Murrekulttuurin lähettiläs Lounais-Suomesta – sanamaija Heli Laaksonen

Murteita enimmäkseen rakastetaan intohimoisesti, vaikka jotkin puheenparret tuntuvatkin särähtävän kuulijoiden korvaan ikävästi. Murre, tai tapa puhua, on erottamaton osa ihmisen identiteettiä ja seutukulttuuria, jota kannattaisi vaalia ja kunnioittaa. Sanamaija Heli Laaksonen kantaa oman kortensa kekoon kirjoittamalla lounaismurteilla niin runoja, kolumneja kuin monenlaista muutakin kirjallisuutta ja onpa hän tehnyt myös runokiertueita ja televisiosarjankin. Mikä onkaan murteiden merkitys kulttuurille taiteilijan itsensä mielestä ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Heli Laaksonen tunnetaan erityisesti lounaismurteisista teksteistään. Hän kertoo lounaismurteen olevan oikeastaan äidinkielensä, joka on opittu ennen koulussa opetettavaan yleiskieltä.

– Lounaismurre on äidinkieleni – äirinkiäl – jonka olen omaksunut Uudessakaupungissa, Halikossa ja Turun seudulla asustellessani pienenä. Opin sen ennen yleiskieltä, joten murre on jäänyt parhaaksi kielekseni, sellaiseksi, jolla voin täsmällisimmin syrämeni asiat kertoa.

Viralliset asiat Laaksonen pyrkii hoitamaan yleiskielellä, mutta luovan työn tekeminen on hänelle helpompaa murteella.

– Suomen yleiskieli on rakas myös, ja hyvin asiallisissa asiayhteyksissä (niinko esimerkiks juur nyy!) käytän sitä, samaten tieteen kielenä. Runoja en saa mitenkään tulemaan muulla kuin kotimurteellani. Ja mää ole huamattava onnelline siit, et mul o lukijakunta, ketä luke ja pitä arvos mun runojan!

Laaksosen mielestä murteita kannattaisi arvostaa osana suomalaista kulttuuria.

– Murteet ovat tärkeä linkki suomalaisten omimpaan kulttuuriin, historiaan ja ajatusmaailmaan. Murre on arvokas kielimuoto, toisaalta historian kiehtovaksi patinoima, toisaalta nykykielten kontrasteissa säihkyvä – ja erinomaisen käyttökelpoinen. Ne, joilla on jokin oma murre, saisivat sitä käyttää mahdollisimman paljon, iloisen-rohkeasti.

Jos ympärillä suurin osa ihmisistä puhuu murteella, tarttuu kieli hiljalleen myös muualta muuttaneen puheeseen.

– Murteen omaksuu usein kieliympäristössä aivan itsekseen, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Väkisin en lähtisi pinnistelemään. Ne, jotka ovat jääneet murteen valoa vailla, ja kasvaneet hyvinkin monikielisessä tai yleiskielisessä ympäristössä, saisivat silti sitä syrjäkarein edes hiukan ihailla.

Vaikka murteiden katoamista aina päivitellään, on Laaksonen kiertueillaan kohdannut rikkaan murrekirjon ympäri Suomea, mutta niiden havaitseminen ei aina ole niin helppoa.

– Murteiden bongaaminen saattaa joskus olla vaikeaa. Murre voi kätkeytyä kuin harvinainen pohjakala, jos tulee häirityksi. Monet häkeltyvät, jos joku alkaa näkyvästi tarkkailla heidän murrettaan. Murteenpuhuja saattaa huomaamattaan vaihtaa huoliteltuun yleiskieleen tai överiksi vedettyyn murrepuheeseen, vaikka juuri oli kotoa lähtiessään huikannut sen kummempia ajattelematta, että ”Hei vaa sit, mää täst menenki, nährä huame!”

Käviks Helil kyläs?

Heli Laaksonen, Helil kyläs, Katja Tukiainen

Heli Laaksosen emännöimässä Helil kyläs -ohjelmassa vieraili useita suomalaisia omien alojensa asiantuntijoita. Kuvassa Helin kanssa Katja Tukiainen.

Vuonna 2015 Laaksonen emännöi YLE:llä myös televisiosarjaa Helil kyläs. Idean äitinä toimi juontaja Baba Lybeck, joka myös tuotti sarjan.

– Tv-elämä ei ole erityisemmin koskaan vetänyt puoleensa, mutta kun yllättäen mahdollisuus ilmaantui, hyökkäsin kokeilemaan. Kävi nimittäin niin, että 2014 tammikuussa olin Turussa isossa tulevaisuusseminaarissa loppukevennyksenä. Juontaja Baba Lybeck kiinnostui siitä, miten keskustelin (lue: jänkkäsin) muiden esiintyjien kanssa tulevaisuudentutkimisen mahdottomuudesta, ja ehdotti jo seuraavana päivänä keskusteluohjelman tekoa. Hän toimi tuottajana hankkeessa alkuehdotuksesta loppuviimeistelyyn.

Ohjelman keskiössä oli Laaksosen halu keskustella omien alojensa asiantuntijoiden kanssa. Useimmat ohjelman haastateltavista valikoituivatkin Laaksosen omien ehdotusten pohjalta.

– Koska koko ohjelmaidea lähti siitä, että olen kiinnostunut itseäni viisaampien jututtamisesta, oli luontevinta, että itse ehdotin vaikutuksen tehneitä asiantuntijoita. Aivan ensimmäisenä valittiin aiheet, jotka ovat aina mietityttäneet. Lista oli korkealentoinen: tulevaisuus, avaruus, historia, ihmisen ikä, äidinkieli ja niin edelleen. Sitten esittelin tiimille, ketkä olisivat mielestäni parhaita edustajia: esimerkiksi Raimo Sailas, Esko Valtaoja, Teemu Keskisarja, Ilmari Saarelainen, Tuula-Liina Varis, Laaksonen listaa.

Osa haastateltavista oli suurelle yleisölle ennestään hieman tuntemattomampia, joten haastattelujen tekeminen palveli varmasti molempia osapuolia.

– Erityisen iloinen olin saadessani nostaa niitä henkilöitä esille, joiden tiesin olevan huippuhyviä, mutta jotka eivät – enää tai vielä – kaikille olleet aivan tuttuja. Historioitsija Teemu Keskisarjahan on sittemmin saanut oman tv-sarjansa, Saarelaisen Immu muistui monelle aivan elävänä Juhanana mieleen.

Laaksonen muistelee lämmöllä erityisesti arkkitehti Panu Kailan vierailua ohjelmassa.

– Oma tähtihetkeni oli muun muassa se, kun perinnerakentamisen tähtiarkkitehti Panu Kaila tuli kylään. En olisi millään häntä päästänyt lähtemään – ja vaikutti siltä, ettei Panullakaan kiire ollut kompatessamme vanhaa taloamme vintistä kivijalkaan.

Sarjan tekeminen toteutettiin Laaksosen kotona Rauman Lapissa. Kotona oleminen toisaalta helpotti ohjelman tekemistä, mutta toisaalta vieraiden ihmisten jatkuva paikallaolo omassa pihassa oli myös stressaavaa. Laaksonen ei myöskään koe itseään kovin käteväksi emännäksi, joten sitä käytettiin ohjelmassa humoristisena elementtinä.

– Koska kesäsarja kuvattiin meillä kotona Rauman Lapissa, oli toisaalta mutkatonta olla itse oikeasti kuin kotonaan, hommailla hauskaa rekvisiittaa omista nurkista ja ehdotella kuvauspaikkoja. Toisaalta oli tietysti tuplastressaavaa, kun kuvaustiimi (ihani tyypei kyl!) hiihteli viikkokaupalla omassa pihassa. En ole itse emäntätyyppiä vähääkään, ja sen annettiin kyllä yliliioitellen ohjelmassa näkyä. Istun törötän pöydän ääressä, kun ministeri Sailas passaa kuppiini kahvia, Laaksonen kertoo.

Laaksoselle kaikkein vaikeinta sarjaa tehtäessä olivat toistuvat otot, mutta muuten hän koki ohjelman toteutuksen varsin onnistuneeksi. Lievää harmistusta kuitenkin aiheutti se, ettei hän päässyt osallistumaan jälkituotantovaiheisiin.

– En ole näyttelijä lainkaan, ja niissä kohdissa joissa vaadittiin toista tai kolmatta tai viidettä ottoa, vaisuunnuin otto otolta. Kesäpäivien tunnelma ja valovoimaiset vieraat saatiin hienosti purkkiin, ja erilaiset omilta kyliltä lainatut kulkuneuvot Fordson-traktoreineen ja Skoda-kuskeineen olivat vitsikkäitä yksityiskohtia. Jälkikäsittelyvaiheeseen eli leikkaukseen minua ei päästetty mukaan, ja siitä toden totta kärsin. Mää tahron vaikutta!

Yleisöltä sarja on kerännyt pääasiassa positiivista palautetta ja jatkoakin on kyselty.

– Kiitosta ja kehua ohjelmasta on tullut enemmän kuin moitetta. (Voi tiätyst olla, et ihmiset sääli munt, eikä ainaka naamatuste hauku). Yleisö on kysellyt jatkoa kesäsarjalle, mutta Yle on ollut hipihiiskumaton, eikä oikeassa elämässä vaikeneminen ole myöntymisen merkki, Laaksonen pohtii.

Sanamaijan monet tarinat

Heli Laaksonen, Helil kyläs, Panu Kaila

Arkkitehti Panu Kailan vieraillessa Heli Laaksosen ohjelmassa koluttiin koko talo vintiltä kellariin.

Laaksosen repertuaariin kuuluvat monenlaiset tekstit runoista elämäkertoihin ja kolumneihin. Valikoimasta löytyvät myös murresanakirja ja aapinenkin.

– Olen kyllästyväine ja levotoine luanne – helposti alan kaivata jotakin aivan uutta ja muuta. Se on osaltaan vaikuttanut siihen, että olen kirjoittanut monentyyppisiä tekstejä. Niin asiaproosaa kuin runoi omal kiälel.

Runous on kuitenkin Laaksoselle erityisessä asemassa ja runoteoksia hän onkin julkaissut kaikkein eniten.

– Eniten tunnen olevani runoilija. Se menee kaikkien muiden työtehtävien, kirjallisuusgenrejen, telkkarisohellusten, toissijaisten elämäntapojen edelle.

Laaksonen kuvailee runojen kirjoittamista herkäksi taiteenlajiksi, joka on valitettavan altis häiriötekijöille.

– Runon kirjoittaminen on herkästi kolhiintuva laji. Jos olen alakuloinen, yläkuloinen, paineen alla tai huomion keskipisteenä, teksti ei ota syntyäkseen. Pitäisi enemmän ottaa aikaa ja rauhaa runojen kirjoittamiseen. Runot kun nousevat alitajunnasta suosumuna ja hattarantuoksuna, ja ne pitäisi lempeästi pyydystää pulloon juuri silloin, kun ne suostuvat ohitse leijailemaan, hän muotoilee.

Laaksosen tuorein julkaisu on matka-, sattumus- ja tapauskirja Lähtisiks föli?. Teos on Laaksosen mukaan syntynyt osin vuosien varrella kertyneistä ja osin tuoreista tarinoista.

– Pidän keikkareissuistani päiväkirjaa, ja Lähtisiks föli? (eli Tulisitko mukaan?) koostui reissunais-elämän kuvauksista, maantieteellisistä ihmettelyistä, arkipäivän ällistelyistä, erilaisten ilmiöiden filosofeerauksista. Osin teksti oli vuosien varrella kirjoitettua, osin aivan uutta. Ja see o varma, et joka asiast olen jotta miält!

Kirjan kirjoittaminen poikkesi erityisesti runokirjan koostamisesta huomattavasti.

– Kirjoitan tilauksesta kolumneja eri lehdille – tavallaan kirjan tekeminen muistutti huiman kolumnimäärän kokoamista. Lähtisiks föliä voi lukea hajanaisesti, yhden tarinan sieltä, toisen täältä, vaikka lopusta alkuun. Kokonaisuus on vapaampi ja villimpi kuin esimerkiksi runokirjoissa, joissa minulla on ainakin pyrkimyksenä luoda kokonaisteos, kannatella tietynlaista tunnelmaa, vaikka runot ovatkin erillisiä. Samansuuntaisia teoksia ovat kolumnikokoelmani Pursu ja Sekaherelmäpuu.

Laaksonen myös kuvitti teoksen itse.

– Sain myös kuvittaa itse kirjan tussipiirroksin ja taistelin siihen mukaan tekemäni mielipuolisen karttaliitteen, jossa Uusikaupunki on Inarin korkeudella siinä heti Viron vieressä, ja Etu-Töölö on siirretty Koillismaan tuntumaan, Laaksonen nauraa.

Keväällä julkaistaan Laaksosen ensimmäinen käännöstyö – virolaisen Andrus Kivirähkin Koiranne alkaa kohta kukkia (alkuperäisteos Kaka ja Kevad vuodelta 2009). Teos on Viron rakastetuimpia nykyklassikoita ja se oli julkaisunsa jälkeen vuosikausia Mitä Viro lukee -listoilla.

– Kirjassa on puolihulluja, irrationaalisia lasten novelleja, joita myös aikuiset ovat himoinneet. Jutut taitavat muistuttaa jotenkin Daniil Harmsia. Viro-Suomi-piireissä on ollut jo kauan puhetta, että jonkun pitäisi ne kääntää ja jonkun kustantaa. Otin asiakseni suomentaa tarinat ja neuvotella Otava kustantamaan ne.

Käännöstyö oli Laaksoselle virkistävää vaihtelua muun kirjoittamisen ohella, mutta kustannusneuvottelut eivät ylentäneet mieltä. Onneksi lopputulos kuitenkin oli positiivinen neuvottelujenkin osalta.

– Kääntäminen oli ihanaa ja mielikuvitusta ylös-mylläävää työtä, kustannusneuvottelut raadollisempia. Mutta hyvin kävi! Koiranne alkaa kohtaa kukkia ilmestyy kirjakauppoihin maaliskuussa, ja odotan kovasti, että suomalaisetkin hurmaantuisivat siitä korvanpäitään myöten. (Käänsin sen muuten kirjakiälel!)

Jännittävimpinä projekteina Laaksonen kokee tällä hetkellä runojensa käännösten julkaisut.

– Jännittävimmät kirjahankkeet liittyvät omien runojeni käännösversioihin muissa maissa. Latviaksi ilmestyi joulukuussa 2015 lastenrunoteokseni Aapine. Sen käänsi luoteislatvian murteelle Guntars Godins, ja sen nimeksi tuli Piec ait kalns – Viiden lampaan vuori. Bulgariaksi ilmestyi samoihin aikoihin Kootut runoni, jotka saivat jonkinlaisen lentävän lähdön siellä Rositsa Tsvetanovan käännöksenä.

Käännösten tekemisestä Laaksonen löytää myös hieman ilkikurista huumoria suomalaisten murreymmärtämättömyydestä.

– Aina, kun joku finski väittää, ettei ymmärrä teksteistäni sanakaan, esitän kysymyksen: kui voi ol, et pulkarialaine ihmine, ketä o aikusel iäl vast oppinu suamen kiäle, pystys kokonaise kirja verra lounaisrunoi kääntämä?

Reissunainen Heli ja tulevaisuuden suunnitelmat

Laaksonen on yhdeksän vuoden aikana tehnyt jo seitsemän runokiertuetta Suomen kamaralla. Tuorein niistä oli Keskikokoinen Perunannostokiertue, joka oli jatkoa vuonna 2014 pidetylle Pienelle Perunannostokiertueelle.

— Koko perunannostokiertue sai alkunsa Presidentin itsenäisyyspäiville teettämästäni perunakuvioisesta juhlavaatteesta, josta nousi lievä huuto tyylipiireissä. Ajattelin käyttää hameen kuuluisuuden hyväksi ja otin sen esiintymisvaatteekseni. Perunassa on paljon symboliikkaa, kasvun ihmettä, talven turvaa, mullan ja maan suuruutta. Sen ympärille oli hyvä kääriä koko puolitoistatuntinen runoilta. Koska 2014 tein Pienen perunannostokiertueen, oli 2015 aika Keskikokoiselle. Suurt ei ol tulos. Täyty mennä jotta uut kohre!

Keskikokoista Perunannostokiertuetta kuvailtiin stand up- ja runokiertueeksi, sillä runojen ohessa Laaksonen käsitteli monenlaisia arkisia ja korkealentoisempiakin asioita.

– Keveitä ja raskaita, hauskoja ja surumielisiä vuorotellen limittäen kuin pärekoria pujotellessa (en ol kyl semmost tehny! Mut kirjan olen lukenu aiheest). Aiheita nousi kuin perunoita koreista: Mikä on ihmiselle lajityypillistä? Missä on kateellisen paikka? Miten kestää oma erilaisuus samanlaisuuksien paineessa? Kuinka toisen ihmisen arkinen huolenpito kirkastaa päivän. Kuinka kauas pannulappu lentää, ja niin edelleen.

Myös käännöstöiden tiimoilta on luvassa kiertueita ulkomaita myöden.

– Olen lähdössä kirjakiertueelle sekä Latviaan että Bulgariaan kevään 2016 aikana. Kyl tulkki on tarppeline – kumppaka kiält en ossa!

Kirjoittaminen työnä vaatii omanlaistaan keskittymistä ja toisinaan ajatteleminenkin haittaa työntekoa.

– Kaikkiastas tärkeint olis pysytellä täsä kummallises mailmas hyväl miälel ja kirjotuspääl. Ei see ain iha helppo ol – kaikil ajattelevil ihmisil nämä monimutkaset ajat o hankali. Välil oikken toivo, et oi ko sais olla yksinkertane!

Haaveissa Laaksosella on vielä ainakin oman kirjallisen maailman luominen, sillä se hänellä on vielä kokeilematta kirjallisuuden saralla. Romaanikirjoittajaksi Laaksonen ei itseään miellä, sillä hän pitää itseään liian lyhytjännitteisenä niin pitkälliseen projektiin. Toki lyhyitäkin tarinoita voi sijoittaa useita samaan kirjalliseen ympäristöön.

– Jospa saisikin luotua samanlaisen kokonaisen kirjallisen maailman eläväksi muuttuvine hahmoineen kuin Astrid Lindgren tai Tove Jansson. Pitäisi kasvattaa suuri, ajaton, ajatusrakennelma mieleen ja paperille. Onk näkyny missä?

Myös kirjoittamiseen läheisesti liittyvään kustannusalaan Laaksonen kaipaisi uudistusta.

– Kustannusmaailman ja kirjakauppa-alan myllerryksiin kiinnostaisi hakea uusia ratkaisuja ja toimintamalleja, hän pohtii.

Tällä hetkellä Laaksonen työstää näytelmiä, mutta muitakin suunnitelmia on kehitteillä, vaikka vielä niistä ei julkisesti voikaan puhua. Jää nähtäväksi mitä sanamaija tällä kertaa keksii.

– Pariakin näytelmää väsäilen innostuksen vallassa, mutta niistä ei voi vielä laajemmalti puhua. Ja lisäks o haaveis jonkulaine suur spektaakkel, irtitempautumine, kirjalline kuumatka. Pysykä kuulol!




LISÄÄ JUTTUJA:

Mount Ninji Toni Hietomaa