Komedia masennuksesta

Näytelmä kohtuudesta ja arvoista

15.01.2018
Teksti:
Kuvat:
Mitro Härkönen

Suomessa on tehty lähiaikoina paljon teatteria, jossa työelämää kuvataan erilaisista näkökulmista. Kun tapaat uuden tuttavuuden, kuinka pian kysyt häneltä, mitä hän tekee työkseen? Sanotaan, että nyt on työelämän murroskohta. Suhtautuminen työhön on muuttunut, jos verrataan nykypäivän kaksi- ja viisikymppisiä. Jotkut haluavat tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, eikä raha ja ura ole tavoittelemisen arvoisia. Toiset taas kadottavat kohtuuden, ja uupuvat työtaakan alle. Kansallisteatterin Masennuskomedia on kertomus näistä teemoista ja ihmisestä, joka etsii itseään.

Näytelmä on Mari Rantasilan ohjaama, ja hänen alkuperäisideastaan käsikirjoituksen ovat tehneet Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi. Masennuskomedia antaa nimenä ristiriitaisen signaalin. Voivatko masennus ja komedia jotenkin liittyä yhteen?

Yli viisikymppinen Eeva on uraohjus suuressa teräsyhtiössä, joka tekee bisnestä ympäri maailmaa. Eevan ura on ollut nousujohdanteinen ja tulevaisuus näyttää turvatulta, mutta esitellessään tuoreimpia lukuja yritysvieraille, hän alkaa käyttäytyä omituisesti, suorastaan hullusti. Eeva päätyy sairauslomalle ja lopulta on ilman työtä. Se on kova kolahdus ihmiselle, joka on arvottanut itsensä työn kautta.

Eeva alentuu menemään työkeskukseen, missä mielenterveyskuntoutujat tekevät nimellisellä korvauksella kuntouttavaa työtä. Vaikka Eeva halveksii työkeskusta ja sen ihmisiä, hän näkee kuitenkin bisnesidean. Miten halpatyövoiman tuottavuutta kasvattamalla voidaan tienata hyvin! Eeva pyrkii siinä sivussa pääsemään ”oikeisiin töihin” ja hän käy tärkeän keskustelun tutun yritysjohtajan kanssa. Keskustelun pohjalta Eeva ymmärtää: kun asialla tai ihmisellä on hinta, siinä on sen arvo.

Kuvassa Maria Kuusiluoma, Tuomas Uusitalo ja Pietu Wikström

Työkeskuksen johtaja Merja innostuu Eevan ideasta. Onhan selvä, että raha kiinnostaa, varsinkaan jos sen ansaitsemiseen ei tarvitse tehdä suuria uhrauksia. Kun Merja joutuu johtajan paikalta hetkellisesti sivuun, tarjoutuu Eevalle tilaisuus nostaa tuottavuus ihan uudelle tasolle. Hän paahtaa eteenpäin niin kovaa, että unohtaa olevansa itsekin vielä toipilas, eikä ymmärrä kuunnella kehonsa viestejä.

Uuden musertumisen merkkejä alkaa olla ilmassa, kun Eeva käy poikansa kanssa dialogin. Eeva patistaa poikaansa töihin, mutta poika haluaa tehdä jotain millä on hänelle itselleen merkitystä. Vielä kun poika toteaa kokeneensa olleen aina äidin ja työn välissä riippakivenä, alkavat Eevan voimavarat loppua.

Vakavien asioiden keskellä on myös hauskoja hetkiä. On hienoa nähdä, kuinka viisikymppinen nainen on dominoiva, ja ottaa kenet haluaa. Yleensä tuo asema kuuluu vain miehille. Muutenkin hauskoja dialogeja löytyy, kun työkeskuksen verkkainen maailma kohtaa Eevan bisnesmaailman. Lopulta Eeva ymmärsi, ettei arvo ole sama kuin hinta, mutta ymmärrys siitä vaati terveyden romahtamisen.

Tuomas Uusitalo, Maria Kuusiluoma ja Pietu Wikström tekivät hyvän roolityön työkeskuksen porukkana. Pirjo Luoma-aho Eevana oli illan tähti. Hänestä pystyi seuraamaan, kuinka pikkuhiljaa, asteittain, hän vajosi kohti murtumispistettä. Hänen keskustelunsa poikansa kanssa ja puhe Dipolissa saivat minunkin silmäni kostumaan. Huikea suoritus. Vieläkin näen hetken, kun Eeva toteaa: ”nyt varmaan ajattelette, että se on viimeistään tullut hulluksi. Mutta nyt minä olen tullut terveeksi.”

Näytelmä tulisi viedä yritysten työhyvintointi- tai muihin vapaa-ajan tilaisuuksiin, koska se tuo huumorin siivin vakavan aiheen kaikkien työelämässä olevien mietittäväksi. Masentuneita ja burn-out potilaita ja niille alttiita, on jokaisessa yhteiskuntaluokassa. Löytääkseen omat todelliset arvonsa, joutuu ihminen joskus ottamaan pohjakosketuksen.




LISÄÄ JUTTUJA:

Hopeisen hummerihaarukan tapaus – Alan Bradley