Kreator & Sepultura – Vierivät metalli-ikonit eivät sammaloidu

15.02.2017
Teksti:
Kuvat:
K

Tuska ja Livenation toivat metallilegendojen kiertueen Suomeen Helsingin The Circukseen perjantaina 10. helmikuuta. Sekä brasilialainen Sepultura että saksalainen Kreator julkaisivat tänä vuonna uudet levyt. Illan avasivat belgialainen Aborted ja ruotsalainen Soilwork.

Hetki ehti vierähtää siitä, kun viimeksi olen Sepulturan saati Kreatorin livekuntoa ollut todistamassa. Hetkeltä se tuntuu, mutta matkalla the Circukseen alkaa päässä jyllätä; ei helvetti, molemmista on reippaasti yli kymmenen vuotta!

Aborted on minulle tuntematon suuruus, enkä koskaan ole juuri lämmennyt Soilworkille, joten nämä lämppärit jäivät suosiolla tarkistamatta. Koska olen ensikertaa keikalla kameran ja kuvausluvan kanssa, ja aikaa on ennen Sepulturaa, päätän suunnata yläparvelle hakemaan yhden oluen jännitystä purkamaan. Seitsemän euroa köyhempänä, lämmin muovituoppi kädessä yritän kuunnella muutaman viimeisen biisin Soilworkiltä; kuulostaa yllättävänkin väkevältä.

Tämä lupaa hyvää, sillä The Circus on lähes surullisen kuuluisa puuroutuvista soundeistaan. Klubi on tällä kertaa jaettu alaikäisten alueeseen ja anniskelualueisiin. Nuorisolle on varattu jopa oma alue lavan edestä. Nimeän sen heti mielessäni lasten karsinaksi. Ilma on hiostava ja tunkkainen ja joka puolella haisee vahvasti tupakka. Kaduttaa helvetisti, että laitoin jalkaan villasukat. Miesten vessan lattia on kusesta kostea, ja joku haukkuu pisulaarilla Soilworkin keikan soundeja. Voi helvetti, ajattelen itsekseni.

Sepultura hyökkää lavalle muutaman minuutin ennakkoon ilmoitetusta ajasta myöhässä. Kuvausluvan turvin pääsen lasten karsinan kautta lavan eteen. Brasilian metalliylpeys aloittaa tuoreimman Machine Messiah -levyn materiaalilla, joka ei meikäläiseen valitettavasti kovin suurta vaikutusta tehnyt. Keskityn kolmen ensimmäisen biisin aikana napsimaan kuvia jo kovasti viime näkemästä harmaantuneista metallisedistä. Siirtyessäni syrjempään eturivistä, alkaa iki-ihanan Desperate Cry, joka hypnotisoi nautiskelemaan. Saundit tuntuvat lasten karsinan viereen hyvältä, mitä nyt Andreas Kisserin kitaraa on välillä vaikea erottaa. Tunnelma lopahtaa, kun tämän klassikon jälkeen siirrytään jälleen uuden levyn materiaaliin. Kipuan jälleen parvelle, jossa jengi dokaa. Ei tunnu olevan Sepultura enää niin kova nimi, että vangitsisi koko yleisön keikan ajaksi. Vanhempi materiaali silti uppoaa, Inner selfin aikaan parvella seisotaan nojatuoleissa ja hoilataan mukana. Harmillisesti Derrick Greenin vokaalit ikävästi puuroutuvat tässä vaiheessa.

Harmitellassani puurovokaaleja huomaan, ettei korvatulppia juurikaan tarvitse parvella, ja laskeutuessani takaisin lasten karsinaan, totean että sielläkin pärjää tulpatta. Sepultura tykittää menemään ja Refuse/Resist saa pään auttamatta nyökkymään mukana. Bändin on oivassa livekunnossa. Välispiikkejä ei juurikaan ole, mutta ehkä tässä tapauksessa musiikki hoitaa puhumisen. Keikan loppuosa viihdytään vanhojen klassikoiden parissa, ja kun Ratamahattan jatkoksi kuullaan Roots Bloody Roots alan elättää toiveita, josko voitaisiinko kuulla joku Roots-levyn potpuri. ”Vetäkää saatana Spit, huokaan hiljaa mielessäni. Mutta kun ei, Sepulturan keikka loppuu verisiin juuriin – tunnin pituinen setti ilman encorea. Vanhat biisit toimivat edelleen, ja jannut jaksavat groovata, sääli etteivät nuo uudet kappaleet ainakaan tällä kertaa lähteneet lentoon.

Seurasin suurimmaksi osaksi keikkaa lasten karsinasta, koska alati ahtaammaksi käyvässä The Circuksessa liika liikkuminen ei houkuta. Pohdin hetken, että kukakohan tämänkin alaikäisten oman aitauksen on tilannut, mutta sitten tajuan että ehkä parempi näin. Olisin itsekin teini-iässä kussut hunajaa, jos samassa kattauksessa olisi nähnyt Sepulturan ja Kreatorin, ja päässyt vielä isoimpien hevihirviöiden ohi eturiviin.

Sepulturan keikan aikana The Circus on tosissaan täyttynyt entisestään, ja jonottaa saa halusi sitten kaljaa, tupakkaa tai ihan vaikka vessaan. Alkuperäisessä keikkapaikassa Helsingin Jäähallissa tuskin olisi ollut tällaisia pullonkauloja. Noh, kyllä aikuinen mies kestää.

Ihmettelen vielä ikähaarukkaa, ne teinit kun näyttävät niin pieniltä ja ne vanhimmat fanit ikälopuilta. Ikämiessarjan edustajisto alkaa myös olla melko tujussa humalassa jo ennen kuin Kreator on astunut lavalle.

Jürgen ”Ventor” Reilin vaikuttavan näköinen rumpusetti on roudattu lavalle, ja kovaäänisistä pauhaa Iron Maidenin Run to the Hills. The Circus laulaa mukana, ja minua hymyilyttää. Maidenin jälkeen sali pimenee ja Kreatorin intronauha lähtee käyntiin. Bändi astuu vakuuttavan näköisenä lavalle, ja se on menoa. Ujuttaudun jälleen kuvausluvan turvin lavan eteen. Huomaan hymyileväni yrittäessäni napsia onnistuneita kuvia maailman vihaisimmasta vegaanista Mille Petrozzasta. ”Jumalauta Kreator”, myhäilen itsekseni.

 

    

Yhtye käyttää heti alkuun paljon savua show’ssaan, ja keikkayleisö, ja etenkin eturivin kuvaajien porukka, sekoaa Petrozzan repiessä yllättäen käsiinsä savutykin, jolla ammuskelee savua yleisöä kohti. Kreatorin settilista on siitä nerokkaasti koostettu – verrattuna Sepulturan vastaavaan, ettei uudempia ja vanhempia biisejä juuri erota toisistaan. Kreator toki on aina ollut Kreator, lukuunottamatta muutamaa hukkavuotta 1990-luvulla. Nämä vuodet on kuitenkin jo unohdettu, ja vuoden 2001 Violent Revolutionista asti bändi onkin tykittänyt tasaisen väkeviä levytyksiä. Lasten karsinaan katsellessani, mietin, että minulle se Violent Revolution on vielä ”aika uusi levy.” Teinipitti pyörii The Circuksessa, ja auttamatta alan pohtia kuinka suuri osa tuosta porukasta oli vuonna 2001 vaipoissa.

Ikäkriisi sikseen, karkaan yläkerran aikuisten osastolle, joka tuntuu mukavan viileältä alakerran hikiseen thrash-karnevaaliin verrattuna. Kiroan jälleen itseni, ja villasukkani. 

Yläkerrassa saundit jälleen hieman puuroutuvat, mutteivat onneksi liiaksi. On tässä keikkapaikassa todistettu huomattavasti huonompiakin keikkasaundeja. Kreatorin keikalla riittää savua ja yleisön huudatusta. Bändi on liekeissä ja selkeästi nauttii. Omaan korvaan Petrozzan vahva saksalainen aksentti on aina huvittanut, mutta kun Mille käskee, väki tottelee. Milloin circle pitin pitää olla ”helvetin iso” tai kun sali on jaettava kahtia wall of deathia varten. Yleisö on mukana ja nauttii. Omakin pää nyökkyy jatkuvasti mukana, vaikka tällä kertaa pitti jää väliin.
Kreator oli yhtä nopea ja vihainen kuin vuonna 2005 Helsingin Jäähallissa, jolloin heitä viimeksi todistin. Jos en paremmin tietäisi, voisi kuvitella ettei noiden keikkojen välissä olisi kuin muutama vuosi. Encorena kuullun Violent Revolutionin aikana en voi kuin toistella itselleni ”jumalauta, kun toimii ja kovaa!” Pleasure to Kill huudatusten aikaan tajuan, että tämä keikka alkaa olla tässä. Väsyneenä, mutta onnellisena katoan Helsingin yöhön.




LISÄÄ JUTTUJA:

Rotuaari Piknik The Ouija Experiment