Kolumni: Onko kukaan nähnyt sivistystä? Se karkasi hihnasta ja katosi

21.10.2016
Teksti:

Nousun uutena toimittajana ajattelin pohtia hieman käsitettä kulttuuri, sekä sen kehittymistä ihmisten ja median siirtyessä entistä vahvemmin verkkomaailmaan. Kyseisellä termillä on toki moninaisia merkityksiä, mutta itse ajattelin lähteä purkamaan aihetta lähinnä sivistyksen, viihteen ja median kautta. Olen aina pitänyt ihmiskunnan liikehdinnän seuraamisesta, ja viime vuosina olen huomannut uuden ilmiön: niin sanottu snapchat-kulttuuri. Media pyrkii tietoisesti luomaan klikkiansoja, aiheiden ollessa usein moraalisesti epäilyttäviä tai jopa väärään tietoon pohjautuvia. Ratsastetaan siis suoraan keppihevosella aasinsiltaa pitkin itse kolumniin!

Suurimmaksi ongelmaksi kyseisessä toimintatavassa muodostuu ihmisten halu olla kanssaihmisiä sivistyneempiä ja parempia olentoja. Monesti eniten klikattuja uutisia ovat suoranaiseen nettikiusaamiseen yllyttävät rimanalitukset. Julkisuudessa esiintyvät henkilöt tuntuvat olevan nykyään täysin vapaata riistaa kaikelle haukkumiselle, arvostelulle ja esineellistämiselle. Sitä hetkeä odotellessa, kun eräs nimeltä mainitsematon media kirjoittaa otsikoksi: ”Näin perseestä Haluatko miljonääriksi -kilpailija oli – olisit varmasti tiennyt nämä vastaukset!”. Suunnilleen tuota tasoa otsikointi esimerkiksi kyseistä ohjelmaa koskevissa artikkeleissa on ollut, hieman nätimmin muotoiltuna vain. Siitähän nettikansa taas riemastuu, kommenteissa toistuu ”myötähäpeä”, ”yleissivistyksen puute” ja yleinen väheksyntä ihmistä kohtaan. Samalla kuitenkin itse unohdetaan, että yleissivistykseen kuuluvat myös hyvät käytöstavat ja toisten huomioon ottaminen.

Varsinkin julkisuuteen tottumattomalla ihmiselle yllättävä haukkuryöppy saattaa olla vaikeaa, mutta tuskin se aina julkkiksillekaan helppoa on. Moni varmasti muistaa esimerkiksi muutaman viikon takaisen kohun Sami Hedbergiä suorasanaisesti kritisoineen Kaarina Hazardin ympärillä. Onneksi noin suoraa henkilöön menevää kirjoittelua harva julkisuuden henkilö joutuu koskaan kokemaan median taholta, mutta piilovittuilu ja kiusaamiseen yllyttäminen ovat nykyajan toimittajien arkipäivää. Ja kansahan kiusaa, kun siihen nyt avautui mahdollisuus! Onhan se hienoa sitten vastapainoksi vääntää artikkelia koulukiusatuista lapsista, ja muistuttaa ettei ketään saa kiusata. Toki julkisuudessa työkseen olevan ihmisen täytyy kestää ulkopuolelta tulevaa rutinaa ja arvostelua tiettyyn rajaan asti, mutta suora henkilöön menevä kiusaaminen ei ole ikinä hyväksyttävää.

Kiusaaminen ja omiin poteroihin kaivautuminen on alkanut enenevissä määrin vaivata myös viihdekenttää laajemmassa mittakaavassa. Toki viihteen piirissä on aina ollut jonkinlaista kissanhännänvetoa erilaisten lajityyppien kesken, mutta mielestäni tuokin vääntö hoidetaan nykyään paljon ilkeämpään sävyyn. Katsot Putousta, olet juntti ja sinulla on paska huumorintaju – paitsi jos katsot ironisesti viiksiisi samalla tuhisten, etkä naura ollenkaan. Katsot Big Brotheria, olet juntti ja sinulla ei ole omaa elämää – paitsi jos katsot ironisesti partaasi samalla hivellen ja vahvaa myötähäpeää tuntien. Tai auta armias, jos menet Kotiteollisuuden keikalle tai ostat heidän levynsä, sitä junttiuden määrää ei voi enää sanoin kuvailla! Lisäksi olet alkoholisti, kaikki kaverisi jättävät sinut (tyttö- tai poikaystäväähän sinulla ei alunperinkään ollut) ja lopulta kuolet yksin likaisessa yksiössä viinaa juoden. Kotiteollisuutta ei voi edes kuunnella ironisesti, koska se on Kotiteollisuus.

Sovitaanko, että jatkossa ollaan kaikki kiltisti, ei kiusita julkkiksia tai ketään muutakaan, sekä ollaan avoimia myös viihteen ja kulttuurin saralla ymmärtäen ihmisten erilaiset mieltymykset? Minua ei ainakaan saa kiusata tämän kolumnin perusteella, saatan pahoittaa mieleni.




LISÄÄ JUTTUJA:

Tuska 20 vuotta