Haastattelu: Hannu Kesola – Suomalaista genresarjakuvaa

Hannu Kesola on 32 vuotias sarjakuvakäsikirjoittaja. Hänen töitä on julkaistu Suomen lisäksi myös ulkomailla käännettyinä painoksina. Pienlehdillä uransa aloittanutta kirjoittajaa on julkaistu myös amerikkalaisen Heavy Metal -lehden sivuilla. Haastattelimme Hannua hänen töidensä osalta.

Aloitan keskustelun Hannun kanssa yleisesti sarjakuvista ja siitä miten kiinnostus niihin on päässyt kehittymään. Hän kertoo ensikosketuksensa sarjakuviin syntyneen aikalailla samoihin aikoihin, kun hän oppi lukemaan. – Ensimmäiseksi luin tietysti Aku Ankkaa, hän sanoo. Mutta pian lukemistosta löytyivät myös Marvelin supersankarit ja Action Force -lehti, joiden kautta varsinainen innostus sarjakuvien lukemiseen löytyi. Omien sarjakuvien tekemisestä hän innostui melko pian sen jälkeen kun aloitti niitä lukemaankin. Ensimmäinen julkaistu työ olikin Eino-niminen strippisarjakuva paikallislehdessä Hannun ollessa vielä 14-vuotias.

Saatanan Sateliitit oli pieni ryhmä johon kuului Hannun lisäksi pari muuta sarjakuvien tekijää. Yhdessä he julkaisivat useita kauhuteemaisia pienjulkaisuja, kuten Kaamiota ja Kanea. Kaamio oli pienlehti joka sisälsi erilaisia kauhuaiheisia lyhyitä sarjakuvatarinoita. Kane taas puolestaan hieman kunnianhimoisempi sarjakuva, jossa sarjakuvan nimikkohenkilö ja vanha saatananpalvoja Kane seikkaili huumorin ja kauhun täyteisessä pidemmässä juonikokonaisuudessa.

Kaamio no. 3

Kaamio no. 3

Kuviot Satan’s Satellites -nimisestä scifi-kalkkunaleffasta saaneen toiminnan ympärillä alkoi pienen lukioporukan piireissä. Pienjulkaisuja tuli tällä nimellä useampia, esimerkiksi neljä numeroa Kaamiota, Kanea sekä myös Syöveri-niminen lehti.

– Homma pyöri noin viitisen vuotta, jona aikana julkaisimme useampia lehtiä, pidimme Kaamio-klubeja Tampereen vastavirtaklubilla ja tekijätiimi laajeni lukioporukkaa laajemmalle. Satelliittien taru alkoi kuitenkin pikkuhiljaa hiipua. Varmasti syynä oli se, että tuohon aikaan kaikki muuttivat vähän eri puolille opiskelemaan ja itsellänikin sarjakuvien tekemisen into hiipui hetkellisesti, enkä jaksanut enää hommaa niin hyvin pyörittää.

Isommat kuviot

Musta Ritari Kustannus julkaisi vuonna 2012 kirjoittamasi ja Jussi Piirosen piirtämän Yö huutaa armoa -sarjakuvan. Kun sen itse luin, niin pystyin melkein kuulemaan päänsisäisen Goblinin tuottaman ääniraidan ja kuulemaan vuorosanat dubattuna italiaksi.

Yö huutaa armoa oli varsin hyvä sarjakuva ja aimo harppaus eteenpäin esimerkiksi Saatanan Satelliittien varhaisempaan tuotantoon. Murhaajia ja tappajia on tietysti sarjakuvissa ollut ikimuistoisista ajoista asti, harvemmin on tullut törmättyä sarjakuvaan joka hakee vaikutteita niin suoraan giallo-alagenrestä.

Idean Yö huutaa armoa -sarjakuvasta Hannu kertoo tulleen aikana jolloin hän katseli paljon giallo-elokuvia. Hän tiesi myös Jussi Piirosen oleva kova giallo-fani ja he olivat aiemmin puhuneet yhteistyön tekemisestä, joten he yhdessä päätyivät albumiin, joka on melko suora giallo-pastissi. Mainitessani Hannulle Goblinin, hän toteaakin albumin päähenkilön nimen olevan otettu suoraan Goblin-yhtyeen Claudio Simonettin ja Massimo Moranten nimet yhdistämällä.

Iron Knights – Rautavala taas on moottoripyöräsarjakuva, joka on tehty hyvin pitkälle tv:stä tutun, erinomaisen Sons of Anarchyn henkeen. Rikossarjakuvasta on julkaistu yksi albumillinen kotimaisen kustannusyhtiön Crime Timen kautta. Tarinaan on sen lisäksi kirjoitettu kaksi jatko-osaa, mutta niitä ei ole ikinä edes piirretty, koska Crime Time ei onnistunut julkaista fyysista versiota ensimmäisestä Iron Knightista, vaikka sitä yrittikin.

Iron Knights - Rautavala

Iron Knights – Rautavala

Kesola teki myös yhteistyötä ulkomaalaisten tekijöiden kanssa Iron Knightsia varten. Hannu kertookin yrittäneensä saada kansi- ja pin up -taiteilijoiksi sellaisia ulkomaalaisia artisteja, joidenka työtä hän ihaili nuorempana sarjakuvanlukijana. Kansitaiteilijaksi Kesola sai muun muassa Hämähäkkimiehestä ja Aaveajaja 2099:stä tutun Kyle Hotzin. Pinuppeja albumia varten tekivät taiteilijat kuten Herb Trimpe, Val Semeks ja Bob Hall.

– Taiteilijat olivat oikein mukavia ja lähtivät yllättävän innoissaan mukaan tällaiseen pieneen suomalaiseen projektiin ja toki heidän kanssaan tuli sähköpostien välityksellä juteltua kaikesta muustakin sarjakuvaan liittyvästä. Nämä olivat ensikosketuksiani ulkomaan markkinoihin, jonne aloin piakkoin pyrkiä, kun kävi selväksi, että Iron Knightsia ei tultaisi paperisena julkaisemaan.

Ulkomaat kutsuvat

Heavy Metal -lehti julkaisi vuonna 2015 lehtensä 274:ssä numerossa Hannun lyhyen tarinan The Last Laugh. Amerikkalainen Heavy Metal -lehti on melko iso tekijä, jonka sarjakuvat ovat usein temaattisesti science fictionia ja fantasiaa, sekä sisältävät monesti myös eroottisen latauksen. Vaikka erotiikkaa ei Hannun Heavy Metal -debyytistä löydykään, niin maailmanlopun meininkiä senkin edestä. Kysyessäni Kesolalta kuinka hän päätyi yhteistyöhän legendaarisen lehden kanssa, hän avaa tapausta hieman.

Heavy Metal #274

Heavy Metal #274

– Näin netissä saksalaisen Steven Bagatzkyn ilmoituksen, että hän etsii käsikirjoittajaa, jonka kanssa yhteistyöllä voisi tehdä pienen sarjakuvahakijan. Onnekseni hän valitsi minut ja ehdotin, että tekisimme pienen kauhutarinan, jonka voisimme lähettää Heavy Metaliin arvioitavaksi. Tarinan valmistuttua lähetin tarinan Heavy Metalin editorille ja hän vastasi seuraavana päivänä, että tarina otetaan lehteen mukaan ja puolisen vuotta myöhemmin pitelin jo valmista lehteä kädessäni.

Yhteistyötä Heavy Metalin kanssa Hannu hehkuttaakin ja sanoo sen olleen lopulta todella mukavaa ja helppoa. Hän kehottaakin muitakin suomalaisia sarjakuvantekijöitä olemaan rohkeasti yhteydessä lehden kanssa.

– Hakuprosessi on todella helppo, joten mitään menetettävää ei ole. He myös melkein aina vastaavat tekijöille takaisin, vaikka eivät sillä kertaa tarinaa ottaisikaan. Sekin on ulkomaanmarkkinoilla harvinaista, että kustantajat vastaavat, jos eivät ole sarjakuvasta kiinnostuneita.

He kuolivat turhaan ranskankielisen painoksen kansi.

He kuolivat turhaan ranskankielisen painoksen kansi.

Toinen Musta Ritari Kustannuksen julkaisema albumi Hannulta oli He kuolivat turhaan. Sarjakuva kertoi väkivallan ja koston täyteisen tarinan teksasilaisesta pikkukaupungista, sijoittuen jonnekin 1970-luvun tienoille. Aikaisempi Musta Ritari -yhteistyö oli puhdasta gialloa, nyt vaikutteita haettiin vanhoista eksploitaatiogenren elokuvista.

Useista Kesolan sarjakuvista on myös julkaistu painokset englanniksi käännetyinä, mutta He kuolivat turhaan sekä Yö huutaa armoa julkaistiin myös ranskaksi käännettynä tänä kesänä. Hannu kertookin, ettei olisi ikinä arvannut viisi ja kahdeksan vuotta sitten albumeita tehdessään, että ne voisi joskus ilmestyä muillakin kielillä kuin suomeksi. Vastaanotto on käännetyillä versioilla ollut hyvä. Myyntimääristä Hannu ei tiennyt kuin englanninkielisen version osalta, jota on kuulemma mennyt ihan hyvin.

– Kyseisistä albumeista ei ole uusia käännösoikeuksia sovittuna, mutta tulevia töitä on ilmestymässä myös esimerkiksi Kreikassa.

Työn metodista

Kaikilla kirjoittavilla ihmisillä on varmasti omanlaisensa työskentelytavat ja keinot päästä luovan prosessin kimppuun. Kesola kertoo aloittavansa työn idean kypsyttämisestä päässään, se voi kestää melko pitkään. Juonikuviot punoutuvat tässä vaiheessa melko loppuun asti, jo ennen varsinaista kirjoitusprosessia, vaikka pääkohdat toki paperille pieninä muistiinpanoina päätyvätkin.

– Nykyään kirjoitan kaikki sarjakuvakäsikirjoitukseni suoraan englanniksi, joten kirjoittaminen itsessään vie vähän enemmän aikaa kuin jos tekisin suoraan suomeksi. Lopuksi lähetän valmiit käsikirjoitukset vielä amerikkalaiselle editorille, joka tarkistaa kirjoitusvirheet ja muokkaa dialogista sujuvammankuuloista.

Ote tulevasta Blood, Skull & Chrome -sarjakuvasta.

Ote tulevasta Blood, Skulls & Chrome -sarjakuvasta.

Käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen se siirtyy eteenpäin taiteilijalle. Sarjakuva-artisti saattaa lyijykynien lisäksi tehdä myös tussauksen ja värityksen itse, mutta ne on työprosesseja, jotka saattaa tehdä myös joku eri henkilö. Sarjakuva tarvitsee vielä sen lisäksi tekstaajan, joten isomman sarjakuvan kimpussa saattaa olla joskus jopa viisikin henkilöä. Kustantajat saattavat haluta myös jotain muutoksia, joten ennen kuin lukijalle on valmis sarjakuva kädessään, on se käynyt usean ihmisen silmien alla päästäkseen siihen pisteeseen asti.

– Itse käsikirjoittajana yleensä hoidan yhteydenpidon kaikkien eri tahojen välillä ja kun teen yleensä useampaa sarjaa samaan aikaan niin viestejä eri henkilöiden välillä saa kirjoittaa melko usein.

Tietysti monet genretyöt hakevat inspiraationsa lukuisista eri lähteistä, mutta isoiksi inspiraationlähteiksi Hannu mainitsee erilaiset genre-elokuvat ja maanläheiset sarjakuvat, joita hän nykyään lukee. Supersankarisarjakuvat saivat Kesolan innostumaan sarjakuvista, mutta niitä hän ei koe osaavansa kirjoittaa yhtä hyvin, lähinnä häntä kiinnostaa rikossarjakuvat ja kauhu.

Ote The Last Hunt -sarjakuvasta.

Ote tulevasta The Last Hunt -sarjakuvasta.

Sarjakuvahommat pitävät Hannun kiireisenä, hän kertookin työstössä olevan tällä hetkellä seitsemän eri minisarjaa, jotka toivottavasti ilmestyvät vielä vuoden 2017 aikana. Lisäksi työn alla on muutamia pienempiäkin projekteja eri kustantajille. Osan sarjoista tuottaminen alkoi jo muutamia vuosia sitten, joten välillä sarjakuvien teko on todella pitkäkin prosessi.

Ensimmäiset julkaistavat sarjat ovat Iron Knightsiin löyhästi pohjautuva Blood, Skulls & Chrome, jonka julkaisee Pond Scum Comics sekä scifistä ja kauhusta tunnelmia ammentava The Last Hunt, jonka julkaisee Amigo Comics.

Haastettelun loppuun Kesola lähettää vielä terveisiä sarjakuvan tekemisestä haaveilevia tekemään niitä rohkeasti.

– Nykyään julkaisu on helppoa, vaikka verkossa tai ihan kopiokoneella kopioimalla niin kuin itsekin aikonaan tein. Suosittelen myös tarjoamaan juttuja rohkeasti Suomen ulkopuolellekin.




LISÄÄ JUTTUJA:

Turtle Beach Drift X-Large Reunalla Atlantiksen keisari