Swallow the Sun – Synkkien syvyyksien seilorit

Swallow the Sun on pysynyt kiireisenä viime vuonna julkaistun Songs from the North I, II & III -tripla-albumin jälkeen. Kiertueita maailmalla on riittänyt ja lokakuussa oli vuorossa kotimaan keikat yhdessä Insomniumin Winter’s Gate -kiertueen tiimoilta. Turnee päättyi Ouluun lauantaina 22. lokakuuta. Saimme haastateltavaksi vokalisti Mikko Kotamäen.


Viritetäänpä keskustelu, ja aivan aluksi pyydetään Mikkoa kuvaamaan koko kiertueen fiilistä yhdellä sanalla, kuten Nousussa on tapana.

– Kehityskelpoinen, sanoo Kotamäki ja hymyilee salaperäisesti.

Kiertue-elämään kuuluvat niin hauskat kuin myös ne vähemmän mukavat tilanteet ja tapahtumat. Mikkoa pyydettiin muistelemaan jotakin hauskaa sattumusta Swallow the Sunin lukuisilta kiertueilta, ja tässä asiassa sekä Mikon että Insomniumin Niilo Seväsen valinta osui samaan, eli tapaukseen kiertueen edelliseltä keikalta Jyväskylässä.

– No parhaimmat sattumukset ovat sellaisia mitä ei ihan heittämällä voi kertoa. Mutta viime yönä kävi sillä tavalla, että Insomniumin kitaristin Frimanin Villen kanssa löydettiin jostain semmoinen pesunkestävä musta tussi. Pressure Pointsin basistihan oli sammunut alasti, niin siitähän tuli semmoinen aikamoinen kokovartalotaideteos! Se on ehkä viimeisen kolmen viikon sisään hauskin juttu mitä on tapahtunut. Sillä oli toinen korvakin täysin musta, naamassakin oli jotain, mutta oli se saanut ne pois. Ja jos kaveri ottaa vaatteet pois, on siellä ihan peniksestä lähtien väritystä, Mikko nauraa.

swallow-the-sun-4-minInsomniumin Winter’s Gate -kiertueella oli mukana Swallow the Sunin lisäksi Pressure Pointsin miehiä ja Oulussa myös Mors Subitan äijät. Isossa porukassa ja pitkillä kiertueilla saattavat henkilökemiat olla joskus ymmärrettävästi koetuksella, ilmaantua rähinää tai olla muuten vaan rähjääntyneitä.

– Rähjäännyttyä tulee mutta ei tässä nyt hirveästi tule rähjättyä. Nyt on kuitenkin sillä tavalla suhteellisen onnellinen tilanne, että kaikki kolmesta bändistä ollaan enemmän tai vähemmän tuttuja jo vuosien takaa, tai suurin osa kuitenkin. Ei sitä vanhoille kavereille tule rähistyä.

Tarinoita tien päältä ja takahuoneista

Mitä kiertueet antavat esiintyville artisteille, eli mitä niistä jää loppujen lopuksi käteen?

– No, toivottavasti vähän ruokarahaa ja pahanhajuiset sukat, Mikko nauraa.

ABC-liikenneasemat tulevat kaikille Suomessa kiertäville bändeille varmasti tutuiksi. Löytyykö näiden ruokalistoilta suosikkijuomaa tai -ruokaa?

– Onhan siellä väistämättä joutunut syömään. Yleensä jos tullut käytä ABC:lla syömässä, niin kyllä olen sitten ottanut ruuan siitä seisovasta pöydästä päivän setin. Eli mitä nyt sitten sattuukin olemaan tarjolla. On siellä parhaimmillaan ollut esimerkiksi ihan hyvää riistakäristystä. Juomapuolella sitten toimii maito ja kotikalja.

Kiertueella tulee myös houkutus ratketa alkoholin pauloihin.

– No nämähän eivät ole pitkiä kiertueita, mutta onnistuu se lankeaminen lyhyemmilläkin reissuilla, eli vastaus on kyllä.

Swallow the Sunin alkoholipolitiikasta on yleisesti tiedossa se, ettei käyttöä bändin sisällä pyritä rajoittamaan. Raja menee siinä, että työt hoidetaan kunnialla. Mutta miten raskaalla kiertueella jaksaa, mikäli juhlintaa on kovin usein?

– No se on se hyvä peruskunto tietysti, Mikko nauraa. – Totta vitussa ikäkin alkaa vaikuttaa. Sanotaanko, että ollaanhan me varmaan tunnettuja tästä, mutta onhan se itseasiassa perseestä, jos ollaan tunnettuja vain siitä. Osataanhan me tehdä vähän muutakin kuin juoda viinaa, mutta siinä lajissa useampi suomalainen kyllä pärjää aika hyvin.

Somessa ja iltapäivälehtien klikkiotsikoissa kiersi parisen viikkoa takaperin Sami Yaffan ja Michael Monroen jakama kuva bändin takahuonetarjoiluista Barcelonassa. Kuva toi karusti esiin sen, millaisiin tarjoiluihin ja ylöspitoon bändien ja artistien on joskus tyytyminen, näiden taso ja laatu kun voivat vaihdella suurestikin.

swallow-the-sun-2-min

– Iltapäivälehtien klikki-uutiseen viitaten minä vahvasti epäilen siinä olleen koko päivän tarjoilut. Plus että jos nyt tulee kinkkua ja juustoa, leipäpaloja ja sipsejä, niin se nyt on ihan normaalia. Tyytyväinenhän siihen täytyy olla. Olisiko siinä enemmänkin aiheuttanut heidän porukassaan närkästystä, ettei bändin kasvissyöjiä oltu niinkään huomioitu. Normaali kaikkeasyövä ihminenhän olisi ollut ihan tyytyväinen. Ehkä se nyt oli vaan paskanjauhamista. Jostain niitä uutisia pitää repiä.

– Niitä hyviä tarjoiluja… No joskushan on tarjolla ihan luokatonta paskaa, mutta välillä on niin vitun hyviä. Onneksi niitä helvetin hyviä on ollut enemmän. Joskus muinoin New Yorkissa esimerkiksi siinä Times Squarella soitettiin BB King’s Blues Clubilla, ja niillähän on oma ravintola siinä yhteydessä. Siellä oli aika maukkaat ruuat, oli lohet ja kaikki. Ja on joskus italialaiset vieneet useamman ruokalajin illalliselle.

Loistavien catering-palveluiden toista ääripäätäkin on tullut koettua.

– Joskus on ollut sellaisia tarjoiluja, ettei niitä ole pystynyt syömään. Se oli muistaakseni Ranskassa, siellä saatiin jollain mystisellä lihalla täytettyjä tomaatteja, joita kokki valmisti varmaan kolme-neljä tuntia. Kukaan ei osannut sanoa millä ne oli täytetty, se oli semmoista rustoista lihaa. Se maistui niin hirveältä, että minä en onneksi pystynyt sitä syömään, mutta ne jotka sitä söivät, yrjösivät koko illan. Se on ehkä huonointa mitä on tullut vastaan.

Kiellettyjä keikkoja

Swallow the Sunilla on faneja ympäri maailman. Ilmeneekö jossain päin maapalloa kovaakin fanitusta ja missä muodossa, ja tunnistetaanko bändin jäsenet katukuvassa?

– Ei olla niin tunnettuja. Ei jossain Helsingissäkään kukaan tule nykimään hihasta. Kyllä sitten eri maissa voi olla toisin, etenkin jos sattuu eksymään johonkin metallibaareihin, niin kyllä siellä ihmiset saattavat tunnistaa. Se on kuitenkin vain pientä alakulttuuria. New Yorkissa jossain metallibaarissa on kyllä tultu nykimään hihasta, mutta toisaalta siellä käy sen tyyppistä porukkaa, että ne saattavat bändin tunteakin. Kyllä minä saan himassa kulkea ihan rauhassa kadulla, muut ei tule häiritsemään kuin kerjäläiset, jotka olettavat, että minulla on rahaa, Kotamäki naurahtaa.

– Periaatteessa hulluimmat fanit mitä olen tähän mennessä nähnyt, on olleet meksikolaiset. Se fanitus on niillä helvetin kiihkeätä, mutta toisaalta omalla tavalla hulluimpia ovat ehkä japanilaiset. Mutta ne eivät ole niin räikeällä tavalla, vaan ovat omistautuneita; opettelevat puhumaan suomea ja tuovat lahjoja. Se fanitus on niillä tosiaan ihan erilaista. Onhan se vitun paljon mukavampaa kuin että ihmiset lääppii ja käyvät päälle, Mikko nauraa.

swallow-the-sun-1-min

Swallow the Sunin esiintyminen Dubaissa on evätty kaksi kertaa vedoten bändin edustavan saatananpalvontaa. Bändi on silti käynyt paikan päällä tervehtimässä faneja, vaikkei keikkaa ole soitettukaan. Sensuuria on valitettavasti tullut eri muodoissa vastaan muuallakin.

– Joo ollaan käyty Dubaissa, ja itse asiassa siellä ollaan yksissä kotibileissä soitettukin. Mutta virallista keikkaa ei olla saatu soittaa.

– Ei sitä keikkojen peruuttamista kukaan hyvällä ottanut. Kun tiesi, millainen nykypäivänä kuitenkin negatiivisessa mielessä otsikoissa oleva Lähi-Itä on, tuli yllätyksenä miten vankka metallikunta siellä on ja miten helvetin moni siellä tietää bändin. Tottakai sitä itse odotti ihan vitusti että pääsisi soittamaan niille, koska se olisi niin uniikkia niille siellä. Ihan vitun pettynyt olotila tuli siitä.

Sensuuria on ollut muuallakin.

– Kiinassa kun käytiin, niin sinne piti lähettää etukäteen biisien sanoitukset jotka keikoilla meinattiin soittaa. Kyllä sensuuri iski Kiinassakin, siellä oli settilistalla kaksi biisiä, jotka ne kielsivät soittamasta. Kielletyt biisit olivat Hate Lead The Way ja Labyrinth Of London. Perustelut olivat, että toinen biisi yllyttää vihaan ja väkivaltaan. Toisen biisin sanoituksissa suomennettuna mainitaan pillu. Se riitti kiinalaisille. Kenellekään Suomessa ei tulisi ikinä mieleenkään sensuroida jotain Popedan Erotomaniaa. Jos pillua saa, niin sehän on ihan normaalia. Mutta pitää aina ymmärtää, että jokaisessa maassa on erilainen kulttuuri, jota täytyy toki kunnioittaa.

Kiirettä pukkaa

Swallow the Sun aloittaa marraskuussa Yhdysvaltain kiertueen, joka kestää vuoden loppuun saakka.

– Ihan vitun hyvillä mielin lähdetään kiertueelle, päästään tästä paskamaasta pois sinne vähän parempaan, Mikko nauraa. – Eihän se mikään kovin pitkä kiertue ole, 32 keikkaa taisi olla kaikkiaan. On joskus tehty enemmänkin.

– Varmaan kahdeksan vuotta sitten Jenkeissä tavallaan intensiivisin rundi oli 50 keikkaa 53:ssa päivässä. Mutta kuusi vuotta sitten tehtiin semmoinenkin, että oli Euroopan rundi ja Jenkki-rundi putkeen, siitä tuli 64 mutta siinä oli välipäiviä. Ensin oltiin viisi viikkoa pitkin Eurooppaa ja sitten parin välipäivän jälkeen lennettiin Amerikkaan, ja siellä sitten oltiin reilu neljä viikkoa. Nuo ovat varmaan ne kaksi pisintä keikkaputkea.

– Tämän loppuvuoden Jenkki-kiertueen jälkeen lähdetään vielä uudestaan Jenkkeihin. Sitten on kesä ja varmaan muutamia festivaaleja ja sitten kenties lähdetään vielä uudestaan Jenkkeihin. Keikkoja on siis ensi vuonnakin tulossa ihan reilulla kädellä.

Swallow the Sun julkaisi 2015 kolmen albumin kokonaisuuden Songs from the North I, II & III. Näiden levyjen tiimoilta bändi kiertää vielä pitkään, eikä uutta albumia kiirehditä tekemään.

– Uuden levyn aika ei ole vielä. Takki on vähän tyhjä sen tripla-levyn jälkeen. Siinä oli aika paljon kerralla matskua niin ei tässä ole uusi levy käynyt vielä kenelläkään mielessäkään tuon triplan jälkeen, että ruvetaanpas työstämään uutta. Tämänkin levyn tiimoilta soitellaan vielä ensi vuonna, katsotaan sitten mitä tapahtuu.

– Ensi kesänä on muutamia festari-keikkoja Suomessa. Oulun suunnalta meitä ei ole vielä festarikeikalle kysytty, mutta toivottavasti kysytään!

swallow-the-sun-2-min

 




LISÄÄ JUTTUJA:

Viimeiseen korttiin – Topi Sorsakoski