Nousun toimituksen joulutärpit

23.12.2015
Teksti:

Nousu päätti kysyä toimittajilta joulun suosikkiasioita. Jokaiseen julkaisuunhan kuuluu perinteisesti loppuvuoden listaukset, joten päätimme että mikä ettei, me ollaan messissä!

Esittelemme toimittajien suosikit kolmesta kiinnostuksen kohteesta joilla joulu selätetään. Järjestyksessä siis: joulubiisi, joululeffa ja joulujuoma.

Tanja Kyngäs

Parasta musiikkia virittyä joulun tunnelmaan ovat ehdottomasti amerikkalaiset vanhat klassikot eli 50-60-luvun versiot joululauluista, sekä (naurakaa pois vaan :-)) Mariah Careyn versio laulusta ”Oh Holy Night”. Suomalaisista Raskasta joulua -levyjen versioinnit toimivat myös.

Jouluna meidän taloudessamme katsotaan muun muassa Taru sormusten Herrasta trilogia extented-versioina, ja jouluaattoon kuuluu tottakai Samu Sirkan Joulutervehdys, jolloin avataan lahjat.

Joulun juomaksi sopii ehdottomasti joko täyteläinen punaviini tai saksalainen perinteinen gluchwein.

aecht schlenkerla rauchbier märzen

Pyökkitulella savustetuista maltaista pannaan tuhtia tavaraa

Jari Huttunen

Valitaan joulubiisiksi Viikatteen versio Sylvian joululaulusta, joka muuten oli myös Sofi Oksasen valintana hänen ollessaan Radio Rockin DJ-vieraana. Timanttinen lista muutenkin Sofilla.

Ihmeellinen on elämä kuuluu joulun taustanauhaksi. Toisaalta voiko joulurauha tulla ennen kuin John McClane on tyhjentänyt Nakatomi Plazan terroristeista paljain jaloin? Yippie-ki-yay, motherfucker.

Savuolut kuuluu jouluun. Tuhdimman juoman ystävät juovatkin joulukinkun Hellerin panimon Aecht Schlenkerlan Rauchbier Märzenin tai Urbockin muodossa, joka on kuin nestemäistä palvikinkkua. Jos Saksan ylpeys hirvittää, kokeile kevyempää kotimaista Prykmestarin vaaleaa Jouluolutta. Perinteinen alkoholiton kotikalja kuulunee myös erottamattomasti monen joulupöytään.
Loppuilta kruunataan tietysti savuviskillä, mielellään jollakin Islayn saaren tuotteista. Jos savuisuus jo tökkii, voi käpertyä laadukkaan rommin, kuten Ron Zacapan syleilyyn.

Petri Klemetti 

Joulu ja kinkku kuuluvat yhteen. Kinkku on tässä tapauksessa tietysti King Diamond. Koska en hirveästi joulusta perusta, tällaiset menevämmät biisit ovat omiaan tuomaan tunnelmaa muutoin tähän vuoden synkimpään juhlaan. King Diamond –  No Presents For Christmas

Piirrettyjen katsominen jouluaattona on ollut perinne lapsuudesta asti, sen tarkempaa määrittelyä syystä ei ole antaa.

Sanovat että joulun väri on punainen. Koska glögi on yleensä pahaa, punkku toimii mainiosti sen korvaajana.

Sirja Bordi 

 Viikate_Vuoden_synkin_juhla

Vuonna 2001 julkaistulla Viikatteen joululevyllä esiintyy lisäksi Jouni Hynynynen ja Timo Rautiainen

Viikatteen levy Vuoden synkin juhla pitää pintansa. Hilpeille joululauluille on aikansa ja paikkansa, mutta joulutunnelma syntyy syvästä miesäänestä ja tummasta tulkinnasta.

Mieluummin televisio kiinni ja musiikkia soimaan. Erikoismaininta kuitenkin elokuvalle Rölli Hirmuisia kertomuksia, joka jostakin syystä tulee aina jouluna. Elokuvassa Rölli juo ”ihmejuomaa” (Jack Danielsia) ja siinä lauletaan seksistä.

Perinteisten glögien, punkkujen ja joulusiidereiden lisäksi palelluttavan hautausmaakäynnin jälkeen maistuu Fireball.

Henni Johansson

Ville Tuomen Nisse-polkka tietysti. Joulun alla soi itse tehty jouluinen spotify-soittolista, joten näitä olisi liikaa listattavaksi. Päinvastoin kuin muut, itse tykkään enemmän niistä menevistä ja pirteistä ”lasten” joululauluista.

Samu Sirkan joulutervehdys on ihan must aattona, koska se tulee aina. Lumiukko tosin ei ole koskaan ollut tärkeä, mutta sattuu usein tulemaan siihen aikaan kun syödään aamuriisipuuroa. Nykyisin on myös joka joulu katsottava Rare Exports, koska se on huikean viihdyttävä. Viime viikolla kävin katsomassa leffassa Krampuksen, sekin varmaan raivaa jatkossa tiensä jouluohjelmistoon. Joulutarina on myös tullut katsottua kun se on parina vuonna tullut telkkarista jouluaattona.

Joulujuomana ehkäpä punkku, tai sitten jokin perus siideri. Glögin tykkään juoda terästämättömänä.

Samu Sirkan joulutervehdys

Samu Sirkan joulutervehdyksen alkupereinen nimi on From All of Us to All of You

Nina Hurme

Joululaulut: Mieluummin ei. Joululauluista niin iso osa on ärsyttäviä, että mieluummin jätän kokonaan kuuntelematta. Rauhallisemmat toisaalta ei aiheuta inhoreaktioita. Varpunen jouluaamuna ja Sylvian joululaulu on henkilökohtaiset silmänurkan kostuttajat.

Jouluelokuvat, jotka on pakko nähdä ovat Lumiukko ja Samu Sirkan joulutervehdys. Olen katsonut nämä ohjelmat jouluisin niin kauan kuin muistan. Lumiukko kuuluu aamupalaan. Samu Sirkan jälkeen mennään aina joulusaunaan, jonka jälkeen saa avata lahjat.

Joulujuomana Portviini tumman suklaan kanssa räjäyttää makuhermot. Sopii myös joulutortun kaveriksi.

Aino Isojärvi

Nat King Colen – The Christmas Song. Samettiäänisen Nat King Colen alkuperäistulkintana tästä joululaulusta tulee lämmin ja läheinen tunnelma, kuvastaen sitä intiimiä hetkeä, jolloin hiljennytään toviksi ja keskitytään yhdessäoloon oman perheen kanssa. Sopii lapsille aina 92 ikävuoteen asti ja on säilyttänyt lempeän leikkisyytensä jo vuosikymmenet.

Baby It’s Cold Outside. Synkistelevien veisujen tilalle tai vähintäänkin rinnalle sopii myös kevyempi tyyli, sillä vuoden isoimman juhlan aikaan on sallittua myös iloitella ja hassutella. Romanttisen kutkutteleva, flirttaileva kissa-hiiri-leikki on hyväntuulisen keimaileva ja hauska. Samalla tulee kuvailtua Suomen tyypillisimpiä joulusääoloja.

Jouluelokuvat: Ihmeellinen on elämä (1946). Asuessani vielä Englannissa tämä klassikkoelokuva näytettiin joka joulu teattereissa. Sen hyväsydämisyys liikutti perinpohjaisesti ja hurmasi minut täysin.

101 Dalmatialaista – Aitoa koiranelämää (1996). Koko lapsuusaikani toivoin vilpittömästi, että joku joulu joulupukki toisi minulle hartaasti toivomani koiranpennun. Vaikka kirjoitin pukille lukuisia kirjeitä, koiraa ei koskaan kuulunut, ja katkeroituna tuumin, ettei mahda vanhus osata lukeakaan. Tämä elokuva oli tietenkin haaveideni ruumillistuma, kun pentuja tupsahtaa taloon kerralla huikeat 99. Nykyisin katson elokuvan aina kahden koirani kanssa, yksi kummassakin kainalossa.

Joulujuomat: Ennestään mausteiseen jouluun sopivat erinomaisesti myös tuhdit, voimakasmakuiset juomat. Täyteläisen tanniinen punaviini ja tumma porter-olut ovat olennainen osa herkuttelua.

Pete Huttunen

Hyvästä joululaulusta tulee ensiksi mieleen The Pogues. Klassiset Varpunen jouluaamuna ja Sylvian joululaulu ovat omalla tavallaan hienoja. Niissä on kaunis melodia ja itsemurhatunnelmiin vievä sanoitus. Paskimpia ovat tekopirteät renkutukset, esimerkiksi Joulupukki suukon sai on aivan kauhea. Siihenkin kuitenkin tuo näkökulmaa ja hupia Ismo Leikolan sketsi: Joulupukki pillua saiEvill Stöö on kyllä paska, mutta välillä jostain syystä joskus toimi – tais olla huono joulu!?!

Joulun elokuvista Lumiukko on nostalgiaa, vaikka sen osaa jo kuva-kuvalta ulkoa, niin kyllä se jouluun kuuluu – hyvä biisi vielä soi päässä aina kun näkee lumiukon, porkkanan…
Jouluelokuvat ovat kyllä suurin osa kamalia. No jos lasketaan Die Hard niin alkaa hyviäkin löytyä. The Nightmare Before Christmas on myös hauska, mutta ei noita jouluna tule katsottua. Frank Capran jouluklassikko It’s a Wonderful Life on kyllä sietämättömän sentimentaalinen, mutta oikeassa mielentilassa sekin kuuluu jouluun.

Olut kuuluu kaikkiin juhliin paitsi ristiäisiin ja se kyllä näkyy. Jouluna valitsen tummempia lajeja, mutta en varsinaisia jouluoluita. Koffin portteri on aina varma valinta. Juomavalintoihin vaikuttaa paljon, missä jouluni vietän. Tänä vuonna alkoholi ei kuulu isäntäväen jouluun, joten joulujuoma on kai vesi. Punaviini ja punaviinipohjainen itse valmistettu glögi maistuivat viime jouluna. Hyvä konjakki maistuu jälkiruokana.

Jasmin Anglén

Joululauluista tykkään Heinillä härkien, vaikka olen niin epäuskovainen kuin olla ja voi. Lisäksi perinteiset rauhalliset biisit kuten Varpunen jouluaamuna ja Sylvian joululaulu käyvät.

Jouluelokuvista Joulupukki ja noitarumpu on tullut katsottua useamman kerran jostain syystä, se on kiva! Voisin katsoa myös jotain jouluun liittyviä jenkkihömppäleffoja, jos satun telkun ääreen oikealla hetkellä.

Jouludrinkkini on olut ja mieluummin tumma. En perusta viineistä ja glögeistä, Olut uppoaa aina, mutta jouluna voisi ostaa vähän spesiaalimpia maisteltavaksi.

Kaikki Nousun joulubiisit voit kuunnella omalta soittolistaltamme:




LISÄÄ JUTTUJA:

Uncharted 4