Maija Vilkkumaa – Aja!

03.12.2015
Teksti:
Fiilis: Yritteliäs

Maija Vilkkumaa julkaisi seitsemännen studioalbuminsa Aja! samana päivänä, kun Vain Elämää -supersarja ponkaisi neljännelle tuotantokaudelleen. Uutta seitsenhenkistä laulajakaartia tähditti kukas muukaan, kuin rautarouva Vilkkumaa itse. Jo ykköskaudelle kosiskeltu laulaja ei omien sanojensa mukaan ollut aikaisemmin kiinnostunut tv-tähteydestä, koska tuolloin hänen viimeisimmän musiikkimateriaalinsa julkaisusta oli kulunut jo liian pitkä aika. Vaikka kokeilunhaluinen Aja! ei paljastukaan silkan kaupallisuuden ruumiillistumaksi, on todettava, ettei häviämistä inhoavaa Vilkkumaata ainakaan pelisilmän puutteesta pysty moittimaan.

Sain itse ensikosketuksen tämän uuden levyn livepotentiaaliin Antti Holma Show’n debyyttijaksossa, jossa Vilkkumaa esitti uuden sinkkunsa Kissavideoita. Vastoin entistä tottumusta Vilkkumaa ei marssinut sisään rouhean rokkibändinsä kanssa, vaan tyytyi vaisusti poppitaustanauhaan ja latteaan vasemmalta oikealle tassutteluun. Ilmeisesti hennon vietteleväksi tarkoitettu laulutyyli kuulosti valitettavasti samanlaiselta kähinältä, jonka saa aikaiseksi huutamalla äänensä pois kapakassa tai riidan tuoksinassa. Toki Vilkkumaan ääni on aina ollut poikkeuksellisen särähtävä ja siksi myös mielipiteitä jakavan kiinnostava, mutta nyt siitä puuttui puhti ja salamoiva energia. Valehtelematta olin aika järkyttynyt: tässäkö todella seisoi se nainen, jonka raa’an vihan innoittamana pohdin yläasteella, ettei kukaan ymmärrä meikkejäni ja ketjujani, ja kuinka mahtavaa olisi karata ruotsinopettajan visan avustuksella Lontooseen. Ylipäänsä se, että kypsä ja aikuinen nainen lauloi yhtäkkiä niinkin triviaalista asiasta kuin Youtube-videoista entisten kirjallisuusviitteiden sijaan, tuntui hyvin irvokkaalta.

Kymmenestä kappaleesta koostuva levy onkin hämmästyttävän erilainen, tiivis, postmoderneilla ääniefekteillä ja itämaisvivahteisella hassuttelulla rakennettu kokonaisuus. Tuottajaksi valikoitunut Henri ”Hank Solo” Salonen, mies Sannin ja Kasmirin takaa, on pyrkinyt taikomaan Vilkkumaalle vallankumouksellista kasvojenkohotusta. Muutos tuntuu aluksi hieman luotaantyöntävältä, sillä levyn ehdottomasti merkittävin rike kumpuaa juuri siitä, että ensikuuntelulla se vaikuttaa räppipätkineen ja toistuvine looppeineen enemmän parikymppisen poplaulajan kuin Suomen kulmakivinaisrokkarin uutuusalbumilta. Edellisen, jokseenkin väsähtäneen Kunnes joet muuttaa suuntaa -pitkäsoiton (2010) jälkeen olisi voinut luulla, että Vilkkumaan uran lakipiste oli jo saavutettu. Muuntautumiskykyiseksi osoittautunut artisti kuitenkin päätti ottaa aikalisän ja haastaa itsensä. Tuloksena syntyi varsin mukiinmenevä esikoiskirja Nainen katolla (2013), satiirintäytteinen kertomus naisena elämisen haasteista ja umpikujista (no olkoon – vittumaisuudesta).

Vilkkumaan musiikkia analysoidessa onkin mahdotonta ohittaa tämän taitoja tarinankertojana, vaikka sävellystyö muutoin nojaileekin perinteisiin laulurakenteisiin. Aja! kikattelee sarkastisesti alussa mainitun esimerkin mukaisesti sosiaalisen median ilmiöille, sekä viljelee runsaasti kielikuvia, jotka liittyvät autolla kaahailuun ja ohiviliseviin elämän risteyksiin. Yrittääköhän Maija Vain Elämää -kollegan Anssi Kelan tapaan nostalgisoida nuoruuden ohiporhaltavaa huumaa? Vilkkumaan hiomat, hetkessä elävät kertojaäänet nostavat lystikkäästi keskisormea yhteiskunnan teennäisille vaatimuksille ja kumoavat jatkuvasti maljaa milloin lämpimällä valkkarilla, milloin isännän konjakeilla, aamuöisin ja pitkin päivää, niin iloon kuin suruunkin. Kappaleiden riimit rönsyilevät niin paljon seksiä ja rohkeaa spontaaniutta, että poskia alkaa kuumottaa (oon raottanut hametta ja huohottanut sohvalla kun kahvi tippuu).

Sopivasti röyhkeät lyriikat eivät kuitenkaan riitele levyn intuitiivisen ja vilkkaan soundimaailman kanssa. Jos viimeksi Vilkkumaa rallatteli keski-iän kriisiä ennakoivasti lottovoitosta ja rouvakellarista, on kieltämättä virkistävää kuulla kuinka aikaisempi, nuoruuden hälläväliä -anarkia tulee nyt takaisin ja roihuaa muun muassa 20-luvun svengin ja jyrkästi tippuvan bassoon tahtiin. Kestää kylläkin hetken, ennen kuin uskaltaa sydämentykytyksiä lietsoneiden ensivaikutelmien jälkeen rentoutua ja päästä sisälle kappaleisiin. Turvallisimman tuntuman kuuntelija saa aloittamalla Lissu ja mäsinkusta, joka draamankaareltaan kuulostaa siltä tutuimmalta Vilkkumaalta, vaikka poljento onkin kuin Dingolta lainattu. Sen jälkeen voikin jo keinua pikkuoravahöysteisen, hulluttelevan Onkse väärin -kappaleen saippuakuplaiseen rytmiin ja fiilistellä kitakieleke väristen Bonnie & Clyden torvivoittoista kasariromanssia. Kuuntelija jää kuitenkin kaipaamaan rokkikukon elkeitä ja kunnon kitaramattoa.

Veitsetön nuorennusleikkaus avaa Vilkkumaalle kokonaan uuden sivun ja aikakauden musiikintekijänä. Aja! kysyy siis kuulijaltaan ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta. Jos pystyy irrottautumaan siitä pinttyneestä mielikuvasta, mitä Vilkkumaa on ollut viimeiset 20 vuotta artistina, on mahdollisuus loikata mukaan erittäin innovatiivisiin bileisiin. Vaikka Solon tyyliä on jo kuultu, on helppo ymmärtää, miksi täyskäännöstä ja entistä enemmän soolovoittoisempaa mallia hakenut laulaja tahtoi juuri tämän tuottajakseen. Vilkkumaa nimittäin todella tietää, mitä tekee. Se, miten levy toimii livenä, onkin sitten aivan toinen tarina, joka jää nähtäväksi. Voi olla, ettei laulajan entinen, katu-uskottava habitus nouse samanlaisiin korkeuksiin ilman kunnon komppikokoonpanoa. Vilkkumaa on toki varttunut, ja ehkä juuri siksi vaikuttaa aavistuksen pidättyväisemmältä. Uho ei vain enää tunnu yhtä henkilökohtaiselta.

Aja!
Maija Vilkkumaa

Warner Music
Formaatti: CD


LISÄÄ JUTTUJA:

Piranha Trigger HC Andersen