K-X-P – III part II

18.03.2016
Teksti:
Fiilis: Hypnotisoitu

Suomalainen K-X-P julkaisee maaliskuun puolivälissä neljännen albuminsa III Part II Svart Recordsin kautta. K-X-P on jännittävä yhteensulauma elektronista musiikkia, rockia ja avaruusseikkailua.

K-X-P on yhtye, joka koostuu kolmesta jäsenestä. K on vokalisti ja elektronisista soittimista vastaava Timo Kaukolampi, P on basisti Tuomo Puranen ja X edustaa rumpalia, joka on mitä ilmeisimmin kokoonpanon mysteerijäsen, koska roolissa vaihtelevat Tomi Leppänen ja Anssi Nykänen, joista molemmat ovat edustaneet bändiä sekä levyillä että studioissa. Tällä cocktaililla saadaan aikaan tunnelma, joka lähentelee hetkittäin Depeche Modea ja käy toisinaan hyvin lähellä metallin rajamaita.

Tutustuin bändiin ensimmäisen kerran viime kesänä, kun olin menossa Flow-festivaaleille ja kokosin soittolistan festivaaleilla esiintyvistä artisteista. K-X-P kiinnitti huomioni hyvin kokonaisvaltaisesti ja päädyin kuuntelemaan bändin tuotannon alusta loppuun useampaan kertaan muun festivaalifiilistelyn ohessa. Itse festivaaleilla bändin esiintymisestä nauttiminen jäi vaillinaiseksi liian täyden teltan vuoksi, mutta bändin tekemä vaikutus ei himmennyt, joten otinkin härkää sarvista, kun uusi levy kolahti postiluukusta.

Bändin musiikki on kautta linjan ollut hypnoottista, hetkittäin ahdistavaa ja toisinaan lennättävää. Tästä ei tehdä poikkeamaa tälläkään levyllä, vaan synkeähkö ja tunnelmallinen konemusiikki vie mennessään heti ensimmäisistä tahdeista lähtien. Levyn avaava Winner on hyvin Depeche Mode -henkisiä kokonaisuuksia, kulkien kuitenkin hieman syvemmissä vesissä. Vokaalit ovat tässä hämyisessä musiikissa huomattavan pienessä roolissa, sillä kappaleissa on pitkiä osuuksia ihan silkkaa instrumentaalia. Vokaalien rooli onkin normaalista poiketen verrattavissa enemmän neljänteen instrumenttiin.

Levyn toinen kappale Freeway vie suoraan 1980-luvulle. Tämä on biisi, jonka voisi kuvitella soivan kovaa avokattoisessa maantielaivassa yhdysvaltalaisella Interstatella. Hieman raskaampaan tunnelmaan päästäänkin heti seuraavassa kappaleessa To Believe, joka on edellisiin verraten hyvin bassovetoinen ja jopa ahdistava. Viimeistään neljäs kappale Sub Goblin saa kuulijassa aikaan tahdosta riippumatonta liikehdintää, kun musiikki vie mukanaan kuin käärmeenlumoajan korista nostaman kobran. Tämä on levyn ensimmäinen instrumentaali ja sellaisena myös erittäin vangitseva.

Vangitsevuudesta puheen ollen, seuraava kappale Siren alkaa houkuttelevan naisvokalisoinnin johdolla. Kappale ei kuitenkaan ehdi vanheta kovin paljon, kun ensimmäisessä säkeistössä kuulija syöstään henkiseen Mariaanien Hautaan. Kappale onkin koko levyn raskain ja soundi lähentelee hetkittäin jopa ruotsalaista Pain-yhtyettä. Syvyyksistä noustaan hetkittäin hieman lähemmäs pintaa, vain jotta voitaisiin upota myöhemmin entistä syvemmälle. Air Burial ei nimestään huolimatta ole mikään höyhenenkevyt kappale, vaan jatkaa pikemmin Sirenin viitoittamalla linjalla ollen jopa koko levyn äkäisintä antia. Loppua kohden tunnelma alkaa kuitenkin hieman keventyä, mikä johdattaa kuulijan levyn viimeiseen kappaleeseen pehmeästi. Ja paikallaanhan se pehmeys onkin, sillä Transuranic Heavy Elements on hidas ja rauhoittava päätös hengästyttävälle seikkailulle.

Levyn ainoaksi miinukseksi jääkin oikeastaan vain sen lyhyt pituus. Seitsemän kappaletta ja runsaan 40 minuutin kokonaiskesto tuntuu loppuvan auttamatta kesken. Levy on kokonaisuutena hypnoottinen, suvantovaiheita, synkkyyttä ja leijailua on sopivassa suhteessa pitämään mielenkiintoa yllä koko kuuntelun ajan. Huumaavat konesoundit kuljettavat mieltä pilvilinnoista pimeyksiin ja takaisin.

 

III part II
K-X-P

Svart Records
Formaatti: CD


LISÄÄ JUTTUJA:

rock