseen pelissä oikeasti, sitä täytyisi harjoitella ja uhrata aikaa ja vaivaa. Mielestäni A.R.M.S. oli hauskimmillaan pieninä pyräyksinä, turnajainen silloin tällöin tai online-mäiskintöjä hetken aikaa, mutta mitään tuntikausia kestävää turpakäräjiä sillä en ainakaan omalla kohdalla jaksanut ottaa. Eli ehkä siinä jäi jokin koukku puuttumaan.

Kentissä oli mukavasti vaihtelua, vaikka niissäkin olisi voinut olla vielä hullunkurisempia ideoita mukana. Väliin työnnetyt minipelit eivät pidemmän päälle huvittanut. Kontrollit odottivat aikansa ennen kuin ne alkoivat tuntua luonnolliselta, mutta löydettyäni itselle sopivan yhden Joy-con-pelityylin, alkoi pelaaminen luistaa huomattavasti paremmin.

Kaikkiaan peli oli melko viihdyttävä tapaus omassa kategoriassaan ja mielenkiintoinen tappelupelikokemus. Silti fiilikseni pelin suhteen ovat hieman ristiriitaiset, kun siitä kuitenkin jäi puuttumaan se koukku ja lopullinen wau!-efekti jäi syntymättä. Ennakkoluulottomille tappelupeleistä pitäville A.R.M.S.:ia voi kuitenkin suositella.

A.R.M.S.
Nintendo
16.6.2017
Genre
Tappelu
Testattu
Switch
Saatavilla
Switch
Pelattu
Suurimmalla osalla pelihahmoista turnajaiset toisella vaikeusasteella läpi. Kamppailtu myös verkossa sekalaisia matseja, usein erittäin huonolla lopputulemalla.

LISÄÄ JUTTUJA:

Paperi T Annikin runofestivaaliit qstock 2016