LucasArtsin tarina, osa 4 – LucasArtsin perintö elää

07.12.2015

Myös legendat kuolevat ja menestystarinat eivät jatku ikuisesti. LucasArts jätti jälkeensä paljon hyvää seikkailupelien lajityypille, josta on monien muiden tekijöiden ollut hyvä jatkaa omaa työtään ja ammentaa inspiraatiota.

Nyt kun LucasArts on kuollut ja kuopattu, ja vaikka LucasArts itse hiljeni viimeisinä vuosinaan seikkailupelirintamalla ja keskittyi lähinnä Tähtien Sota -lisenssiinsä ja sillä rahastamiseen, ei rakkaus heidän seikkailupelejä ole ikinä kuollut pelaajakansan keskuudessa. Yrityksen loistokkaasta seikkailupelilegendasta vastanneet kehittäjät, suunnittelijat sekä ohjaajat ovat perustaneet vuosien varrella omia yrityksiä, siirtyneet toisten pelikehittäjien palveluksiin ja vetäneet omia projektejaan. Tässä alla käydään vielä läpi hieman niitä.

Vuosien varrella muun muassa Sam & Max ja Guybrush Threephowood jatkoivat seikkailujaan, hieman vaihtelevalla laadulla, Telltale Games -nimisen kehittäjän siipien alla. Sam & Maxin seikkailuja julkaistiin episodimaisella rakenteella kolmen “tuotantokauden” verran, Monkey Islandia yhden. LucasArtsilla pitkää päivää tehnyt Dave Grossman kävi pyörähtämässä myös Telltale Gamesin riveissä vuodesta 2005 aina 2014 asti.

Sam & Maxia ei voitu lisensointisyistä jatkaa suoraan LucasArtsin pelistä, mutta koska hahmojen oikeudet kuuluivat Steve Purcellille, voitiin hahmoja kuitenkin käyttää täysin omassa seikkailussaan. Tales of Monkey Island ei aivan alkuperäisten klassikoiden tasolle noussut, mutta oli ihan hauskaa pelattavaa samassa hengessä ja päihitti usean sitä pelanneen mielestä kuitenkin Escape from Monkey Islandin mennen tullen.

Tuplasti hyvä

LucasArtsiin johtoportaaseen ja yleiseen markkinoilla vallitsevaan julkaisijoiden politiikkaan tympääntynyt Tim Schafer perusti oman studionsa Double Fine Productionsin vuonna 2000 hänen otettuaan lähdöt LucasArtsilta. Myöhemmin hän hankki käyttöoikeuden LucasArtsille suunnittelemaansa Grim Fandangoon ja työsti siitä uudelleenversioinnin ja päivitti sen toimimaan nykyaikaisilla laitteilla. Samanlainen remasterointi on myös työn alla varsinaisesta klassikosta, eli Day of the Tentaclesta, jonka julkaisu on kaavailtu ensi vuoden puolelle.

Double Fine ja Tim Schafer on tietyllä tapaa vastuussa varsinaisesta joukkorahoitusilmiön räjähtämisestä, kun he käynnistivät Kickstarterissa joukkorahoituksen vanhan hyvän mallin seikkailupeliprojektille, joka suoraan sanottuna räjäytti potin vuonna 2012. Projektimäärityksien muuttuessa matkan varrelta pelin julkaisu hieman takelteli, mutta lopullinen tuote, peli nimeltä Broken Age, näki päivänvalon kahdessa episodissa vuosina 2014 ja 2015. Kaiken lukemani mukaan kyseessä on juurikin sitä “klassista Tim Schaferia”, mitä odottaa sopii.

A Vampyre Story

A Vampyre Story tarjoilee huumorilla terästettyä vampyyriromantiikkaa
hyvin pitkälle kolmannen Monkey Islandin henkeen.

Useissa peleissä (The Dig, The Curse of Monkey Island ja useat muut) niin sanotussa lead artist -vakanssissa ollut Bill Tiller kehitteli omana henkilökohtaisena projektinaan vuosikausien ajan A Vampyre Storya, joka julkaistiin lopulta vuonna 2008. Pelin käyttöliittymä huokuu The Curse of Monkey Islandia ja mikäpä siinä, sehän toimi apinasaarenkin kohdalla erinomaisesti. Graafisesti peli yhdistelee 3D-hahmografiikkaa ja käsinmaalattuja taustoja, näyttäen oikein komealta.

Pelin julkaissut Autumn Moon Entertainment on julkaissut myös toisen Tillerin suunnitteleman pelin, joka on nimeltään Ghost Pirates of Vooju Island (2009), mutta tämäkään ei A Vampyre Storyn tavoin ollut mikään suuri kaupallinen menestys, vaikka ei sitä mitenkään epäonnistuneeksi tapaukseksi voi kutsua. Allekirjoittanut ei ole itse testannut kumpaakaan Tillerin peleistä, mutta etenkin A Vampyre Storysta useat LucasArts-fanit ovat mitä ilmeisemmin pitäneet. Sitä voinee siis pienellä varauksella suositella kaikille LucasArtsin peleistä kiinnostuneille ja menee varmasti allekirjoittaneenkin pelilistalle vielä jossain vaiheessa.

Selviääkö Apinasaaren todellinen salaisuus vielä joskus?

Ron Gilbert poistui LucasArtsin palveluksesta vuonna 1992 ja perusti oman yrityksen Humongous Entertainmentin, joka tehtaili lapsille suunnattuja pelejä. Useat näistä peleistä käyttivät muokattua versiota SCUMM-pelimoottorista. Puhtaasti seikkailupelien parissa Gilbert ei ole hirveästi puuhannut, mutta hän oli myös alustavasti ideoimassa Telltale Gamesin Tales of Monkey Island -projektin alkuvaiheessa, eikä pidä mahdottomana myöskään palata täysverisen Monkey Islandin pariin jossain vaiheessa.

Thimbleweed Park

Thimbleweed Park muistuttaa LucasArtsin klassikoita hyvällä tavalla niin grafiikkansa kuin
käyttöliittymänsä suhteen vanhoja .

Vuonna 2014 Gilbert ja Gary Winnick yhdistivät voimansa muodostaen tiimin, joka oli aikoinaan suunnitellut alkuperäisen Maniac Mansionin. Tuleva peli on nimeltään Thimbleweed Park, ja se on suunniteltu julkaistavaksi ensi vuoden puolella. Peli muistuttaa niin graafisen ulkoasun ja käyttöliittymänsä puolesta Maniac Mansionia hyvin paljon, joskin sen on luvattu sisältävän puhuttua dialogia.

Usein seikkailupelien ystävien keskuudessa on melko vahvasti läsnä vastakkainasettelu Sierran ja LucasArtsin kesken, ja on totta, että usein seikkailupelien kulta-aikanakin nämä kaksi studiota olivat ne suurimmat ja laadukkaimmat seikkailupeligenren tuottajat. Sierran pelejä, etenkin parserilla varustettuja, pidettiin usein hyvin haastavina, kun taas LucasArtsin pelit olivat käyttäjäystävällisempiä juuri hiiriohjauksen ja käyttöliittymän ansiosta. Ja siinä missä Sierran katalogi on huomattavasti laajempi, voisi seikkailupelejä harrastava väittää LucasArtsin pelien olleen laadullisesti parempia.

Vanhojen pelien aarreaitat

Osa LucasArtsin peleistä on nykyään hieman hankalia saada käsiinsä, ainakin laillisia keinoja ajatellen, mutta onneksi työtä näiden klassikoiden digitaalisen julkaisun eteen on tehty. Digitaaliset kauppapaikat kuten Steam tai GOG kaupittelevat suhteellisen edullisesti joitakin tässäkin artikkelissa mainittuja pelejä, vaikka valitettavasti kaikkia ei ole ainakaan vielä mahdollista saada ja lisenssisyistä kaikkia tuskin tulee ikinä saamaankaan, kuten esimerkiksi elokuvalisenssi Labyrinthiä.

Loppukaneettina allekirjoittanut haluaa pahoitella artikkelinsa lievästi fanilasien läpi kirjoitettua subjektiivista sisältöä. LucasArtsin peleistä kun tuntuu olevan niin hyvin vaikea kirjoittaa mitään objektiivista ilman, että vannoutuneen retropelaajan parta alkaa täristä ja tahtomattakin sortuu ylistäviin mielipiteisiin.

Kaikille muille LucasArts-faneille tai aiheesta kiinnostuneille voin suositella tutustumista erinomaiseen Juho Kuorikosken kirjoittamaan Suuret seikkailupelit -kirjaan (Minerva Kustannus, 2015), jossa käsitellään paljon LucasArtsinkin pelejä, tai upeaa Rob Smithin tarkemmin LucasArtsin historiaa läpikäyvää kirjaa Rogue Leaders: The Story of LucasArts (Chronicle Books, 2008).




LISÄÄ JUTTUJA:

Stella Polaris goes paikkakunta The killing Lessons, Tappamisen pitkä oppimäärä, Saul Black, Like The Hateful Eight