Kaikki anteeksi

Sinä olet minun toiveeni ja haaveeni

Kaikki anteeksi -romaanin pääosassa on elämä, joka pidetään piilossa ja josta vaietaan – parisuhdeväkivalta. Taustalla on kirjailija Laura Mannisen omat kokemukset, joista hän ammentaa tarkkanäköisen ja vahvan tekstin.

Alussa Laura rakastuu Mikkoon. Täydelliseen, upeaan ja kohteliaaseen mieheen, sellaiseen josta kaikki haaveilevat ja kadehtivat sitä, joka on sellaisen löytänyt. Varsin nopeasti, huomaamattaan ja vähän yllättäen Laura solahtaa osaksi lapsiperheen arkea ja pyörittämään uusperhettä. Pian on hurmaava omakotitalo, iso piha, lapset ja koira – jonkin aikaa kaikki näyttää täydelliseltä. Sitten kuvioon tulevat Mikon uhkailut, rajut mielialan vaihtelut ja salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan. Perheen sisäisistä ongelmista Laura ei puhu ulkopuolisille, ja samalla hän toivoo, ettei kukaan huomaa tai puutu niihin. Manninen kertoo omaa tarinaansa perheestä, häpeästä ja vaikenemisesta.

Tietoa suhteesta ja sen etenemisestä on paljon. Manninen avaa varsin rohkeasti tuntemuksiaan ja kokemuksiaan. Dialogit kuvaavat osuvasti sitä kieroutunutta maailmaa, johon hän vähitellen päätyy. Manninen kertoo osuvasti ajatuksista, tulevaisuuden suunnitelmista ja haaveista, mutta myös väsymyksestä, pelosta ja sitiä kuinka pelosta tulee normaali olotila. Lopulta tulee tietoisuus häpeästä, ja omasta tilanteesta.

Manninen avaa myös selkeästi sitä, miksei ihminen vain lähde suhteesta kohdatessaan parisuhdeväkivaltaa. Aina kyse ei ole vain itsestä, esimerkiksi kun talossa on kolme lasta, painaa vastuu myös lasten pärjäämisestä. Toisaalta Manninen toteaa usein senkin, että hän halusi pakonomaisesti onnistua tässä suhteessa ja oli valmis tekemään paljon sen eteen. Lähes pakonomainen halu auttaa toista oli vahva, ja vasta myöhemmin tuli ymmärrys, että ennen kaikkea täytyy pitää huolta itsestään.

Manninen saa kokemuksensa tulemaan lähelle. Hänen ei tarvitse selitellä ratkaisujaan, vaan maailma avautuu lukijalle ja tarinan mukana on helppo elää. Hienoa kirjassa on, ettei Manninen kertomuksellaan syytä, ei uhriudu, eikä hae sääliä – hän kertoo tarinaansa tiiviisti ja avoimesti, tuoden eri puolia esille.

Kiinnitin varsin pian huomiota Mannisen tyyliin kirjoittaa. Hän kirjoittaa kauniisti, tavalla jota on vaikea kuvata. Hän piirtää lukijalle sitä maailmaan, joka ympäröi tapahtumia. Tarina soljuu eteenpäin, yksityiskohtia on paljon ja ne tekevät tarinasta elävän ja tarkkanäköisen tapahtumien kuvauksen. Elävät kielikuvat kertovat henkilöistä ja heidän maailmoistaan. Manninen kirjoittaa erittäin kauniisti mummistaan ja tämän maailmankuvastaan. Ja vaikka mummi on jo huonossa kunnossa, löytyy niistä pätkistä huumoriakin.

On kirjoja, joita ei voi laskea käsistään ennen kuin ne on lukenut loppuun, Kaikki anteeksi on yksi niistä. Tarina tempaisi mukaansa sellaisella intesiteetillä, että ilta kääntyi yöhön huomaamatta sen parissa. Manninen antaa herkän mutta samalla vahvan äänen vakavalle ja käsittelemisen arvoiselle aiheelle.

Kaikki anteeksi
Laura Manninen

WSOY


LISÄÄ JUTTUJA:

Hukkuminen Soile Yli-Mäyry, Asfalttivalo, Viihdepalatsi