Naparetki: Minun rakkaustarinani

29.02.2016
Teksti:
Fiilis: Arktinen

Heinäkuussa 1897 kolme ruotsalaista: Salomon Andrée, Knut Fraenkel ja Nils Strindberg seisoivat valtavan vetypallon korissa Huippuvuorten Tanskansaarella valmiina lentämään ensimmäisinä pohjoisnavalle. Lähdön jälkeen retkikunta joutui pudottamaan lastiaan, sekä ohjaamiseen tarkoitetut laahusköydet saadakseen pallon nousemaan kunnolla ilmaan. Nyt ohjauskelvoton vetypallo nousi 700 metrin korkeuteen ja katosi horisonttiin.

Retkikunnasta ei tämän jälkeen kuulunut ja useat pelastuspartiotkaan eivät löytäneet jälkeäkään tutkimusmatkailijoista. Nils Strindbergin kihlattu Anna Charlier jäi odottamaan ja kaipaamaan rakastaan. 33 vuotta myöhemmin norjalainen alus rantautui Valkosaarelle. Yllätyksekseen miehistö löysi naparetkeilijöiden leirin. Kuukauden etsinnän jälkeen retkikunnan tavarat ja lopulta kaikki kolme ruumista löytyivät. Tavaroiden joukossa oli säilyneitä päiväkirjoja, kirjeitä, sekä Nils Strindbergin ottamien valokuvien negatiiveja.

1990-luvun puolivälin tienoilla ruotsalainen kuvittaja, lääkäri ja kirjailija Bea Uusma tarttui tylsissä juhlissa retkikunnasta kertovaan teokseen. Tästä hetkestä alkoi Uusman henkilökohtainen tutkimusmatka epäonnisen retkikunnan vaiheisiin.

Päiväkirjoista ja valokuvista selviää, miten seurue päätyi Valkosaarelle. Jokseenkin kaikki mahdollinen oli mennyt pieleen. Yksi surkuhupainen episodi oli, kun retkikunta vaelsi kohti etelää, jäälautta heidän allaan kulki vastakkaiseen suuntaa. Päiväkausien taivalluksen jälkeen oltiinkin lähtöpisteessä. Päiväkirjamerkinnät kuitenkin loppuvat aivan yhtäkkiä. Epäonniseen tarinaan kuuluu, että ruumiit poltettiin tutkimatta ja näin jälkipolville jäi epäselväksi heidän kuolinsyynsä.

Bea Uusmaa ajatus ei jättänyt rauhaan. Hän aloitti yli 15 vuotta kestävän salapoliisityön selvittääkseen arvoituksen. Tietokirja etenee jännityskirjan tavoin. Retkikunnan tarina kulkee rinnalla hänen tutkimusten kanssa. Uusma tutkii retkikunnan jäämistöä, arkistoja ja museoita. Hän hakee apua kuolinsyytutkijoilta, kangaskonservaattorilta ja useilta muilta asiantuntijoilta. Yllättäen ilmaantuu uusi lähde. 1930-luvun retkikunnan kuvaaja oli ottanut salaa mukaan yhden Fraenkelin kylkiluista. Selviäisikö siitä kuolinsyy?

Vuosikymmenten aikana tutkimuksia ja teorioita retkikunnan viimeisistä päivistä on esitetty lukuisia. Mahdollisia kuolinsyitä ovat häkämyrkytys, tukehtuminen teltassa, leväkeitosta saatu myrkytys, jääkarhun hyökkäys tai sen lihasta saadut trikiinit. Yksinkertaisin esitetty selitys on paleltuminen – karmivimpia ovat ehkä ampumahaavat ja morfiinin yliannostus. Bea Uusma matkaa useaan kertaan napajäätikölle ja käy tarkasti läpi kaikki esitetyt teoriat.

Naparetki on pääosin poikkeuksellisen helppolukuinen ja jännittävä tietokirja. Tutkimusten kuvailu ja loppuosan rekonstruoinnit ovat yksityiskohtaisia ja tieteellisiä. Niihin voi jokainen lukija perehtyä haluamallaan intensiteetillä ja intohimolla. Kirja on kaunis ja se kutsuu ottamaan käteensä. Kuvia on paljon, eri osat ovat erivärisillä sivuilla ja sommitteluun on kiinnitetty huomiota. Ihan päivittäin ei törmää tietokirjaan, jonka lukee samalla tavoin nopeasti, kuin hyvän jännitysromaanin. Hämmästyttävintä on kuitenkin, että Bea Usman kirjassa kaikki on totta.

Bea Uusman kirja on nimetty: Naparetki – minun rakkaustarinani. Kun kyseessä on rakkaustarina, antaa se tietokirjailijallekin vapauksia. Nils Strindbergin ja Anna Charlierin rakkaustarinaa kerrotaan taustalla Nilsin kirjeiden kautta. Naparetki on kuitenkin Bea Uusman rakkaustarina retkikunnan vaiheisiin ja -henkilöihin. Sillä ei ole ehkä suurta väliä, että huomiotta jää kokonaan koko idean typeryys, sekä retkikunnan kirkasotsaisuus ja sinisilmäisyys. Kriittinen lukija voi halutessaan lisätä tarinaan realismia, mutta ei rakkaustarina koskaan sitä vaadi.

Naparetki: Minun rakkaustarinani
Bea Uusma

Like Kustannus
Sivuja: 287
Suomentanut: Petri Stenman


LISÄÄ JUTTUJA:

Kabaree kalevala: Batsinthe Belfry Kuvauksellista valoa Mimmit