Jalometalli – sinne ja takaisin: Nousun päätoimittajan tärpit ja turinat

Raskaamman musiikin ystävien suuresti arvostama ja aina ulkomaita myöten tunnettu Jalometalli-festivaali kutsuu taas mukaan bakkanaaleihin 8.–9. heinäkuuta Ouluun.

Viime kesänä takaisin Oulun Kuusisaareen paluun tehnyt festivaali siirtyi tänä vuonna myös almanakassa tutulta paikaltaan elokuun alusta heinäkuulle. Kahden päivän bändikattaus on, jälleen kerran, laadukas ja monipuolinen tarjoten tunnettuja nimiä mutta myös harvinaisempaa herkkua.

Jalometalli on ollut allekirjoittaneelle osa kesäaktiviteetteja vuodesta 2006 lähtien, ja sen jälkeen paluuta entiseen ei ole ollut. Jalometallin viehättävyys perustuu paitsi monipuoliseen bändivalikoimaan ja tietysti hyvään musiikkiin hyvässä seurassa, myös siihen ainutlaatuiseen tunnelmaan ja ilmapiiriin joka Jalometallissa on aina vallinnut; järjestyshäiriöitä ei juuri ole, järjestelyt toimivat ja samanhenkistä leppoisaa juttuseuraa löytyy aina. Älä siis ylläty jos löydät itsesi uppoutuneena keskusteluun musiikista tuikituntemattoman tyypin kanssa, samalla kun kylmä olut puraisee mukavasti, korvissa viheltää alkava tinnitus ja maailma tuntuu asettuvan vihdoin kohdilleen.

Olen tehnyt Jalometallissa monia hienoja musiikillisia löytöjä vuosien varrella. Niistä mainittakoon ainakin Sòlstafir vuoden 2009 Jalometallista; päälavalla oli pitkiä, parrakkaita jätkiä (huom. silloin ei ollut vielä olemassakaan mitään hipster-partoja) joilla oli jonkinlainen nuhjuinen western-tyylinen habitus. Ne olivat vielä Islannista. Outoja. Ja se musiikki.. Kun vokalisti Tryggvason veti mutaman Jack Daniels -siemauksen jälkeen Ritual of Firen, oli kohtaloni sinetöity ja Köld-albumin ostaminen seuraavalla viikolla tosiasia.

Toinen mieleenpainuva live-kokemus oli seuraavana vuonna kun näin Triptykonin ensi kertaa livenä vuoden 2010 Jalometallissa. Tom Gabriel Warriorin piinattu ja tappavan vihainen ääni, matalien bassojen vavahtelu ja pimenevä elokuinen lämmin ilta jäivät lähtemättömästi mieleen. Eparistera Daimones -albumi löysi tämän jälkeen paikkansa levykokoelmassani.

Tänä vuonna omat valinnat ovat voittopuolisesti kotimaisia,  mutta mahtuu mukaan muutama ulkomaan eläväkin.

Perjantain poiminnat:

Kalmah

Metallia suoraan hillasoiden keskeltä, eli pudasjärveläinen Kalmah pitää toki aina nähdä ja kokea tilaisuuden tullen, itsekin samalta sääskien ja mäkäräisten kansoittamalta pitäjältä kun olen kotoisin.

Sabaton

Aina yhtä viihdyttävä sekä marssijalkaa mukavasti kutkuttava Sabaton osaa ottaa yleisönsä hyvällä show’lla. Primo Victoria!

Thyrane

Black- ja industrial metalin suomalainen suurnimi, jonka jäähyväiskeikalle pääseminen on paitsi ainutlaatuinen kokemus myös suuri kunnia. Toimintansa kymmenkunta vuotta sitten jo lopetellut kemiläisyhtye oli alkujaan kallistunut enemmän perinteisen black metal -ilmaisun puolelle, josta tyylilaji kehittyi synkäksi industrial metaliksi. Neljä loistavaa studioalbumia puhuvat puolestaan.

Purtenance

Nokialta kotoisin oleva death metal -rykmentti Purtenance on itselleni uusi tuttavuus, vaikka bändin historiikki alkaakin jo vuodesta 1989. Erittäin tiukkaa ja mukavasti potkaisevaa döödistä siis luvassa.

 

Lauantain poiminnat:

Moonsorrow

Black metalin ja folkin taidokkaasti yhdistelevä Moonsorrow ei juuri esittelyjä kaipaa. Luvassa on hieno live-kokemus kaikille edellä mainitun genren ja yhtyeen ystäville.

Anthrax

Anthrax on yksi suuresta neljästä ”big four”-bändistä eli Slayer-Metallica-Megadeth-Anthrax epäpyhästä neliyhteydestä. Pakko nähdä ja kokea, kuuluu jopa yleissivistykseen.

The Man Eating Tree

The Man-Eating Tree on tunnelmallisen metallin mestari, johon ehdottomasti kannataa tutustua, ellei sitä ole jo tehnyt.

 

National Napalm Syndicate

Tuttavallisemmin NNS on myös alun perin Pudasjärveltä lähtöisin ja oli 1980-luvun lopulla maamme yksi ensimmäisiä levyttäneitä thrash-bändejä. Pakko nähdä!

 

 




LISÄÄ JUTTUJA:

Tohtorin lemmenloukku jan jalutsi Goetia