My Fair Lady

Merja Larivaaran vauhdikas musikaali ei yritä olla syvällistä näyttämötaidetta

31.01.2018
Teksti:
Kuvat:
Jussi Tuokkola

Meno oli riemukasta Oulun teatterissa kevään musikaalin ensimmäisessä ensi-illassa 26. tammikuuta. Merja Larivaaran ohjaamassa klassikkomusikaalissa My Fair Lady pidettiin vauhtia yllä. Yasmine Yamajako säteili tanssivan ja laulavan ensemblen kanssa liki kolme tuntia.

My Fair Lady ei ole odotetuin saati helpoin valinta kotimaisen teatterin näyttämölle.

Vaikka My Fair Lady on versio ikiaikaisesta tuhkimotarinasta, se on näytelmänä ja musikaalina peri-englantilainen. George Bernard Shawn näytelmään Pygmalion perustuva tarina käsittelee englantilaista 1800-luvun luokkayhteiskuntaa sekä etenkin englannin kieltä ja kielen murteita luokka-aseman merkitsijänä.

Tarinassa Eliza Doolittle, kuvankaunis kukkamyyjä käyttäytyy korostetun rahvaanomaisesti ja puhuu rempseää ala- tai työväenluokan käyttämää Cockneyn murretta. Kielitieteilijä, professori Henry Higgins lyö vetoa, että pystyy koulimaan neidosta käytökseltään ja puheeltaan seurapiireihin sopivan ladyn.

Miten sitten kulttuuriltaan juuri puusta pudonnut suomalainen toteuttaa ja ymmärtää brittiläisen luokkayhteiskunnan hienovaraisen kritiikin ja miten taipuu suomen kieli luokka-aseman osoittajana?

Oulun teatterin ja Merja Larivaaran vastaus on, että ei mitenkään. Yläluokan edustajia ei ole laitettu puhumaan ruotsia, mikä olisi ollut ehkä historialliselta näkökannalta oikea valinta, mutta ei toki tässä.

Tällaiset pohdinnat oli syytä heittää nurkkaan, jonnekin kauniin kukka-asetelman taakse. Elizan ”alaluokan murre” oli väliin pohjalaista ja väliin taas ärrät surahteli ja ässät suhahteli. Murteen tyylistä ei ottanut mitään tolkkua, mutta ihan hauskaa se oli.

Oulun teatterin tulkinta perustui musiikin ja liikkeen iloon sekä hienoon ja näyttävään visuaalisuuteen. Musikaalissa pistettiin jalalla koreasti.

Ja hienolta se näytti ja kuulosti

My Fair Ladyn päärooleissa on kaksoismiehitys. Eliza Doolittlen roolissa vuorottelevat Rosanna Kemppi ja Yasmine Yamajako ja Henry Higginssin roolissa Janne Raudaskoski sekä Kari-Pekka Toivonen.

Tässä ensi-illassa Elizana häikäisi Yasmine Yamajako ja professori higginssin saappaat täytti komeasti Janne Raudaskoski.

Kulissit ovat hienot ja englantilainen katunäkymä vaikuttava. Kalle Nurmisen yksityiskohtainen lavastus on nyt suuren näyttämön musikaalin arvoinen ja upeasti toteutettu. Pieni orkesteri on montussa näkyvillä ja tilaa on käytetty kekseliäästi.

Pasi Räbinän puvustus on huolella mietitty ja näyttävä. Kun tanssiva ja laulava ensemble täyttää lavan, musiikki soi ja kärrynpyörät pyörivät, ollaan katsomossakin todella arjesta irti. Näin tehdään hengästyttävän vaikuttavaa teatteria!

Pari tuntia menee hetkessä. Yleisö näkee vain varjokuvana ensimmäistä kertaa ladyksi ehostetun Elizan ja esirippu laskeutuu.

Hannu Pelkonen ja sekä laulavaa ja tanssivaa ensembleä

Oulun teatteri – My Fair Lady. Kuvassa Hannu Pelkonen sekä laulavaa ja tanssivaa ensembleä.

Lämpiössä on juhlan tuntua. Ensi-iltayleisössä on aistittavissa tyytyväisiä ilmeitä. Ala-aulassa myydään kukkakimppuja ja otetaan valokuvia My Fair Lady -kyltin edessä.

Ennen toista näytöstä Merja Larivaara huudahtaa katsomossa ”Eikö ole ihanaa!” Tämä on vähän hämmentävää musikaalin ohjaajalta, mutta Larivaara saa yleisöltä vilpittömät aplodit.

My Fair Ladyllä on tehtävä, hurmata yleisö

Eliza Doolittlen, luonnonlapsen ja kaunottaren, roolissa ovat esiintyneet muiden muassa Julie Andrews ja elokuvassa Audrey Hepburn. Yasmine Yamajako onnistuu ihastuttamaan Elizana. Kaunis ääni ja laulutaito erottuu puhtaudellaan, liike ja elekieli on sujuvaa. Loppupuolella jotkut vuorosanat vaikuttuvat vähän ulkoluennalta, mutta huumori- ja musiikkiosuudet ovat hurmaavia.

Janne Raudaskoski professori Higginssinä ja Mikko Leskelä Eversti Pickeringinä näyttelevät osansa vakuuttavasti ja lauluosuudetkin sujuvat tasavahvasti. Musikaalissa ei ole oleellisinta jokaisen nuotin ja sävelen puhtaus.

Kun Hannu Pelkonen Elizan isänä ja juoppona Alfred. P Doolittlenä nousee lavalle, on meno riemukasta. Karisma ja läsnäolo täyttävät koko näyttämön – tätä on vaikea sen kummemmin sanoin selittää.

Arjesta irti vauhdilla ja näyttävällä musikaalilla

My Fair Ladyn biisit eivät ole järin ikimuistettavia, eivätkä melodiat ole varmasti kaikille musikaalin ystävillekään kovin tuttuja. Alun Voi kuin se olis mukavaa (Wouldn’t it Be Lovely) ja Lykky mukana (With A Little Bit of Luck) olivat musiikkinumeroista tutuimpia ja toimivimpia.

Vaikka pidin klassikko-musikaalin valintaa juuri musiikin ja aiheen englantilaisuuden takia vähintäänkin erikoisena, lopputulos jaksoi pitää otteessaan koko pitkän keston ajan.

Merja Larivaaran My Fair Lady -musikaali ei yritä olla syvällistä näyttämötaidetta. Ero tyhjänpäiväisen hömpän ja viihdyttävän kokemuksen välillä on usein hiuksenhieno.  Joskus korea ja kiiltävä pinta, reipas musiikki ja kukkaloisto ovat juuri sopivaa viihdettä arjesta irtautumiseen.

 

MUSIKAALIN I ENSI-ILTA:

Oulun teatteri: MyFair Lady.
Suuri Näyttämö 26.1.2018
Käsikirjoitus ja sanoitukset: Alan Jay Lerner
Musiikki: Frederick Loeve.
Ohjaus: Merja Larivaara
Suomennos: Mikko Koivusalo
Orkesterin johto: Pasi Hiltula
Koreografia: Katja Koukkula ja Jussi Väänänen
Lavastus: Kalle Nurminen
Pukusuunnittelu: Pasi Räbinä
Keskeisissä rooleissa: Yasmine Yamajako, Janne Raudaskoski, Mikko Leskelä, Anneli Niskanen & Hannu Pelkonen




LISÄÄ JUTTUJA:

karma rock Pedro Sartori do Vale: DOIS