Muinaishistoriasta lumoutunut Johanna Valkama

Johanna Valkaman myöhäisrautakauden Pohjolaan sijoittuva esikoisteos Itämeren Auri julkaistiin vuonna 2016. Keväällä Metsän ja meren suku -sarja sai jatkoa Linnavuoren Tuuli -teoksesta. Haastattelussa Johanna valottaa näkemyksiään kirjailijuudesta sekä kiinnostuksestaan muinaishistoriaan.

Itseään ”päätoimiseksi haaveilijaksi” kutsuva Johanna kertoo esikoisteoksen työstämisen olleen pitkäaikainen projekti. Jo nuorempana hän oli aloittanut kirjan kirjoittamisen nähtyään sielunsa silmin päähenkilön suon laidalla. Kirjoittaminen oli kuitenkin tyssännyt jo alkumetreillä, sillä kynnys kaiken tiedon omaksumiseen oli tuntunut mahdottomalta.

− Kun sitten lopulta tulin ”keskimääräiseen esikoiskirjailijan ikään”, olin oppinut työelämässä projektityön tekemistä. Osasin lähestyä aihetta ja tausta-aineistoa tarveperusteisesti: ensin pitää määritellä omat tavoitteet ja rajat, mitä ottaa mukaan ja mitä karsii. Pähkinänkuoressa sanoisin, että kirjan tekeminen on pitkälti kypsyttelyä tai kuin hyvän viinin käymisprosessi.

Historiallisten romaanien kirjoittaminen vaatii laajamittaista taustatutkimuksen tekemistä. Kuinka paljon kirjailija tekee taustatyötä ennen varsinaista tarinan kirjoittamista?

− Teen taustatyötä jatkuvasti lomittain kirjoittamisen kanssa. Taustatutkimus on niin mielenkiintoista, että se voi helposti viedä mukanaan, ellei pidä varaansa. Sitten voikin käydä niin, että penkoo vain taustoja, eikä tarina etene paperilla.

Johannan mukaan ennen kirjan kirjoittamisen aloittamista on päätettävä teema, tapahtumapaikka ja päähenkilö. Hän kertoo tärkeintä tarinan rakentamisessa olevan rakenne: alku, keskikohta ja loppu.

− Käytännössä tämä tarkoittaa minulle muutosta: hahmo ei voi olla samanlainen lopussa kun alussa. Kirjani rakentuvat siis monilla tasoilla − seikkailu antaa kehyksen hahmon kasvutarinalle.

Esikoisteos Itämeren Auri sekä itsenäinen jatko-osa Linnavuoren Tuuli.

Inspiroiva muinaishistoria

Esikoisteoksessa seikkailee viikinkejä, parantajia ja muita muinaisia myyttisiä hahmoja. Sama aikakausi henkilöhahmoineen on läsnä myös itsenäisessä jatko-osassa. Miksi Johannaa kiinnostaa nimenomaan muinaishistoria?

− Visualistina haluan kuvata kokemiani taianomaisia hetkiä tarinoissa aikakaudella, jonka aikana ihmiset elivät puhtaasti luonnon armoilla ja osana sen kiertokulkua. Varmasti yksi syy tähän aiheeseen on oma kaipuu luontoon – ihminen ei kuulu betoniviidakkoon, neljän seinän sisälle.

Johanna on kulkenut metsässä lapsesta asti ja suomalainen luonto on hänen mielenmaisemansa. Kirjailija on todella iloinen molemmista teoksista, mutta erityisesti Linnavuoren Tuulista. Kirjan tarinassa hän on voinut kertoa henkilökohtaisesti merkityksellisistä asioista, kuten vaikkapa Suomen kansallis-koirasta. Moni nykyihminen ei ole koskaan kohdannut  uhanalaiseksi muuttuvaa suomenpystykorvaa, eikä tiedä miksi se on niin arvokas ja ainutlaatuinen.

− Toivon, että tämän kirjan kautta lukija voi kokea taas ihan uudella ja erilaisella tavalla yhteyttä esi-isiinsä. Oma suomenpystykorvani Tulenliekki innoitti Tuulin koiralle esikuvan. Sen kanssa olen päässyt itse kokemaan palan muinaista metsänkäyntiä, joka oli muinoin lähes kiellettyä naisilta. Linnavuoren Tuuli kertoo kuitenkin ennen kaikkea metsästäjätytöstä, joka haluaa kilpineidoksi ja jonka elämäntavat rikkovat paitsi yhteisön normeja myös perheen asettamia odotuksia. Tällaisen naispäähenkilön näkökulma on hyvin poikkeuksellinen Suomeen sijoittuvassa historiallisessa romaanissa.

Suomenpystykorva Tulenliekki antoi esikuvan päähenkilön koiralle.

Johanna kirjoittaa aiheista, jotka inspiroivat häntä. Kirjoittaminen on hauskaa silloin, kun on jotain sanottavaa tai kerrottavaa aiheesta. Nykyaika ei häntä kiinnosta. Johanna kirjoittaa kansanperinteestä, koska haluaa muidenkin kokevan ahaa-elämyksiä omasta katoavasta perimästä. Hän ei kuitenkaan liitä kirjoihin mitään sellaista ”turhaa” faktaa, joka ei oleellisesti liity tarinaan ja vie sitä eteenpäin. Kaunokirjallisen ytimen pitää olla puhdas, oppikirjat ovat erikseen.

− Kirjojeni savupirttien, soiden ja uhrilehtojen taustalla ovat omat kokemukseni Lapin autiotuvissa erämaan keskellä ja Pirkanmaalla kesämökillä vietetyissä hetkissä järven rannalla aamu-usvassa.

Suomalainen luonto on Johannan mielenmaisema. Kuva: Janica Lönn

Kirjailija tarinan välittäjänä

Markkinointiviestintäpäällikkönä työskentelevä Johanna tietää, että kirjaa on markkinoitava hyvin, jotta se menestyy. Kaupallisesta taustasta onkin hyötyä kirjailijana toimiessa.

− Yritän pohtia ennen kaikkea sitä, millaisista eri näkökulmista kirja voi herättää mielenkiintoa, millä tavoin sen aihetta voi lähestyä. Kirjailijan markkinointityö on pitkälti puhumista, kirjan esittelyä ja haastattelujen antamista.

Johanna kertoo Linnavuoren Tuulin kirjoittamisprosessin poikenneen siinä mielessä, että hän saattoi työskennellä kustannustoimittajan kanssa alusta alkaen. Myös kirjan maailma oli jo olemassa ensimmäisen osan jäljiltä eli alkuun pääsi nopeammin. Kirjoittaminen ja tarinan syntyminen olivat silti yhä hyvin intuitiivista.

− Joskus tuntuu kuin olisi vain välittäjä tai meedio jo olemassa olevalle tarinalle. Ehkä kirjailija elää niin vahvasti luomiensa hahmojensa nahoissa, että heidän elämäänsä samaistuminen käy kuin luonnostaan. Metsän ja meren suku -sarja jatkuu ja kolmas osa on työllä. Pysyttelen ainakin toistaiseksi historiallisissa romaaneissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.




LISÄÄ JUTTUJA:

Ukonvaaja Miten valo putoaa Pöljänpojan vakuutus