Miseria Ultima

Tuskallisten tunteiden alkulähteillä

Miseria Ultima on jyväskyläläis-oululainen dark electro ja aggrotech -tyylinen orkesteri, joka perustettiin vuonna 2016. Duokokoonpanoon kuuluvat vokalisti ja sanoittaja Aleksi Martikainen sekä syntetisti ja ohjelmoija Kimmo Huhtala. Herrain ensilevy Phosphor ilmestyi lokakuun lopulla.

Aloitetaan juttutuokio kysymällä projektin syntytarinaa.

– Meillä on ollut aikoinaan yhdessä erilaisia musiikkiprojekteja aina metallista jopa chill-out -genreen. Näiden kautta sitten päädyttiin tähän tilanteeseen, tosin puhetta tällaisen dark electroa soittavan orkesterin perustamisesta oli ollut jo pitkään. Itseasiassa meillä olikin aikoinaan eri nimellä samankaltainen projekti – Miseria Ultima on eräällä tavalla jatkumoa tälle kyseiselle projektille.

Herroilla on taustoissa täysin erilainen musiikkihistoria verratessa Miseria Ultiman antiin, josta löytyy muun muassa äärimmäsistä metallia. Syntyikö Miseria Ultima hetken mielijohteesta, vaiko oli se olemassa jo kauan ja vasta nyt kehtasitte tulla niin sanotusti ulos kaapista?

– Olemme molemmat soittaneet samoissa metallibändeissä aikaisemmin. Olemme kuitenkin olleet avoimia erilaisille genreille ja olemme pitäneet samoista musiikin alalajeista.

– Miseria Ultiman perustaminen – tai itseasiassa sen kaltaisen projektin perustaminen – oli puheissa vuosia, mutta loppujen lopuksi, vuonna 2016 alettiin toteuttaa tätä projektia. Tämä musikillinen toteutus tapahtui itseasiassa ihan yhtäkkiä, inspiraatio ja luovuus yksinkertaisesti heräsivät. Onneksi molemmat jäsenet ovat aina seisoneet tekemänsä musiikin takana, joten projektia ei pidetty salassa.

Miseria Ultiman musiikki on ehkä helposti tanssittavaa, mutta kuitenkin syvällisempää ja siinä on sanomaa. Millaisessa yhteydessä poppoon musiikki on parhaimmillaan?

– Artistina tätä on ehkä vähän vaikea määritellä tarkasti. Mielestämme musiikkimme on parhaimmillaan varmasti keikoillamme, siihen liittyy se erittäin voimakkaiden tunteiden skaala. Esiintyminen on myös luonnostaan erittäin mukavaa. Emme voi tosin kieltää, että samat tunnelmat saadaan myös levyltä kuunnellessa.

High energy stuff?

Miseria Ultimalta ilmestyi aivan just äsken debyyttialbumi Phosphor unkarilaisen Advoxya-levy-yhtiön kautta.

– Kyllä. Kyseisellä levyllähän on 12 biisiä, kaikkien tahtiin voi halutessaan tanssia – tai sitten olla vain ja ihmetellä. Osa albumin biiseistä on tuoreempia ja osa uudelleen nauhoituksia aikaisemmin julkaistun Unfocus-demon biiseistä. Biiseihin sisältyy paljon aggressiivisia sävyjä ja melodiaa. Levy-yhtiömme kuvaili musiikkiamme sanoilla high energy stuff – eli ehkä se on myös sitäkin.

Miseria Ultima

Miseria Ultiman Phosphor-albumi ilmestyi 23. lokakuuta.

Biisien lyyrinen anti seikkailee hieman tavallista syvällisemmissä aiheissa.

– Lyriikan pohjalta liikutaan eräällä tavalla korkean teknologian yhteiskunnassa, sen kasvattamien tuskallisten tunteiden ja itsetietoisuuden heräämisen aalloissa. Tämä itsetietoisuuden heräämisen valo on sitten se niin sanottu Phosphor.

Miseria Ultima on esiintynyt monissa teknobileissä ja vastaanotto on ollut todella hieno.

– Pakko myöntää, että jokaisessa paikassa missä olemme käyneet soittamassa, järjestäjät, yleisö ja yleisestikin ihmiset ovat ottaneet meidän paremmin kuin hyvin vastaan. Ollaan tavattu monia mahtavia ihmisiä keikoilla. Ollaan oltu ja olemme edelleen todella kiitollisia, että meidät on otettu soittamaan eri paikkoihin ja eri bileisiin.

Lähitulevaisuus näyttää myöskin lupaavalta.

– Tulevaisuus vaikuttaa erittäin hyvältä. Tällä hetkellä on tarkoitus tehdä lisää keikkaa ja samalla promota tätä meidän juuri ilmestynyttä albumia. Pari keikkaahan on nyt tiedossa, esimerkiksi Tampereella Gothic Night New Years Partyssa uudenvuodenaattona ja sitten ensivuonna Club Interfacen järjestämässä illassa Alien Vampiresin kanssa 12. toukokuuta. Me ollaan aina avoimia uusille keikkatarjouksille.

– Ollaan aika-ajoin myös pyritty säveltämään jo uutta materiaalia, jotain on valmiina, mutta vasta raakileina.




LISÄÄ JUTTUJA:

Metroid: Samus Returns