NOUSU

H.P. Lovecraft -seura – Cthulhu kutsuu suomenmaata

04.02.2016
Toimittanut: | Kansikuva: Joonas Widenius

H.P. Lovecraft

Kaikki vähänkään kauhuun perehtyneet ovat varmasti kuulleet usein mainittavan nimen H.P. Lovecraft. Onhan kyseessä kirjailija, joka käytännössä keksi kosmisen pahuuden ja tuntemattomien ikävien ja ihmismielelle käsittämättömien ikiaikaisten entiteettien panteonin, niin kutsutun Cthulhu Mythoksen. Lienee sanomattakin selvää, että vaikutteita ottaneita on maailmansyrjä täynnä.

Täällä meillä Suomessa toimii muun muassa yhdistys nimeltään H.P. Lovecraft – Historiallinen seura ry. Tämä seura on yksi degeneroitunut kultti toisten joukossa, joka kantaa mestarinsa pimeää soihtua ja tuo kosmista kauhua tänne kylmään pohjolaan. Nousu haastatteli seuran puheenjohtajaa Joonas Wideniusta.

Salaisen kädenpuristuksen ja sinettisormuksen suutelun jälkeen kiittelen häntä suomastaan ajasta. Puheenjohtajan kun on varmasti täynnä kiireitä, kaikkien lukuisien uhritoimituksien ja Suurten muinaisien esiin manaamisineen johtuvien kiireiden johdosta.

– Kiitos! Joulun uhrimenot on jo hoidettu, joten hyvinhän tässä aikaa riittää. Seuraavat kiireet ovat helmikuussa uuden lehden tiimoilta.

Alkuun Joonas kertoo hieman itsestään, ennen kuin siirrymme käsittelemään seuraa ja sen toimintaa tarkemmin.

– Liityin kauhukulttuurin marginaaliseen piiriin jo teini-ikäisenä, kun isäni kirjahyllystä löytyi iso pino alan kirjallisuutta. Kirjakokoelman avulla sivistin itseäni klassikkoteoksilla ja kirjailijoilla. Samasta hyllystä löytyi myös mestarimme teokset, joista ensimmäisenä taisin lukea novellin Varjo Innsmouthin yllä. Kohtaloni oli sinetöity. Siviilissä elätän itseäni muusikon ammatilla ja ammentelen silloin tällöin näistä saatanallisista säkeistä tunnelmia musiikkiin.

Onnekas Joonas kertoo kestäneen kuitenkin hetken, ennen kuin Lovecraftit sattuivat hänen sormiinsa lukiessaan ja läpikäydessään isänsä kirjahyllyä. Itse muistan lähinnä omasta nuoruudestani sen, että Lovecraftin teoksia oli aina hyvin vaikea löytää kirjastoista. Joko ne oli kaikki lainattuna tai varastettuina, tai sitten lukittuina kellarien syövereihin kauas ihmisten läheisyydestä.

Vankka kannatus

Lovecraft, Cthulhu

Lovecraftin luonnos Cthulhusta

Kauhu on yleensä aina aika marginaalinen aihepiiri, jolle on kuitenkin oma vankka kannatuksensa. Joonas kuitenkin kokee kauhun olevan suosittu aihepiiri omassa marginaalisuudessaankin. Puheenjohtajuutensa aikana hän on kokenut sen tilan yleisesti hyväksi Suomessa.

– Kirjoitin aiheesta lyhyesti lehteemme numeroon 1/2015. Koen kauhun olevan suhteellisen suosittu marginaalilaji ja sen suurin suosio tulee ja menee aaltojen lailla. Yleensä elokuvateollisuus tuo mukanaan suosiopiikkejä, joista on helppo mainita muun muassa teinikauhuleffat kuten Scream, Ring ja Ju-on: The Grudge Japanista, tai eurooppalaista kauhua kuten Martyrs ja monet muut ilmiöt. Leffat monesti ovat lisänneet kirjojen myyntiä ja nostaneet kauhua silloin tällöin enemmän otsikoihin.

– Olen kokenut seuran puheenjohtajana ollessani, että meitä on loppujen lopuksi aika paljon suhteessa maamme kokoon. Harrastajat vain ovat hajallaan siellä täällä ja yksi seuran tärkeimmistä tehtävistä onkin yrittää kasata harrastajia saman sateenvarjon alle. Facebook-sivustomme aktiivisuus ja tykkääjien määrän huima lisääntyminen viikoittain, sekä jäsenmäärämme kasvaminen kertovat mielestäni oivallisesti siitä, että olemme jollain tasolla onnistuneetkin.

Lovecraftin pioneerityötä ja merkitystä ei käy missään tapauksessa väheksyminen, mutta kokonaisen seuran perustaminen hänen nimeään kunnioittaakseen voi tuntua silti monen mielestä erikoiselta. H.P. Lovecraft – historiallinen seura perustettiin kuitenkin kesällä 2010 ja Joonas kertoo hieman tarkemmin siihen johtaneista taustoista.

– Ensimmäinen puheenjohtaja Tomi Päivinen on ollut tärkein henkilö seuran synnyssä. Hänen suurta panostaan on kiittäminen siitä, että olemme edelleen ja ylipäätänsä olemassa. Hän on nykyään seuramme ensimmäinen kunniapuheenjohtaja. En ollut mukana vielä ihan alusta lähtien, joten ei voi täysin seikkaperäisesti kertoa kaikkea mitä alussa tapahtui, mutta näemme seuran nimen keskeisenä asiana.

Kuiskaus Pimeässä

H.P. Lovecraft

H.P. Lovecraft

Nimen tarkoitukseksi Widenius kertoo syyn tehdä Lovecraftia tunnetummaksi ja kunnioittaa myös hänen perintöään, vaikka pelkästään hänen materiaaliaan seuran ei ole tarkoitus käsitellä.

– Hänen vaikutustaan kauhuun ei voi liikaa korostaa, mutta kuten tavallista, häntä arvostetaan enemmän ja enemmän kuoleman jälkeen. Olemme yleisesti kauhuseura, joka heiluttaa lippua kauhukulttuurin puolesta. Tavoitteena tosin on esimerkiksi käsitellä Lovecraftia jokaisessa lehdessä jonkin verran.

Widenius kertoo hieman tarkemmin omista toimistaan seuran puheenjohtajana ja siitä mitenkä toimi häntä työllistää.

– Meillä on yritetty hieman jakaa vastuualueita eri tekijöille ja olemme siinä ihan mukavasti onnistuneetkin. Minun tehtäviini kuuluu vähän kaikenlaista. Lehden tekoa, muutamien artikkeleiden kirjoittamista, yhteydenpitoa, yleisesti valvoa asioita ja niin edelleen.

Kuiskaus Pimeässä -lehteä seura on julkaissut jo useamman numeron ajan. Ilmaisen oletukseni Joonakselle, että pääasiallinen toimenkuva lienee olla jonkinlainen julkaisualusta suomalaisille pienemmille tekijöille kauhukulttuurissa ja hän vahvistaa arvaukseni.

– Mainitsit juuri lehden ytimen. Tärkein asia on tarjota julkaisualusta tuntemattomammille kirjoittajille ja kaikille potentiaalisille jutuniskijöille. Tosin kuka tahansa ei saa tarinaansa julki, koska sivumäärä on rajallinen ja meillä on lehteen pieni esikarsinta. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen saatu novelli luetaan ja tarkistetaan ja annetaan palautetta. Lopulta hyväksytyt tarinat sitten julkaistaan lehdessä.

– Lisäksi kuten mainitsinkin aiemmin, meillä on tarkoitus myös julkaista ajankohtaisia artikkeleita eri aiheista. Mukana on ollut kirja- ja peliarvioita, faktatietoa, juttua sarjakuvista ja kaikesta muusta kauhun ympäriltä. Olemme myös saaneet mukavasti mainostajia mukaan, joka on lehden kehityksen kannalta todella tärkeää.

Yritän pönkittää omaa asemaani seuran arvoasteikossa, että pääsisin ottamaan osaa kaikenlaisiin kammottaviin ja sanoinkuvailemattomiin muinaisiin riitteihin, ja kehun vuolaasti aiemmin lukemiani numeroita ja kysyn minkälaista palautetta lehdestä on muilta ihmisiltä tullut.

– Mukava kuulla, että olet pitänyt lehdestämme. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta ja hyviä kehitysideoita. Muutama numero sitten nostimme lehden profiilia lisää muuttamalla kannet värillisiksi, lisäksi paperi ja painotapa muuttuivat. Viimeisimmässä lehdessä otimme mukaan myös liimasidonnan. Tämän ulkokuoren lisäksi olemme yrittäneet kehittää sisältöä entisestään ja toivottavasti kehitys jatkuu.

Tapaamisia samanhenkisille

lovecraft, elder things, suuret muinaiset

Lovecraft luonnos Suurista Muinaisista

Seuran toiminnasta Joonas kertoo vielä hieman tarkemmin. Olemme kuitenkin jättäneet tässä vaiheessa rikosoikeudellisilta seuraamuksilta välttyäksemme pois kaikki tarkemmat kuvaukset niistä pimeissä metsissä suoritetuista Suurten muinaisten palvontariiteistä.

– Kaikilla tällaisilla seuroillahan on tietenkin oma pimeä puolensa, jonka kokevat vain valitut ja luotetut jäsenet. He, jotka ovat osoittaneet horjumatonta uskollisuutta suurta Cthulhua kohtaan. Tämän lisäksi julkisesti järjestämme kokouksia, tapaamisia ja aikoinaan oli myös peli-iltoja

– Nyt yritämme resurssien mukaan saada taas järjestettyä lukupiirejä, jäsentapaamisia ja peli-iltoja, joissa pelaamme Mansion of Madness -peliä. Se on vielä ollut toistaiseksi haasteellista monestakin syystä, mutta kovasti pöydällä ja työn alla. Näiden lisäksi on tietenkin Facebook ja kotisivumme, joissa pyrimme olemaan aktiivisia.

Hyviksi syiksi liittyä mukaan seuraan Joonas mainitseekin suoraan kotiin kannetun Kuiskaus Pimeässä -lehden. Seura pyrkii myös tiedottamaan kaikista ajankohtaisista asioista, sen tapaamisiin voi osallistua, jossa pääsee myös hyvään seuraan.

Loppuun kysynkin ääneen varmasti kaikkien huulilla pyörivän tärkeän kysymyksen: eli minkälaisen kohtalon Joonas uskoo Suurten muinaisten suunnittelevan armaalle Suomellemme? Nouseeko R’lyeh vihdoin ylös Perämerestä? Eksymmekö pimeisiin metsiimme Shub-Niggurathin houkuttelemana? Vai tuleeko Alexander Stubbista tasavallan Presidentti?

– Hmm…eikös Henrik Frondelius tutkiessaan Tattarisuon tapausta törmännyt kulttiin, joka palvoi meren syvänteissä asuvaa suurta Kulhua? Tämä ehkä kertoo siitä, että meitä on jo tarkkailtu hyvänkin aikaa…samassa tarinassa mainitaan myös Suur-Nikkuri, joten luulisi R’lyehin olevan nousemaisillaan. Mikäli näin käy, liityn takaisin kirkkoon todella nopeasti.

Olen kiittämässä Joonasta mielenkiintoisesta haastattelusta, kun alan voimaan heikosti ja minua pyörryttää kaikenlaiset oudot kirkkaat valot joka puolella. “Iä Iä Cthulhu fhtagn ph’nglui mglw’nath cthulhu r’lyeh!”, on viimeinen asia jonka kuulen Joonaksen mainitsevan ennen kuin menetän tajuntani.

Seuran jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenhakemuksen ja maksamalla jäsenmaksun. Vuonna 2015 jäsenmaksu oli 10,00 euroa ja sen lisäksi voi, niin halutessaan, maksaa vapaaehtoisen kannatusmaksun 10,00/20,00/50,00 euroa. Löydät seuran myös Facebookista, Twitteristä ja Google Plus:sta. Lisätietoa seurasta löydät täältä.


LISÄÄ JUTTUJA:

Rakkaudella - Anna Puu Super ja Superin vähintään yhtä väsyneet kaverit – Mikko Alenius