Homefront: The Revolution

Vapaustaistelijan päiväkirja

Synkähköön vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen sijoittuva Homefront saa viimein luvattua jatkoa kaikista hankaluuksista huolimatta. Alkuperäisen pelin kehittänyt Kaos Studios suljettiin THQ:n toimesta ja myös THQ ajautui myöhemmin konkurssiin. Lisenssit päätyivät parin mutkan kautta nykyiselle julkaisijalle Deep Silverille. Uusi tuottaja Dambuster Studios sai vapaat kädet viedä peliä haluamaansa suuntaan, joka oli poispäin ensimmäisen osan lineaarisesta tyylistä. Tällä kertaa päästäänkin siis kapinoimaan avoimessa pelimaailmassa.

Tarina alkaa vaihtoehtoisesta historiasta, jolloin digitaalinen vallankumous alkoikin Pohjois-Koreassa 70-luvulla, eikä Yhdysvalloissa. Jenkit sitten tietysti ostivat kaiken teknologiansa kahvinkeittimistä helikoptereihin Pohjois-Koreasta, mutta yllättäen ovelat kommunistit olivatkin asentaneet kaikkiin laitteisiin takaoven ja nappia painamalla sammuttivat koko USA:n armeijan ja miehittivät maan hetkessä. Helppoa, eikö?

Pelin tapahtumat sijoittuvat Philadelphiaan vuonna 2029, neljä vuotta miehityksen jälkeen. Itse protagonistimme on joku sattumanvarainen vastarintaliikkeen taistelija nimeltään Ethan Brady, joka sattuu jäämään kiinni miliisin rynnäkössä. Sopivasti ennen kuin kiduttaminen alkaa, hätiin rientää vastarinnan myyttinen johtohahmo Benjamin Walker, joka pelastaa sankarimme varsin kömpelöllä rymyämisellä ja saa samalla luodin jalkaansa. Lopputulos on se, että pelin alkaessa pelaajahahmo pääsee vapaaksi ja Walker pidätetään.

Sissisotaa ja sabotaasia

Heti alkuun opetellaan käyttämään hahmon puhelinta, josta löytyy kartta, lokikirja, aktiiviset tehtävät ja jopa kamera jota myös joissain tehtävissä tarvitaan. Samalla opetellaan myös hakkerointi, jolla käytännössä vallataan tiettyjä alueita varastamalla dataa viholliselta.

Homefront: The Revolution

Anonymoys vauhdissa.

Hakkerointi on todella yksinkertaistettu minipeli, joskin hieman turha sellainen, jossa hiirtä liikuttelemalla yhdistetään kaksi viivaa. Onneksi peli ei kuitenkaan pysähdy hakkeroinnin ajaksi, joten aina joutuu hieman olemaan varovainen, kun sitä yrittää.

Pelimaailma on avoin ja  Far Cryn tapaan kartalla vallataan alueita, kerätään resursseja ja taistellaan vihollisia vastaan guerrilla -tyyliin. Huomioitavaa tosin on, että koko kartta ei ole niin sanotusti avoin, vaan alueilta toisille mentäessä latausruutu pamahtaa näytölle. Kartta on jaettu keltaisiin ja punaisiin alueisiin. Keltaisilla alueilla pelimekaniikka koostuu ensin hiiviskelystä, vihollisten välttelystä ja sabotaasista. Kameroita ja muuta elektroniikkaa voi tuhota, vankeja vapauttaa, salamurhata vihollisjohtajia ja tehdä kaikenlaista jäynää.

Vihollisen huomattua pelaajan syttyy hälytys, joka katoaa pikkuhiljaa välttelemällä kameroita ja sotilaita. Sotilaiden harhautukseen maasta löytyy tiiliä, joita heitellä tai sitten voi itse rakentaa pieniä ilotulitenippuja ja viskoa niitä. Piiloon voi myös hypätä satunnaiseen roskikseen tai vastaavaan, jolloin hälytys häviää vielä vähän nopeammin.

Homefront: The Revolution

Roskiksessa on hyvä juoda kiljua. Ja piilotella vihollista.

Näitä tihutöitä tekemällä keltaisen alueen tilanne alkaa pikkuhiljaa eskaloitua ja lopulta kansa nousee kapinaan. Tässä vaiheessa alue muuttuu täysin sota-alueeksi ja takaisinvaltaaminen voi alkaa. Punaisilla alueilla vastaavasti sotatoimet ovat jo valmiiksi käynnissä.

Pelin aluevaltausmekaniikka on ihan virkistävän erilainen loppujen lopuksi. Hiiviskely ja sabotaasi ovat mukavaa vaihtelua pelkkään räiskintään. Parasta on, että työnsä tuloksen näkee, kun tilanne kadulla alkaa eskaloitua. Ensin varsin alistuneet ihmiset alkavat huudella sotilaille, sotkea seiniä, rikkoa ikkunoita ja lopulta kapinoida vastaan. Saavutuksen tunne on käsin kosketeltavaa. Vastaavasti sota-alueilla vallatut rakennukset täyttyvät pikkuhiljaa vastarintaliikkeen taistelijoista ja vihollinen joutuu ahtaalle.

Hakkeroinnin lisäksi alueita vallataan perinteisesti tukikohtiin hyökkäämällä, valtaamalla hylättyjä rakennuksia ja korjailemalla generaattoreita, radioita ja muita vastaavia. Tämä vaikuttaa äkkiseltään toistolta ja välillä siltä alkoi jo vähän tuntuakin, mutta tehtäviin on saatu onneksi pientä kivaa vaihtelua. Radiosta saattaa esimerkiksi puuttua osia ja saat viestin, että ne löytyvät korttelin päästä varastosta tai joudut käyttämään moottoripyörää generaattorina saadaksesi virtaa tietokoneisiin. Ja kyllä, pelissä on ajettavia moottoripyöriä, joilla voi hyppiä pitkin ramppeja ja talojen kattoja. Pärrän ohjattavuus on aika ankea, mutta muuten ne ovat ihan hauska ja looginen lisä pelin maailmaan.

Homefront: The Revolution

Tosi sabotöörillä on aina voimapihdit mukana.

Välillä pelaaja saa ilmoituksia kiireellisistä tehtävistä lähistöllä, joihin pitää rientää mahdollisimman pian, tai muuten vastarinta kärsii tappioita. Käytännössä tehtävien suorittamisesta ja alueiden valtaamisesta saa rahaa ja merkkejä, joilla voi ostaa itselleen parempia varusteita ja aseita. Tämän lisäksi se tietenkin edistää pelin juonta. Yksi alue on aina vallattava kokonaan takaisin ennen kuin juoni etenee seuraavaan paikkaan. Sinänsä juoni oli aika peruskauraa ja täysin lineaarinen eli lopputulokseen ei itse pysty vaikuttamaan. Muutama ei niin yllättävä yllätys on mukaan työnnetty, mutta mitään kovin eeppistä ja mieleenpainuvaa on turha odottaa.

Taktikoinnin jalo taito

Aseita pelissä on kuutta päätyyppiä: pistooli, varsijousi, rynnäkkökivääri, haulikko, tarkkuuskivääri ja raketinheitin. Näihin kuitenkin sisältyy ihan mielenkiintoinen mekaniikka. Aseita voi kantaa kerrallaan mukana kahta, mutta niitä voi muokata moduuleilla, joita mukaan mahtuu useampia. Voin esimerkiksi ostaa pistooliin SMG-moduulin ja muuttaa sen lennossa pistoolista konepistooliksi. Varsijousesta tulee hetkessä muun muassa liekinheitin, kivääristä kevyt konekivääri ja niin edelleen. Moduulien lisäksi aseisiin saa liitännäisiä, kuten refleksitähtäimiä, äänenvaimentimia, isompia lippaita ja niin edelleen.

Homefront: The Revolution

Vihollisia horisontissa.

Vaihtelua aseissa on siis ihan kivasti ja oman pelityylin ja lähestymistavan voi valita sen mukaan.  Myös heiteltävää löytyy esimerkiksi molotovin cocktailien ja putkipommien muodossa. Näihin saa myös päivityksiä ja putkipommista saa esimerkiksi sensorilla varustetun, jolloin se räjähtää vihollisen sattuessa harhailemaan liian lähelle tai sen voi kiinnittää rc-autoon ja kauko-ohjata vaikka vihollisen partioauton alle.

Vastustajilta aseita ei saa ryöstettyä eikä tätä kummallisuutta selitetä millään, mutta ammuksia ja rahaa vastustajien raadoista voi keräillä. Myös maastosta löytyy enemmän tai vähemmän piilotettuna arvoesineitä erinäisistä kätköistä ja esimerkiksi tietokoneen raadoista pystyy keräämään arvokkaat palaset talteen ja myymään ne eteenpäin.

Itse taistelussa huomaa äkkiä, että suora rynnäkkö yleensä päättyy omaan kuolemaan ainakin vaikeimmalla vaikeusasteella ja järkevin lähestymistapa on ampua ja piiloutua, pudottaa vihollisen linja yksi kerrallaan. Viholliset hälyttävät paikalle herkästi lisää joukkoja lähistöltä ja pahimmassa tapauksessa on pakko hyväksyä tappionsa ja perääntyä. Jonkin asteista parkouriakin pelissä voisi sanoa olevan. Ei nyt sentään ihan seinillä juoksennella, mutta juokseminen ja kiipeily sodan runtelemassa kaupungissa pitkin kattoja ja raunioita sujuu suhteellisen kepeästi. Taistelu onkin tästä syystä yllättävän mukavaa, kun mahdollisia väijytyspaikkoja on lähes loputtomasti ja vertikaalinen ulottuvuus luo maailmaan lisää tunnelmaa.

Räiskintä itsessään tuntuu kohtalaisen hyvin toteutetulta. Toisaalta tuntuma aseisiin ja varsinkin lähitaistelussa ampumiseen on toisinaan hieman heikkoa. Välillä kaukaakin ampuessa tuntuu, ettei luoti osu aina siihen mihin pitäisi ja tähtääminen on jotenkin lagista. Tätäkin oppii toki kompensoimaan ja hieman ennakoimaan laukauksia, mutta jokin siinä silti jää kaihertamaan eikä täydellistä nautintoa tulitaistelusta saa läheskään aina irti.

Homefront: The Revolution

Vanha kunnon molotov ei petä koskaan.

Vihollisia on tavallisesta jalkaväestä ja tarkka-ampujista aina panssaroituihin ajoneuvoihin sekä lentäviin droneihin ja ilmalaivoihin. Myös vastarinnan sotilaita juoksentelee ympäri kaupunkia sotimassa. Näitä tietokoneen ohjaamia sotilaita pelaaja pystyy rekrytoimaan mukaansa pieneksi iskujoukoksi aina tarvittaessa.

Päältä kaunis

Tekoäly pelissä tuntuu suurimman osan ajasta melko tavanomaiselta. Vihollisten eksyttäminen juoksemalla nurkan taakse tuntuu välillä aivan liian helpolta, jalkoihin pyörivä kranaatti ei tunnu aiheuttavan vihollisissa aina mitään ihmeempiä tunteita ja vastustajilta on melko turha odottaa mitään kovin suurta taktiikkaa, vaan yleensä jokainen juoksee saman nurkan takaa yksi kerrallaan tähtäimeen. Joskus tekoäly kuitenkin pääsee yllättämään, kun yksi vihollisista tuleekin juuri sieltä selän takaa, mistä et sitä odottanut. Joskin olen melko varma, että peli luo toisinaan vihollisia lähistölle tyhjästä jos hälytys pärähtää päälle. Monta kertaa olin mielestäni täydellisessä jemmassa tarkkuuskiväärin kanssa ja silti takaani ilmestyi yllättäen sotilaita.

Graafisesti peli on varsin miellyttävä, joskaan ei aivan nykypäivän parhaiden tasolla. Asetuksia löytyy suhteellisen runsaasti. Kaikista asetuksista ei kyllä aivan suoraan käy ilmi, mihin ne vaikuttavat, jos tekniset termit eivät ole hallussa, mutta kokeilemalla pelin saa kyllä toimimaan oman koneen tehojen puitteissa kohtalaisesti.

Homefront: The Revolution

Murtaugh ja Riggs?

Plussana myös mainittakoon ensinnäkin, että field of view on säädettävissä, tosin vain 65:n asti ja ruudunpäivitystä ei ole lukittu. Myös tähtäyksen avustamisen saa pois päältä, mikä ainakin allekirjoittaneelle on ehdoton vaatimus pc:llä pelatessa eritoten räiskintäpeleissä.

Hahmot on mallinnettu kasvoja myöten erittäin hyvin ja animaatioita on mukava katsoa, kun persoonallisuudet välittyvät hahmojen kasvoilta dialogissa. Hahmojen sisään vain lopulta pääsee hieman liian vähän, vaikka monta kiinnostavaa tyyppiä matkan varrelta löytyykin, kuten ex-rikollinen ja nykyinen vastarinnan taistelija Dana Moore. Ihan Far Cryn tasolle hahmoissa ei päästä, mutta riittävän lähelle kuitenkin, kun ottaa huomioon myös ääninäyttelyn, joka on välillä yllättävänkin hyvää ja saa hymähtelemään muutaman hahmon dialogissa.

Homefront: The Revolution

Dana on tyly mimmi.

Vaikka pelin visuaalinen puoli onkin kunnossa, sen ruudunpäivitys ei ole. Tästä on ollut jo enemmänkin juttua mediassa ja pelin kehittäjä on luvannut päivitystä asiaan. Jos haikailee tasaista 60fps ruudunpäivitystä voi valmistautua siihen, että se tuskin tulee toteutumaan, ellei koneesta löydy Nvidian uusinta lippulaivaa. Erilaisten asetusten, kuten esimerkiksi varjojen laadun tai reunapehmennyksen tyypin muuttaminen ei tuntunut vaikuttavan ruudunpäivitykseen kuin maksimissaan muutaman pisteen. Suurin vaikutus on resoluutiolla ja jouduinkin tinkimään omastani, koska näin nopeatempoisen pelin pelaaminen on täyttä tuskaa jos ruudunpäivitys on paljon alle 60, saati puolet siitä. Optimoinnissa on siis vielä melko paljon hommaa ja muun muassa pelin SLI-tuessa on ongelmia, mikä oli tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan luvattu korjata seuraavassa päivityksessä.

Potentiaalia parempaan

Kokonaisuutena Homefront: The Revolution on premissiltään mielenkiintoinen peli, joka on toteutettu osin hieman geneerisesti. Huonoa peliä tuo toteutus ei siitä tee, mutta ei myöskään sellaista, jonka jaksaisin välttämättä pelata läpi toiseen kertaan. Potentiaalia taustatarinassa ja maailmassa olisi ollut paljon enempäänkin, mikäli kehittäjä olisi uskaltanut viedä sitä vielä pidemmälle. Esimerkiksi keltaisten alueiden hiiviskely ja sabotaasi oli todella hauskaa ja siitä olisi voinut repiä vielä lisää irti. Vastaavasti perusräiskintään olisi saanut paljon lisää hyödyntämällä maastoa ja kiipeilysysteemiä enemmän.

Myös moninpeli löytyy, joskin se sisältää käytännössä vain yhteistyömahdollisuuden, jossa pelaajat suorittavat tiimissä samankaltaisia tehtäviä kuin kampanjassa. Oman hahmon voi kustomoida rajallisesti eri näköiseksi, sekä kokemuksen kartuttua avata uusia kykyjä ja parannuksia. Aseita on aluksi rajallinen valikoima ja niitä voi ostaa lisää, kun suorittaa tehtäviä ja ansaitsee rahaa. Moninpeli on siis aika yksinkertainen, enkä useamman yrityksen jälkeen löytänyt valitettavasti yhtään pelikumppania vaan jouduin pelaamaan yksikseni.

Homefront: The Revolution

Hengailua kujalla tynnyrien loisteessa.

Kaiken kaikkiaan Homefront: The Revolution on ihan nautittava kokemus ainakin suurimmaksi osaksi, huolimatta sen teknisistä ongelmista ja paikoittain geneerisestä pelimekaniikasta. Välillä tehtävät alkavat tuntua toistolta, sekä satunnainen kuolema siihen, että hahmo ei saanutkaan kiinni katonreunasta ja putosi kuolemaansa, saa hermot sen verran kireälle, että pelaaminen on pakko lopettaa. Maailma, graafinen ulkoasu ja elävän tuntuiset hahmot, sekä suhteellisen nopeatempoinen ja toimiva taistelu pelastavat kuitenkin paljon. Suosittelisinko peliä siis muille? Jos avoin pelimaailma, hiiviskelyn ja räiskinnän sekoitus ja alueiden valtailu miellyttää niin kyllä, niissä puitteissa se on hyvin toteutettu ja viihdyttävä. Mitään uutta tai ihmeellistä pelissä ei sinänsä ole, mutta se onnistuu kuitenkin riittävän hyvin siinä, mitä se tarjoaa.


Genre:
Ikäraja: 3
Testattu:
Saatavilla:
Pelattu:


LISÄÄ JUTTUJA:

The Veils – Total Depravity Turtle Beach Impact 600 Ruostumaton