Koiteli elää – Festivaalikesän kaunis huipennus

25.08.2017
Teksti:
Kuvat:
K

Koiteli elää valittiin viime vuonna pohjoisen parhaaksi kulttuuritapahtumaksi. Suomen kauneimmaksi kutsuttu festivaali myytiin loppuun jo joulukuussa parissa tunnissa. Paikka on ainakin upea – keskellä Kiiminkijokea kosket kohisevat ja riippusillat joustavat jalkojen alla. Miten sopii rokki kuvankauniiseen luonnonmaisemaan? Kävimme katsomassa ja kokemassa tunnelmia Koitelinkoskella juhlapäivänä 19. elokuuta.

Festivaaliyleisö vaikuttaa selkeästi olevan vanhempaa kuin muutamia vuosia sitten. Entiset nuoret ovat ottaneet tilansa rokkitapahtumissa. Ehkä enää ei siirrytä nelikymppisinä tanssilavoille humppaamaan, vaan saavutaan suurin joukoin vaikkapa Koiteliin juhlimaan saman henkisten kanssa. Pienillä festareilla on oma ainutlaatuinen tunnelmansa. Ihmiset juttelevat leppoisasti tuttujen ja tuntemattomien kanssa – on tunne, että täällä ollaan kaikki yhdessä. Pienet tapahtumat ovat joka vuosi suositumpia, sillä suuret festarit tuntuvat ehkä tällaisten jälkeen hieman kylmiltä.

Matka koiteliin oli vähän työläs, sillä perille pääsemiseen tarvitsimme kolme linja-autoa. Aika kului kuitenkin mukavia jutellen, sillä monella muullakin oli sama matka. Ehdimme perille juuri Kalle Aholan aloittaessa Koskilavalla. Keikan alkupuolella virittäydyttiin festivaalitunnelmaan. Suuri osa juhlaväestä ei ollut vielä ehtinyt paikalle, mutta tuttu Leijat Helsingin yllä sai jo muutaman laulamaan mukana. Tempo ja meininki kasvoivat tasaisesti keikan edetessä. Loppuun säästetyt Donkkari-hitit saivat moninkertaistuneen yleisön veren kiertämään ja jalat liikkeelle. Sointuva aurinkosadetanssi Seireeni avasi viimeisetkin lukot, ja meno oli jo irtonaista ja reipasta. Tästä oli hyvä aloittaa ja jatkaa matkaa hymyillen.

Kalle Ahola

Kalle Ahola

Päänäyttämönä toimineen Koskilavan lisäksi tänä vuonna oli pystytetty pikkuruinen Trubalava, jossa kuultiin pääasiassa miestä ja kitaraa. Lavan avasi kuitenkin Katja Sutela koskettimien kanssa. Laulu soljui kauniisti Koitelin alkuillassa. Kappaleet olivat aika intiimejä tilanteeseen – tämä olisi toiminut ehkä paremmin sisällä, vaikkapa Festarimummolassa. 

Katja Sutela

Katja Sutela

Kotoisa tunnelma oli huolella rakennettu

Festarimummolassa on kotoisa tunnelma. Uunituoreen pullan tuoksussa halukkaat kädentaitajat kutoivat kaulaliinaa, joka luovutetaan myöhemmin jollekin esiintyjälle. Festarimummo Minna arveli, ettei liina valmistu vielä tänä vuonna. Mummola on kyllä mahtava! Illan pimetessä sisällä oli tajuttoman kuuma, mutta useammat pullakahvit virkistivät kummasti tasaisin välein.

Festari-mummo Minna

Festarimummo Minna

Paikalle sai tuoda myös piknik-eväitä, makkarat paistuivat nuotiopaikalla ja kodassa. Etenkin sateen alkaessa, kodassa oli jopa ruuhkaa. Koko alue oli anniskelualuetta, joten ruokajuomat sai noutaa tiskiltä murehtimatta juottokarsinoista. Hinnat ovat nousseet lähes kaikilla festivaaleilla. Aikuista yleisöä tämä tuskin paljon häiritsi, mutta tätä tahtia ensi vuonna maksetaan pienestä festarikaljasta jo toista kymppiä. Nyt ei kuitenkaan murehdittu. Kauniissa ympäristössä oli ilo kuljeskella ja kaikki toimi hienosti.

Festivaalieväitä syötiin idyllisessä ympäristössä

Festivaalieväitä syötiin idyllisessä ympäristössä

Pienet ja vähän isommat taideteokset ilahduttivat silmiä joka puolella. Vapaaehtoisten kanssa oli tehty juhlaa ajatuksella ja suurella sydämellä. Punaisen ristin työntekijät huolehtivat yleisön hyvinvoinnista. Hommaa kuulemma riittää näinkin hyväntuulisilla festivaaleilla.

Kiimingin Punaisen ristin vapaaehtoiset on koulutettu huolehtimaan juhlakansasta.

Kiimingin Punaisen ristin vapaaehtoiset on koulutettu huolehtimaan juhlakansasta.

Koitelissa musiikkia oli monenlaista. Suvi Teräsniskan iskelmäpopin ajattelin vetoavan erityisesti varttuneeseen yleisöön. Suvi on kuitenkin niin suuri tähti, että myös pitkätukkaiset herrasmiehet mustissa bändipaidoissaan kertoivat, että Suvi on nähtävä. Suvi Teräsniska on lavalla kotonaan ja kaunis esitys lumosi tunnelmallaan. Vuorovaikutus yleisön kanssa oli erityisen lämmintä ja sydämellistä.

Suvi Teräsniska

Suvi Teräsniska

Joskus aika menee nuotiopaikalla tai riippusillalla höpistessä huomaamatta. Väisäsen keikka Trubalavalla jäi nyt kokematta, mutta kertoivat, että hyvä oli ollut. Artisti on minulle vielä tuntematon – tähän täytyy palata myöhemmin.

Mokoman olen nähnyt livenä varmasti toistakymmentä kertaa. Aina bändi on vakuuttanut, mutta levyjä olen kuunnellut hävettävän vähän. Tällä kertaa Mokoma nähtiin ja kuultiin akustisena. Meno oli alusta lähtien reipasta ja yleisö mukana. Akustinen tykitys päättyi kunnon yhteislauluun tai -huutoon. Marko Annalan ääni ja läsnäolo sekä bändin tiukka soitto nostattivat päät heilumaan. Nyt oltiin rokkia ja metallia ilman särökitaraakin!

Marko Annala, Mokoma

Marko Annala, Mokoma

Trubalavan suosio ja huikea taso yllätti

Oli taas aika hakea pullakahvit Mummolasta, ja hivuttauduttava Samae Koskisen keikalle. Samae on mahtava lauluntekijä, joka muuttaa sateisenkin päivän hyväksi. Yleisöä kahisi sadetakeissaan pienen lavan eteen ja ympäristöön älytön määrä. Lavan lähistöllä kaikki veikeät sanat osattiin ulkoa. Luulen, että muutaman kymmenen metrin päässä taustalla ei kuultu tai nähty maestrosta juuri mitään. Yleisön laulu kantoi varmasti askel kerrallaan kauas taaksekin, joten kaikki varmasti pääsivät ainakin vähän mukaan.

Samae Koskinen

Samae Koskinen

Erin näytti ja kuulosti upean bändinsä kanssa paremmalta kuin koskaan Koitelin pimenevässä illassa. Tyttö-, nais- ja muijaenergiaa virtasi lavalta yleisöön sellaisia määriä, että siinä eturivin tuntumassa ihan hämmennyin. Kestin sen melkein kuin mies, mutta mukana en sentään laulanut! Seliseli…

Erin

Erin

Trubalavan viimeinen esiintyjä Lauri Tuohimaa yllätti valtavalla energiallaan. Joskus mies ja kitara on paljon ja tarpeeksi. Tätä ei ollut tarkoitus edes katsoa, mutta toisin kävi. Ajattelin, että vielä yksi biisin, niin monta kertaa, että lopulta oli liki tunti kulunut. On hienoa, että Suomen festarikesässä löytää vielä näin kovia yllätyksiä. 

 Janne ja Paula

Janne ja Paula

Egotrippi ei ole jostain syystä koskaan kolahtanut. Ystäväni Paula kertoi Egotripin olevan ehdottomasti maailman paras bändi. Paula aloitti käännytystyön ja kuljetti minut kädestä pitäen eturiviin ja tarjosi vielä siideriä. Egotripissä ei ole mitään vikaa – tai edes ärsyttävää, mutta minulle bändi jää edelleen etäiseksi. Jotakin tarvittaisiin, että se ravistelisi sykkyräistä sieluani. Biisit ovat ihan hyviä ja show valoineen komeaa katsottavaa. Ehkä sitten ensi kerralla joku minussa loksahtaa kohdalleen – osaan nauttia ja pääsen samalle tripille haltioituneen yleisön kanssa. 

Egotrippi

Egotrippi

Kävelin hiljakseen läheiselle riippusillalle kuuntelemaan biisejä ja kosken kohinaa. Sadat ulkotulet valaisivat aluetta. Festivaalikesä 2017 oli tässä. Kaunis ja vähän haikea kuva värittyy mieleeni. Ehkä tämän kanssa jaksaa yli pitkän talven.




LISÄÄ JUTTUJA:

Raskasta Joulua -keikan loppukumarrus Bättre Folk