Hulluna onnesta

Elokuva hulluuden rajalta

23.05.2017
Teksti:
Fiilis: Onnellinen

Kaikilla meillä on vaikeutemme, pakkomielteemme tai riippuvuutemme. Yleensä pystymme käsittelemään niitä, mutta joskus käy niin, että sisäinen voima selviytyä vaikeuksista pettää. Ja loppujen lopuksi, jokainen meistä elää sillä ohuella järkevyyden ja hulluuden rajalla, joka voi vaikeassa tilanteessa järkkyä, kuten on käynyt elokuvan päähenkilöille.

Toscanalaisen Villa Biondin suljetun psykiatrisen hoitolaitoksen potilaana on kaksisuuntaisesta mielialanhäiriöstä kärsivä rikas aatelissuvun perijätär Beatrice Morandini Valdirana (Valeria Bruni Tedeschi). Hän ei pysty olemaan hiljaa sekuntiakaan ja hän uskoo itsekkäästi tietävänsä kaiken paremmin kuin kukaan muu. Hoitolaitokseen saapuu vakavasti masentunut, entinen yökerhon tanssija Donatella Morelli (Micaela Ramazzotti) joka kääriytyy salaperäisyyden varjoon. Hän vaikuttaa olevan vihainen maailmalle, mutta kova ulkokuori kätkee sisäänsä äärimmäisen herkkyyden.

Molemmat naiset vaikuttavat olevan sairauden uhreja, ja he ovat menettäneet paikkansa yhteiskunnassa. Päällimmäisenä on tunne, ettei heillä ole enää paluuta vanhaan ja he elävät mielikuvitusmaailmassa ja menneisyyden muistoissa, hulluuden rajalla.

Kaikki tietävä rikas aatelissuvun perijätär Beatrice Morandini Valdirana
Kaikki tietävä rikas aatelissuvun perijätär Beatrice Morandini Valdirana

Kun naisille avautuu tilaisuus paeta hoitolaitoksesta, he lähtevät etsimään onnea ja rakkautta täysjärkisten ihmisten maailmasta. He haluavat kohdata menneet ja selvittää kesken jääneet asiat. Paosta muodostuu kuitenkin menneisyyden haavat auki repivä matka, kun he läpikäyvät traagiset tapahtumat uudelleen. Pian naiset saavat huomata, ettei pelkkä vapaus tuo onnea.

Pakomatka tuo monin paikoin mieleen Thelma ja Louise -elokuvan, kuitenkaan samaa traagista loppua ei tässä elokuvassa nähdä. Paon aikana naiset tutustuvat toistensa elämään ja ymmärtävät samankaltaisuuden epäonnistumisissaan. Ystävyys ja solidaarisuus nousevat vahvasti esille ja näennäisestä erilaisuudesta huolimatta naiset huomaavat olevansa pohjimmiltaan samanlaisia. Heidän välilleen kehittyy todellinen ystävyys ja etenkin Beatrice auttaa Donatellan takaisin elämään.

Elokuvasta on löydettävissä useita teemoja. Se käsittelee mielenterveyden häiriötä antamatta niille kuitenkaan pääroolia elokuvassa. Mielen häiriöitä käsitellään elokuvassa ilman sääliä tai myötätuntoa. Katsojan on totuttava nopeasti tuohon ”normaaliin” erilaisuuteen elää. Myös väistämätön menneisyyden traumojen kohtaaminen ja ystävyys nousevat vahvasti esille. Hulluna onnesta on rehellinen kuvaus elämästä, joka pitää sisällään myös vaikeita asioita, ja se nostaa voimakkaasti keskiöön elämänhalun kaikista vaikeuksista huolimatta.

Nimestään Hulluna onnesta huolimatta, elokuva ei ole pelkkä hullun hauska komedia, vaan se yhdistää komediaa ja traagista draamaa. Kepeän alun jälkeen elokuva ei enää paljoa naurata, tarina on pikemminkin tunteikas ja komediamaisuus saa väistyä paikoin synkän kivuliaan menneisyyden kuvauksen tieltä. Kahden päänäyttelijän roolisuoritukset ovat loistavia ja roolit säilyvät uskottavina läpi elokuvan. Elokuva on palkittu Italian elokuva-akatemian tärkeimmällä tunnustuksella David di Donatello -palkinnolla 2017 niin parhaana elokuvana, Paolo Virzì parhaana ohjaajana ja parhaan naispääosa palkinnon roolisuorituksestaan sai Valeria Bruni Tedeschi.

Hulluna onnesta

Lotus Production


LISÄÄ JUTTUJA:

Miten valo putoaa