Juoksijan sielu

Kaikki samalla lähtöviivalla. Maraton on palkinto!

Nelikymppinen sunnuntailenkkeilijä Tarja Virolainen valmistautuu ensimmäiselle maratonille. Häneen iskee juoksuinnostus ja varsin nopeasti hänestä tulee maratoonari, joka on juossut maailman suurimmat kaupunkimaratonit. Kirjassa kerrotaan näistä kisoista, mutta lopulta kyse on matkasta, joka johtaa juoksemisen ytimen löytämiseen – siihen mikä on tärkeintä juoksemisessa.

Juoksijan sielu kirjaa voin suositella kaikille juoksun ystäville ja siitä löytyy paljon tarinoita, joihin pitkänmatkan juoksijan on helppo samaistua. Alussa Virolainen kuvaa varsin osuvasti sitä maailmaa, mikä maratonin tutustumisen myötä aukeaa, ja mikä usein ihmetyttää vasta lajin löytäneitä tai lajin ulkopuolella olevia. Faktoja tulee paljon: maratoneja juostaan keskimäärin yksitoista joka päivä ja kisoissa maailmanhuiput ja tavalliset harrastelijat ovat lähtöviivalla samaan aikaan. Kuten myös se yleisin ihmetyksen aihe: kaikki saavat maalissa mitalin! Maratonin syvin olemus on siis läsnä jo alussa – maratonissa ei ole kyse kilpailun voittamisesta vaan itsensä voittamisesta, kipujen ja väsymyksen sietämisestä 42 195 metrin ajan.

Virolaisen tarina saa vauhtia hänen toisella maratonmatkallaan Berliinissä. Hän huomaa siellä mainosjulisteen World Marathon Majors -sarjasta. Eli maailman kuudesta suurimmasta ja arvostetuimmasta kaupunkimaratonista: Tokio, Boston, Lontoo, Berliini, Chicago ja New York. Hän oli juuri juoksemassa yhtä noista kuudesta ja varsin pian hänen ensimmäinen tavoite on juosta kaikki nuo maratonit.

Kirja seuraa kronologisesti hänen valmistautumistaan ja matkojaan noille maratoneille. Jokaisesta suuresta tapahtumasta hän kertoo myös niiden syntytarinaa ja tapahtumia historian varrelta. Nämä tarinat ovat varsin mielenkiintoisia ja tuovat paljon tietoa tapahtumista. Tarjan tyyli kertoa matkoista on mukaansatempaava ja hän saa tarinoillaan usein pohtimaan, miltä tuntuisi juosta kymmenien tuhansien muiden joukossa. Myös kisareittien kuvaukset luovat aavistuksen tunnelmasta ja reitistä. Tarinoista käy ilmi, kuinka jokainen maraton opettaa uutta ja jokainen niistä on oma suorituksensa, jota ei voi täysin verrata mihinkään muuhun.

Kirja kertoo myös siitä, kun ennätyksien jahtaamisesta tulee kaikkein tärkeintä ja itse juoksemisen riemu jää jalkoihin. Se kertoo loukkaantumisista ja siitä tuskaisesta ajasta, kun juoksemaan ei vain pääse. Pikkuhiljaa mukaan tulevat opit kehonhuollosta ja muusta oheisharjoittelusta. Kuitenkaan kirjassa ei käydä läpi tarkkoja harjoitusohjelmia tai anneta tarkkoja vinkkejä itse harjoitteluun, vaan tarina on pikkuhiljaa etenevä matka syvemmälle ajatuksiin – juoksijan sieluun.

Juokseminen on näennäisesti helppoa, mutta kun matkaksi valitsee yli 42 kilometriä, vaatii se sitoutumista lajiin ja tätä omistautumista Tarja kuvaa varsin osuvasti oman tarinansa kautta, kuten myös sitä, kuinka maraton myös kasvattaa ihmisenä. Maraton vaatii paljon, mutta se myös palkitsee. Kisa opettaa kestämään niin henkistä kuin fyysistä kipua, joihin harjoittelulla valmistaudutaan. Tarja on osuvasti kiteyttänyt maratonin – se ei ole vain tavoite vaan se on palkinto! Ja vaikka jokaisen juoksijan tarina on erilainen, on kirjassa paljon samastumisen kohteita maratoonareille. Monelle on tuttua viimeisten kilometrien päässä takova ajatus, ettei enää koskaan juokse maratonia – ja joka usein pian maaliviivan jälkeen muuttuu pohdinnaksi: missä olisi seuraava kisa.

Todellinen sielu paljastuu kirjan loppupuolella, kun Virolainen lähtee etsimään juoksemisen ydintä ja -iloa kaukaa Keniasta. Matka harjoitusleirille on mielenkiintoinen ja avaa uudennäkökulman juoksuun. Parasta kirjassa on Tarjan aito ja rehellinen kertomus hänen omasta matkastaan. Kirja kertoo yhden juoksijan tarinan kauniisti ja avaa juoksemisen koukuttavuutta. En ole varma kuinka hyvin kaikkea pystyy ymmärtämään, jos juoksuun ei ole itse ihastunut, mutta juoksijan on helppo peilata omia kokemuksia Tarjan vastaaviin.

Kirjasta voi poimia myös vinkkejä, itse nappaan mukaan seuraavaan kisaan Tarjan Bostonin pre-race juhlissa kuuleman ohjeen, jonka mukaan matka tulee jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa juostaan järjellä, koska silloin pitää vielä malttaa. Toinen osa fiiliksellä, jolloin voi nauttia tunnelmasta. Ja viimeinen kolmas osa täytyy juosta sydämellä, koska kuten moni juoksija tietää, että 30 kilometrin jälkeen tekee mieli luovuttaa, silloin eteenpäin vie vain sydämen palo ja rakkaus lajiin.

Juoksijan Sielu
Tarja Virolainen

Bazar
Sivuja: 308


LISÄÄ JUTTUJA:

Designtori, DesignOnTampere, Tampere, Luova Laboratorio