Paperi T ja esikoisen hautajaiset

Paperi T:n  Alfan pelko -erikoiskeikat Helsingin Kulttuuritalolla ja Tampere-talolla olivat samalla Malarian pelko -kiertueen päätöskeikat. – Kiitti Tampere, tapoitte meidät, Henri Pulkkinen veisteli encore-osuuden puheessaan.


Visuaalinen tunnelma Tampere-talon perjantai-illassa oli kieltämättä yhtä tummanpuhuvaa kuin hautajaisissa. Paperi T tykitti tuotantonsa pimeään konserttisaliin ja toi allekirjoittaneen mieleen opiskeluaikojen kellaribileet – ja älyllis-emotionaalisen angstin. Paperi T käy yhtä hyvin undergroundista kuin nykytaiteestakin.

Ei valoa kaamokseen

Keikan alussa Pulkkinen luettelee sopivia itsemurhapaikkoja, kuten Särkänniemen delfinaarion. Ja alkaa esittää post-alfa-kirjan runoja ja Malarian pelko -albumin biisejä vuorotellen. Harmikseni en kuule salin reunapaikalle runo-osuuksien säkeitä kunnolla taustamusiikin takia. Mielestäni runot olisivat toimineet parhaiten hiljaisuudessa. Pulkkinen on sen verran hyvä lausuja, että muuta ei tarvita. Korva nappaa kiehtovia palasia sieltä täältä. ”Mutta aamulla en tunnista käsialaani / Ruuhkabussin katosta roikkuu pieniä hirttosilmukoita.

Paperi T:n keikkakädet

Pimeässä hohtavat ”keikkakädet”. Kuva täältä.

Sanat-biisi nostaa tunnelmaa. Sä jätät jäljen vahvistaa sitä entisestään. Punainen valoseinä hohtaa pimeässä. Mietin erästä australialaista vaihto-oppilasta, joka järkyttyi suomalaisesta kaamoksesta. Ehkä hänelle olisi pitänyt livestreamata yksi Paperi T:n keikka ennen lähtöä. Mainoskuvien Suomi ei ihan välitä suomalaista mielenmaisemaa synkässä kauneudessaan.

 

Ja kaikki fiilistely vituttaa, sun tapa rakastaa on mulle tapa kiduttaa.

Kaikki ne ballaadit jotka kosketti sua sanoin pitäväni mut oikeesti ne oksetti mua.

Ihaninta Paperi T:ssä. Saa sanoa, miltä tuntuu ja se on silti okei. Väkevä vitutus tarttuu ja pääsee puseron alle. Haistattava purkaus jää soimaan päähän, kuin se olisi oma tunne.

– Koska me saadaan nousta, huutaa joku uskollinen fani yleisöstä ja saa hautajaisvieraat kunnioittamaan loppuseremoniaa seisoviltaan.

Vaikka on siistiä, että Paperi T soittaa konserttisalilla, on polvia hytkyttävää musiikkia silti kivempi kuunnella seisten. Näillä halloweenin etkoilla olisi viihtynyt paljon pidempään.




LISÄÄ JUTTUJA:

Kay Scarpettan tutkimuksia : Riistetty Arms Lasse-Maijan etsivätoimisto