Grim Fandango Remastered

¡Ay, caramba! Olen kuollut!

Allekirjoittanut on altistunut seikkailupeleille lähiaikoina isoin mitoin kirjoittaessaan yleisesti LucasArtsin seikkailupeleistä sekä arvostellessaan Juho Kuorikosken Suuret seikkailupelit -kirjan. Eihän tällainen voi olla vaikuttamatta ihmisen alitajuntaan ja niinpä Steamin joulualennuksista lahjaksi saamani Double Fine Productionsin Grim Fandango Remastered -peli lähtikin testaukseen heti, vaikka ei nyt enää ihan tuore julkaisu ollutkaan.

Alkuperäinen Grim Fandango oli LucasArtsin vuonna 1998 julkaisema seikkailupeli. Se oli myös viimeinen varsinainen LucasArts-julkaisu, jonka ohjaajana toimi jo useilla aiemmilla peleillä kannuksensa ansainnut Tim Schafer. Peli erosi aikaisemmista LucasArts-peleistä siinä, että sitä ei ohjattu hiirellä ja se käytti esirenderöityjä taustakuvia 3D-grafiikan kanssa, ja jota varten kehitettiin täysin uusi GrimE-pelimoottori.

Jos kelataan aikaa tähän päivään asti, niin alkuperäisen version löytäminen on käynyt suhteettoman hankalaksi – sen lisäksi, että se edes toimisi oikein kunnolla nykyisillä koneilla. Sitä vaivasivat jo aikoinaan ajoitusongelmat nopeammilla koneilla, uudemmista käyttöjärjestelmistä puhumattakaan. Pelin ohjanneen Tim Schaferin oma studio Double Fine Productions sai lisenssioikeudet remasteroida tämä peli nykylaitteille sopivaksi, joten voidaan todeta oikeuksien menneen ainakin oikeisiin käsiin. Tämä remasteroitu versio, jonka arvostelen, julkaistiin 27. tammikuuta 2015.

Uudistuksia, niin tarpeettomia kuin tarpeellisia

Allekirjoittaneen voi laskea jonkinlaiseksi puristiksi vanhojen pelien suhteen ja tykkään siitä, jos tällaisia uusia versiointeja ei ole liian raskaalla kädellä lähdetty retusoimaan. Grim Fangandon suhteen tämä onneksi pitää paikkaansa ja kaiken lisäksi sitä on myös mahdollista pelata “vanhaan malliin” ilman, että ottaisi uudistuksia käyttöönsä.

Luonnollisesti huomattavin uudistus on siirtyminen HD-aikaan. Sen mahdollistaa uusittu renderöintimoottori, jonka ansiosta korkeampi resoluutio on mahdollista. Tämän lisäksi on vielä tarkemmat hahmomallit ja niissä olevat tarkemmat tekstuurit. Dynaaminen tosiaikainen valaistus on myös huomattavasti pehmeämpi alkuperäiseen verrattuna.

Nämä ovat sellaisia asioita, joita ei välttämättä edes huomaa, ellei niitä laita erikseen merkille. Askelpalautinta painamalla näiden kahden välillä voi hyppiä lennossa ja otin aivan pelin alusta kuvakaappaukset molemmilla moodeilla, joista lukijat voivat itse tehdä omat johtopäätöksensä. Henkilökohtaisesti pidän enemmän nostalgisesta, pikselimössöisemmästä alkuperäisestä versiosta, mutta rehellisyyden nimissä minun on myönnettävä, että pelasin pelin jo kertaalleen alusta loppuun, ennen kuin edes tajusin alkaa tutkimaan asetuksia hieman tarkemmin ja huomasin käyttäneeni oletuksena olevaa uudempaa moottoria. Vaikka uuden moottorin jälki onkin vanhaa selkeästi parempi, ovat muutokset sen verran hienovaraisia, ettei se oikeastaan haittaa.

Kuvasuhde on nyt myös mahdollista venyttää koko ruudun täyttäväksi laajakuvaksi alkuperäisen 4:3-kuvasuhteen sijaan. Tässä on mielestäni kuitenkin yhtä paljon järkeä kuin työntää lyijykynä omaan silmäänsä, kuka haluaisi vapaehtoisesti tehdä Mannystä michelin-miehen luurangon sijaan? Mutta ehkä tämä ominaisuus on joillekin tervetullut.

Mielestäni ehdottomasti kätevin uudistus ja sellainen, joka oikeasti parantaa pelikokemusta paljon, on hiirituen lisääminen alkuperäisten tankkikontrollien rinnalle. Nyt ruudulla

Mannyn toimistossa - alkuperäinen render

Mannyn toimistossa – alkuperäinen render

klikkailu toimii samaan malliin kuin seikkailupeleissä yleensäkin. Välillä voi tosin joutua hieman liikuttamaan Mannya edes takaisin ja pitkin ruutua, sillä kamerakulmien kanssa on edelleenkin hieman ongelmia alkuperäiseen malliin. Sitten kun kulman on saanut oikeaksi, saattaa hotspot olla myös muuttunut klikattavaksi. Tämä uusi ohjausmuoto voittaa vanhan tankkimallin mennen tullen ja muistini virkistämiseksi kokeilin hieman vanhaa tapaa. Sitäkin kun on yhä mahdollista käyttää, mutta paluuta entiseen ei enää ollut.

Matkamyyjän tarina tuonelasta

Pelin tarina ja sen käsikirjoitus on säilynyt koskemattomana, ja hyvä niin. Se on edelleen sama rautainen itsensä kuin jo vuosia sitten. Paljastamatta liikaa peliä sitä kokemattomille, voidaan kertoa, että peli keskittyy kuolleiden maassa toimivan Manny Calavera -nimisen matkamyyjän edesottamuksiin. Elämässään hyvin eläneet ihmiset saavat kuollessaan ansioidensa mukaan matkalippuja, jolla he voivat matkustaa kuolleiden maan läpi kohti seuraavaa etappiaan.

Manny huomaa, että kaikki ei mene aivan niin kuin pitäisi. Tarinan femme fatale Meche, johon Manny ihastuu, on elänyt lähes pyhimyksen elämän, mutta ei saa ansaitsemaansa

junalippua vaan joutuu lähtemään matkaan kävellen. Tästä tulistuneena Manny alkaa selvittämään, mikä systeemissä on vikana ja se johtaa aikamoiseen seikkailuun ja korruption vyyhteen.

Seikkailu jakautuu neljän vuoden ajalle, joissa jokaisena Manny matkustaa pitkin kuolleiden maata, erilaisissa rooleissa ja tilanteissa yhdessä ystävänsä Glottiksen kanssa. Kuolleiden maassa kun ollaan, niin siellä noudatetaan omaa hieman erilaista logiikkaansa, eivätkä kaikki puzzlet ole aivan selviä, joskus vaaditaan hieman hullunkurista ajattelua. Ei pelikään ota itseään aina ihan täysin vakavasti, vaikka siinä synkkä alavire koko ajan mukana onkin.

Mannyn toimistossa - uusi render

Mannyn toimistossa – uusi render

Dialogi ja hahmot ovat todella hyvin kirjoitettuja ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ääninäyttely on ammattimaista jälkeä. Allekirjoittaneella oli jonkinlainen viha-rakkaussuhde Glottikseen, joka on toisaalta hillittömän hauska hahmo, mutta myös samperin raivostuttava kaiken möykkänsä ja meuhkaamisensa ansiosta.

Peli ei yleensä kerro mitenkään kovin selkeästi, että mitä pitäisi tehdä päästäkseen eteenpäin. Tästä syystä pelaaja joutuukin hieman ravaamaan ympäriinsä esinejahdissa, kokeillen kaikenlaisia esineiden yhdistelmiä kaikkiin hotspotteihin. Etenkin pelin toinen vuosi on aikamoista esinejahtia ja vaikka se onkin tunnelmaltaan hieno, niin tästä johtuen se on myös melko pitkästyttävä.

Audiovisuaalisesti peli erottuu muista seikkailupeleistä juuri tematiikkansa takia. Se sekoittaa niin film noir -perinnettä, kuin atsteekeilta perittyä kuolleiden maan ja elämän jälkeisen myyttiä tehden kiehtovan sopan, jollaista ei ole aiemmin tullut vastaan. Pelihahmot ovat etenkin hyvin pelkistetyn näköisiä, korostettuine fyysisine piirteineen, joka myös tuo mukavan erikoisen vireen pelille. Tässä ei selkeästi seikkailla meidän tuntemassamme maailmassa.

Hyvä remasterointi

Peli on aikoinaan julkaistu hieman kiirehtien, johtuen niistä vanhoista aikataulu- ja budjettisyistä, eikä sitä ikinä saatu tehtyä loppuun asti alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Tästä voi johtua myös se pienoinen hiomattomuuden tunne, joka pelistä ajoittain välittyy. Mielestäni se on kuitenkin hyvä, että näihin asioihin ei ole tässä uudelleenversioinnissa koskettu, vaan se keskittyy pelkästään pelikokemuksen optimointiin audiovisuaalisten parannuksien ja uuden kontrollimuodon avulla. Myös se on miellyttävää, että näitä parannuksia ei ole pakko käyttää, jos ei erityisesti halua, mikä on varmasti monien nostalgikkojen mieleen.

Grim Fandango on hieno ja omalaatuinen peli, joka on kyllä uuden tulemisensa ansainnut. Tämän remasteroinnin ansiosta se onkin nyt mahdollista kokea huomattavasti laajemmalla alustavalikoimalla, sillä se on saatavilla Windowsille, Linuxille, OS X:lle sekä PlayStation 4:lle.


Genre: Seikkailu
Ikäraja: 12
Testattu: PC
Saatavilla: PC, PS4
Pelattu: Seikkailin pelin läpi noin kymmenessä tunnissa.


LISÄÄ JUTTUJA:

Twin Peaks Anssi Juntto - Rock'n'roll-yliopiston kasvatit, 45 Special