Iranin historia

05.03.2017
Fiilis: Puuduttava

Yksi pokkari ja yli 2000 vuotta yhden valtion historiaa. Iranin historia on ensimmäinen tämän kaltainen teos, johon olen tarttunut. Lukeminen toi mieleen opiskeluaikojen tankkaamisen.

Michael Axworthy on tutkija ja tietokirjailija ja valitettavasti tutkijamaisuus näkyy kirjassa pitkäveteisyytenä. Rakenne ei ole tasainen, sillä aluksi käydään hyvinkin yksityiskohtaisesti läpi eri paimentolaisheimojen edesottamuksia ja valtataisteluita, sitten laukataan läpi muutamia vuosisatoja ja nykypäivään saavutaan kiihtyvällä vauhdilla. Tältä se ainakin lukiessa tuntui, ja ajatus harhaili.

Olisin toivonut enemmän aukiluettua, tulkintaa sisältävää kerrontaa historian kulusta. Välillä sitä tarjoiltiin, ja silloin lukija havahtui hereille historian syvyyksistä.

Keskittymistä ei edesauttanut historian vaiheiden väkivaltaisuus: “Jokainen, joka pyrkii säilyttämään uskonsa ihmisluonteen synnynnäiseen hyvyyteen, tekee viisaasti hyppäämällä seuraavien sivujen yli”. Vaikka ei ole uutinen, miten yleisiä sodat ovat ihmiskunnan historiassa, oli kauhistuttavaa tajuta se Iranin historian kautta. Kilpailu silkistä oli tietysti yksi iso syy alueen rauhattomuudelle, ja Iranin haavoittuvainen sijainti lisäsi sitä. Paimentolaisten sotiminen muistuttaa hieman nykypäivän uutisten välittämää tilannetta Etelä-Sudanin heimosodista.

Mielestäni tämäntyyppinen kirja toimisi pelkkää tekstiä paremmin animaationa: aiheeseen tottumaton lukija saisi paremmin käsityksen muutoksista. Nyt abbasidit, ghaznavidit, seldžukit ja mongolit vilisivät silmissä. Yllätyin miten laajalle valtaukset ulottuivat: Intiaan saakka, ja Kiinakin oli Timurilla mielessä ennen kuolemaansa 1300-luvulla.

Kirjoittaja korostaa myös oppineiden ja byrokraattien luokan voimaa. Runous, mystiikka, tiede ja arkkitehtuuri muodostavat kulttuuriperinnön, joka säilyi kriisistä toiseen. Šiialaisuuden ja sunnalaisuuden eripuran alkuperää sivutaan, ja juutalaisvaino on osa myös tämän seudun historiaa.

Kirjan lopussa Axworthy kertoo monien iranilaisten kokevan, että länsimaiset ovat halveksuneet heitä, käyttäneet heitä hyväkseen ja jättäneet heidät pulaan, vaikka länsimaiden piti olla ystäviä iranilaisten kanssa. Ydinsopimus ja viha Israelia kohtaan ovat isoja ratkaistavia asioita, ja yhteistyön onnistuminen olisi kirjailijan mukaan tärkeää myös Iranin talouden kohentumisen takia.

Iranin historia
Michael Axworthy

Into Kustannus
Sivuja: 471
Suomentanut: Tapani Kilpeläinen


LISÄÄ JUTTUJA:

jan jalutsi Ulver – ATGCLVLSSCAP Yösyöttö