Freddy Pharkas: Frontier Pharmacist

Apteekkari rajaseuduilla

Villiä hurjempi länsi, kaksintaistelu aamunkoitossa ja korvansa menettänyt entinen lainvartija, josta tuli myöhemmin apteekkari. Freddy Pharkas: Frontier Pharmacist on yksi vähemmän tunnettu Sierra On-Linen seikkailupeli, vaikka sen tekijöinä onkin häärinyt nimekästä porukkaa Sierran tallista, kuten legendaarinen Leisure Suit Larry -sarjasta tuttu Al Lowe ja Josh Mandel.

Tarina alkaa hiljaisesta Kalifornian tuppukylästä Coarsegold, jossa majaansa pitää myös pelin päähahmo Freddy Pharkas. Pharkas toimi aiemmin lainvartijana, mutta menetettyään korvansa kaksintaistelussa Kenny the Kid -nimellä kulkevalle pyssysankarille, hän päätti hylätä aseensa ja vaihtaa toimialaa vähemmän vaaralliseen. Näin hänestä tuli rajaseutujen apteekkari.

Coarsegoldissa on kuitenkin ongelmia; asukkaita häädetään pois ja yrityksiä pakkolunastetaan. Eikä ole oikein selvää miksi. Freddy alkaa selvittämään syitä tähän vyyhtiin omien päivätöidensä ohella ja päätyy välillä melko alatyylisten ongelmien kautta jutun jäljille.

Koska Sierran ja etenkin Al Lowen pelistä on kyse, huumori on vahvasti läsnä ja se on kaiken lisäksi välillä melkoisen roisia sellaista. Koska puhutaan simppeleistä ajoista ja simppeleistä ihmisistä, huumorikin on usein simppeliä, eli melko alatyylistä ja pieruhuumoriin päin kallellaan olevaa. Sehän se meitä yksinkertaisia ihmisiä naurattaa, kuten hyvin tiedätte.

Villin lännen hankalat ongelmat

Siinä missä pelin kirjoitus on kohdillaan ja huumori pääsääntöisesti toimii, ei itse pelin logiikka ja pulmien suunnittelu ole aivan niin onnistunutta. Paikoin ongelmia vaivaa vahva epäloogisuus, jonka lisäksi pelissä ei kovin hyvin kerrota, mitä pitäisi tehdä saadakseen tarina etenemään.

Joskus jotain kevyitä vinkkejä tuli kun penkoi kaikki paikat ja koitti käyttää tavaroita, mutta hieman isommassa roolissa olevaa ohjeistusta olisi kaivannut. Pelaaja joutuu siis käyttämään paljon seikkailupelien perisynniksikin laskettavaa vanhaa kunnon “kokeile kaikkia tavaroitasi kaikkiin ruudulla näkyviin asioihin ja toivo, että jotain tapahtuisi” -tekniikkaa, tai kärsivällisyyden uupuessa turvautumaan ulkopuoliseen ohjeistukseen.

Omalla kohdalla tämä johti siis melko rankkaan ohjeistuksen käyttöön. GOG-version mukana tulee Sierran aikoinaan julkaisemasta virallisesta vinkkikirjasta kätevä PDF, josta löytyy kartan lisäksi humoristisesti kirjoitetut ohjeistukset pelin läpäisemistä varten vinkkien avulla.

Pariin otteeseen pelin tarjoama kuvakulma kameran kanssa on epäintuitiivinen ja epäselvä, ja aiheutti hieman harmaita hiuksia. Pelimoottori itse on jo useassa aikaisemmassa Sierran pelissä tulikasteensa saanut SCI-moottori, joka kyllä toimii varsin hyvin. Graafisen suunnittelun takia pitää kävellä suoraan kameraan päin ja kohtaan, jossa ei ole selkeästi nähtävää ovea tai vastaavaa poistumisreittiä.

Pelialue itsessään ei ole tavattoman suuri; se kattaa itse Coarsegoldin pikkukaupungin alueen ja siinä olevien rakennusten sisätiloja. Eli suurimmat haasteet on löytää tarvittavat tavarat ja yleensä keksiä, mitä pitää tehdä, jotta peli etenisi.

Äkkikuolemiakin on tarjolla, eihän se olisi Sierran peli muuten, mutta niitä ei ole onneksi niin paljon kuin voisi kuvitella. Jatkuva ja tiuha tallentamisväli on järkevä varotoimenpide. Tämän lisäksi pelissä on myös muutamat melko hermojaraastavat arcade-osiot, mutta vaikka niitä ei voi ohittaa, niin niissä saa valittua vaikeustason mieleisekseen.

Howdy, pardner!

Yksi mielenkiintoinen ja mielestäni hauska idea on Freddyn leipätyö, eli apteekkarin toimi. Pelaaja joutuu siis tekemään lääkkeitä käyttäen erilaisia ainesosia ja tekotapoja päästäkseen pelissä eteenpäin. Tämä ominaisuus on hauskasti yhdistetty itse peliin, mutta se toimii myös aikoinaan tarpeellisena kopiosuojauksena, sillä lääkkeiden resepetit ja niiden teko-ohjeet toimitettiin pelin manuaaliin kirjattuna.

Freddy Pharkas ei ole Sierran seikkailupelien parhaimmistoa, mutta ei se ole sieltä huonoimmasta päästäkään. Sen käsikirjoitus on kaikinpuolin kohdallaan, western-kliseitä täynnä ja omaan makuun sopivaa huumoria. Seikkailupelien ja villin lännen tematiikan ystäville peli on varmasti ihan käypä ja voin suositella, jos vain roisimpi humoristinen käsittely ei ole ongelma. Larryistään pitävät ovat varmasti ainakin kuin kotonaan.

Freddy Pharkas: Frontier Pharmacist

Genre: Seikkailu
Ikäraja: 7
Sierra
Testattu: PC
Saatavilla: PC
Pelattu: Peli läpi rankasti ohjeisiin turvautuen, noin 4,5 tunnissa.


LISÄÄ JUTTUJA:

Sirkus Finlandia Mikko Joensuu