Osiris

Mantereet ylittävää totuuden etsintää, kiinnostavia hahmoja, rauhoittavia savuja ja traagisia ihmiskohtaloita

20.09.2016
Teksti:
Fiilis: Voitokas

Kusenpolttamaan farkkuasuun pukeutunut hampuusi pitää luentoa uusille rikostutkijoille. Hän on Stein Storesen, legendaarinen norjansuomalainen rikostutkija, joka ei selvästikään ole enää aivan maineensa veroinen. Storesen on oman elämänsä loppusuoralla, eikä jaksa enää kauheasti välittää. Sitten hän saa rutiinirastilta vaikuttavan tehtävän turkulaisen tiedemiehen Antti Kaartamon turvamiehenä. Tehtävä muuttuu hetkessä aivan joksikin muuksi, kun Kaartamo löytyy hotellihuoneestaan kuolleena. Itsemurha, jankuttavat muut. Murha, uskoo Storesen. Alkaa mantereelta toiselle kulkeva odysseia, jossa totuus, elämä ja kuolema kietoutuvat erottamattomasti yhteen.

Max Mannerin julkaisuhistoria koostuu kymmenestä rikosromaanista, joiden lisäksi hän on esiintynyt muutamissa novellikokoelmissa, kuten Rikospaikka Tampere (Crime Time, 2016) ja Keikka (Elisa Kirja, 2013). Stein Storesen -sarjassa on ilmestynyt viisi romaania, joista käsillä oleva Osiris on viimeisin.

Itselleni ensimmäinen kosketus Mannerin tuotantoon oli vuonna 2014 julkaistu Bandiitti (Crime Time), joka teki vaikutuksen sekä elämänmakuisilla henkilöhahmoillaan että koukuttavilla juonenkäänteillään. Mainittu romaani esitteli myös yhden riemastuttavimmista sivuhahmoista pitkiin aikoihin – Meeri Tarvaisen, sen suurempia surematta milloin mitäkin töksäyttelevän nuoremman rikostutkijan, joka kuitenkin tuntui aina löytävän tiensä oikeisiin paikkoihin juuri oikeaan aikaan. Nuorempi kollega Tarvainen on tässä romaanissa yksi niistä henkilöistä, jotka ovat irtautumassa Storesenin elämänpiiristä. Monet muut ovat matkalla samaan suuntaan.

Storesenin ympäriltä katkeilevat sosiaaliset suhteet näyttävät alleviivaavan sitä julmaa tosiasiaa, että jokainen joutuu kohtaamaan oman kuolemansa yksin. Nuhjuiseen farkkuasuun pukeutuvan rikostutkijan kallokopassa on vanhan ampumavamman aiheuttama verenpurkauma, jonka hoitoennuste oli alun alkaenkin verrattain heikko ja joka muuttuu aina vain heikommaksi sitä mukaa, mitä lähemmäksi Storesen pääsee professori Kaartamon kuolemaan liittyvien epäselvyyksien ratkaisua. Oman kuoleman läheisyys kirkastaa myös vanhan kytän käsitykset oikeudenmukaisuudesta ja siitä, mikä loppujen lopuksi on tärkeää ja merkityksellistä.

Henkilökohtaisesti Osiris oli hiuksenhieno pettymys erinomaista Bandiittia vasten peilattuna. Siinä missä Bandiitti oli tiukka ja terävä paketti, jonka punainen lanka säilyi kirkkaana viimeiselle sivulle saakka, laajempia kansainvälisiä ulottuvuuksia hamuava Osiris menettää osan iskevyydestään rönsyilemällä melkoisen kuivahtaneiden uomien suuntaan. Naamat peruslukemilla CIA:n virallista liturgiaa toistelevat miehet mustissaan ja kuntopyöriä naamat hiessä sotkevat kieroilijat ovat suhteellisen kuluneita hahmoja, mitä tulee yrityksiin käsitellä valtarakenteisiin pesiytynyttä salailua ja hyväksikäyttöä. Vastaavaa kierrätystä näkyy myös muutamissa muissakin kirjan sisältämissä ratkaisuissa. Jonkin verran lukunautintoa himmentää myös paikka paikoin onnahteleva toimitus ja oikoluku, jonka filtteristä on vuotanut läpi muun muassa kolmen sivun mittaisiksi paisuvia tekstikappaleita.

Kritiikistä huolimatta Max Mannerin viimeisin on toimiva rikosromaani, joka parhaimmillaan lähentelee erinomaista. Jään mielenkiinnolla odottamaan Stein Storesen -saagan seuraavia käänteitä, ja aion ehdottomasti ottaa systemaattisemmin haltuun Mannerin aiempaa tuotantoa.

Osiris
Max Manner

Crime Time
Sivuja: 377


LISÄÄ JUTTUJA:

Bättre Folk Luova Laboratorio