Fire Emblem Fates: Birthright

Sotiminen on kohtalo

Kohtalo sanelee pelaajan astumaan raskaisiin saappaisiin Nintendon ja Intelligent Systemsin uudessa taktisessa roolipelissä. Kahden ison valtakunnan välillä kauan muhineet erimielisyydet kulminoituvat lopulta sotaan Nintendon klassisen Fire Emblem -pelisarjan uusimmassa kahteen osaan jaetussa ilmentymässä Fire Emblem Fates, joista nyt testissä on aloittelijaystävällisempi peleistä, eli Fire Emblem Fates: Birthright.

Alkuun hieman selvennystä, sillä uusimman Fire Emblemin tapaus on jokseenkin hämmentävä. Samanaikaisesti on nimittäin julkaistu kaksi lähes samaa nimeä kantavaa versiota: Fire Emblem Fates: Birthright ja Fire Emblem Fates: Conquest.

Tämän lisäksi pelistä julkaistiin vielä rajoitettu erikoisversio, jossa on vielä mukana Fire Emblem Fates: Revelation. Tämä julkaisupolitiikka nostatti hieman kulmia, mutta mitä ilmeisemmin sarja ei kuitenkaan tehnyt niin sanotusti “pokemoneja”, joissa jokainen versio on samanlainen vain pienin kosmeettisin muutoksin, vaan pelien on luvattu olevan täysin erillaisia kokemukseltaan.

Arvostelemani Birthright on suunnattu pelisarjaa aiemmin kokemattomille noviiseille, kuten allekirjoittanut, kun taas Conquest lupaa iskeä luun kurkkuun myös kokeneille pelaajille, jonka hyvin voin uskoa, sillä jo Birthright antoi minulle hyvin haastetta.

Fire Emblem Fates: Birthright

Birthrightissa taistellaan Hoshidojen leirissä.

Käymättä sen enempää pelin tarinaa läpi, vastakkaiset valtakunnat, Hoshido ja Nohr, näyttelevät myös suurta roolia tässä jaossa, jossa Birthright käydään Hoshidon puolella ja Conquest Nohrin. Kaikki kampanjat sisältävät 28 lukua, joista kuusi ensimmäistä ovat kaikille samanlaiset, joiden tarkoitus on perehdyttää uusi pelaaja pelin tarinaan ja mekaniikkoihin. Kulttuurina nohrit edustavat sellaista keskiaikaista länsimaista ritarikulttuuria, kun taas hoshidot ovat perinteisen oloinen japanilainen samuraikulttuuri.

Fire Emblem Fates on mahdollista kokea parilla eri tavalla. Aloitin ensin Classic-moodilla, jossa taistelukentillä kuolleet, ei niin tärkeät pelihahmot, pysyvät oikeasti kuolleina. Tärkeämmät hahmot taas kärsivät sellaista vahinkoa, etteivät he enää pääse ollenkaan ottamaan osaa taisteluihin. Tässä pelimuodossa hahmoihin tulee tiettyä syvyyttä, niihin kiintyy aivan toisella tavalla, koska niiden elossa pitämiseksi täytyy oikeasti tehdä töitä. Jokaisen hahmon poismeno tuntuu aidolta menetykseltä.

Silti, vaikka tämä on sanottu, niin koin valitsemani pelimuodon olevan itselleni kuitenkin todella haastava ja sillä pelaamisen aivan liian verkkaiseksi, jotta olisin päässyt pelissä kunnolla eteenpäin. Minun oli siis pakko höllätä vaikeustasoa ja vaihdoinkin Casual-pelimuotoon. Tämä on onneksi mahdollista myös kesken kampanjoinnin, eikä peliä tarvitse aloittaa alusta asti, jos sen huomaa liian haastavaksi, niin kuin täällä kävi.

Japanilaista melodraamaa

Fire Emblem Fates Birthright - Azura

Azura on nätti animetyttö.

Fire Emblem on graafiselta tyyliltään hyvinkin japanilainen ja sen hahmot on tehty visuaalisesti muistuttamaan anime- ja mangahahmoja. Dialogien aikana nähtävät hahmograafat ovatkin hyvin persoonallisia, nättejä ja ilmeikkäitä katsoa. Avainkohtauksissa nähdään myös välillä cellshading-grafiikalla tehtyä animaatiota, joka sopii pelin kanssa yllättävän hyvin yhteen. Näissä animaatioissa on myös ääninäyttely, niissä tapauksissa kuin nyt dialogia on.

Ja sitä dialogia muuten on yllättävänkin paljon, mutta kaikki ei ole kuitenkaan ääninäyteltyä jo ymmärrettävistä teknisistä, ja varmaankin myös kapasiteettisyistä, johtuen. Isoin osa dialogista on kenttien alku- ja loppupuolella teksteinä, mutta keskusteluihin on kuitenkin heitetty mukaan eräänlainen dialogin, tavallaan summaava, ääninäytelty äännähdys tai lausahdus, jotka ovat jotakuinkin tasoa “Nggh!”, “Argh!”, “Let’s go!” tai “Right on!” ja niin edelleen. Nämä alkavat kyllä ennen pitkää tympimään aika pahasti, koska ne alkavat toistaa itseään ja ovat selkeästi osittain myös yksien ja samojen ääninäyttelijöiden tekemiä. Toisaalta niissä täysin ääninäytellyissä osissa, joita videoissa on, ei taas ole mitään valitettavaa.

Hoshidojen tarina on sellainen melko tyypillinen “hyvien puolella ollaan”-tarina, jossa on kuitenkin myös tarpeeksi sitä harmaata aluetta, jottei se mene aivan alleviivaavaksi ja siten tuskalliseksi seurata. Tarinaa voisi kuvailla parhaiten sanomalla sitä hieman naiiviksi saippuaoopperaksi, kaikkien dramaattisien juonenkäänteiden ja hahmojen välisten suhteidensa takia. Siinä on kuitenkin hahmojensa takia sen verran mielenkiintoista sisältöä, että sen seuraa ihan mielellään loppuun asti ja jää myös pohtimaan, että millainen tarina siellä Conquestin ja Revelationin puolella voisi olla.

Fire Emblem Fates Birthright

Kuningas Garon on taas selkeästi paha ihminen.

Hahmoja pelissä on enemmän kuin tarpeeksi ja heidän välillään on paljon jännitteitä ja keskusteltavaa. Hahmojen määrä on varmaan jo senkin takia korkea, että Classic-muodossa pelatessa niitä väkisinkin tippuisi kuollessa pois. Pelihän saattaisi jumahtaa pahemman kerran, jos sopivaa korvaavaa hahmoa ei jossain vaiheessa tulisi enää vastaan. Määrästä johtuen iso osa hahmoista on kuitenkin sellaisia, joihin ei juuri kerkeä kiinnostumaan, kun taas omiin suosikkeihin kiinnittää enemmän huomiota. Mutta ainakin hahmoja on niin paljon, että jokaisen varmasti uskoisi löytävän mieleisensä.

Yhteenkuuluvuutta ja luottamusta rakennetaan hahmojen välille tietysti taistelemalla, sekä myös keskusteluilla taisteluiden välillä omassa tukikohdassa. Kun luottamuksen taso nousee, onnistuu hahmojen välinen yhteistyö myös taistelukentillä paremmin.

Pelissä voi myös romantisoida, mikä tuntuu melko liimatulta japanilaiselta deittailusimulaattori -tyyliseltä ratkaisulta, eikä oikein peliin sovi tällaisenaan. Ilmeisesti japanilaisessa versiossa oli vielä enemmän jotain minipelimäisyyttä mukana. Toisaalta, ei tämä osia nyt peliltä sinällään mitään poiskaan vie.

Sen verran täytyy kuitenkin Nintendolle ja Intelligent Systemsille nostaa peukkua uskalluksesta, että myös naisten väliset romanssit onnistuvat Birthrightissa ja lukemani mukaan Conquestissa on mahdollisuus taas miesten välisiin romansseihin. Toisaalta… romantisoiminen myös omien perheenjäsenten kanssa on mahdollista… jep. No, ehkä tätä ei ole nyt kuitenkaan tarkoitus ottaa niin vakavasti.

Eräänlainen pieni managerointiosio on myös mukana, kun melko pian heti alun jälkeen saadaan haltuun oma linnake, jota pystyy pelin aikana sitten kustomoimaan. Sinne voi rakentaa erilaisia rakennuksia ja joihin liittyy rakennusta riippuen erilaisia aktiviteetteja tai palveluita, kuten esimerkiksi kauppoja tai hahmojen suorituskykyjä parantavia boostauksia ja niin edelleen. Deittailuosion tavoin tämä linnanrakentelu tuntuu aika ylimääräiseltä ja turhalta osiolta, enkä itse saanut siitä oikein mitään suurempaa irti. Sitä käytetään myös samalla jonkinlaisena sosiaalisena elementtinä, kavereiden linnoissa kun voi käydä vierailemassa ja niihin voi myös hyökätä. Varmasti tällainen pikkupuuhasteltava on myös joidenkin mieleen, siinä missä itse en erityisemmin saanut siitä mitään irti.

Vuoropohjaista sotaa

Pelin varsinainen suola, eli taistelut, käydään ylhäältä päin kuvatulla ruutupohjaisella taktisella kartalla, jossa liikutellaan omia hahmoja vuoropohjaisesti, mutta liikkumisjärjestyksen saa kuitenkin määrätä itse. Hahmoilla on omat varustukset ja asetyypit joita he käyttävät, mutta käyttää voi myös joidenkin hahmojen omaavia erikoisominaisuuksia tai muita mukana olevia tavaroita. Toisia hahmoja voi myös tukea hyökkäyksessä tai puolustuksessa, riippuen siitä, missä asemissa hahmot ovat ruudukolla toisiinsa nähden. Nämä toisten hahmojen tukemiset taistelussa kasvattavat myös sitä aiemmin mainittua luottamusta.

Käyttöliittymä kamppailuihin on hyvin helposti sisäistettävä ja sen käyttämisen oppii oikeastaan lennosta, ilman sen suurempia hankaluuksia tai miettimistä. Pelin mukana on myös sisäänrakennettuna melko hyvältä vaikuttava peliohjeistus, joka neuvoo myös kaikki perusniksit.

Fire Emblem Fates Birthright

Kahakka Hoshidojen pääkaupungin torilla, suihkulähteen äärellä.

Logiikka taisteluissa on periaatteessa melko simppeli, se on vain yksinkertainen variaatio kivi-paperi-sakset -asetelmasta, missä yksi asetyyppi on parempi yhtä vastaan ja heikompi toiseen nähden. Tätä piristetään sitten myös pienillä poikkeuksilla ja erikoisuuksilla, mutta mitään perin mullistavia muutoksia tähän asetelmaan ei missään vaiheessa kuitenkaan tule.

En osaa sanoa onko pelissä oleva tekoäly sitten hyvä, huono vai pelkästään hemmetin ilkeä, sillä huomasin sillä olevan äärimmäisen ärsyttävä tapa käydä aina kaikkien naispuoleisten, ja etenkin parantavien sellaisten, kimppuun lähes poikkeuksetta, vaikka vieressä olisi ollut melkein kuoliaaksi nuijittu kova soturikin. Etenkin Classic-moodilla pelatessa jouduin aloittamaan taistelut useaan otteeseen uusiksi menetettyäni liian korvaamattomia hahmoja tekoälyn ilkeilyjen ansiosta. Toisaalta joku voisi myös esittää asian niinkin, että tekoäly vain näytti minulle kaapin paikan. Ja kaapin paikan opin sitten minä.

Varsinainen nujakka käydään kolmiulotteisessa näkymässä, missä pelihahmot mätkivät toisiaan vuoron perään, iskujen joko mennessä perille tai ohi. Lopputulokseen ei voi mitenkään vaikuttaa, se on vain visuaalinen ärsyke, jolla pelaajalle näytetään, että jotain tapahtuu. Taisteluanimaatiot ovat ihan miellyttävää seurattavaa alkuun ja esimerkiksi 3DS:n 3D näyttää mielestäni näissä kähinöissä ja karttanäkymissä muutenkin melko hyvältä, mutta melko pian taisteluanimaatiot alkavat vain tympimään. Niillä kun ei silmäkarkin lisäksi ole oikeastaan mitään muuta merkitystä koko pelille. Tällaiset niin sanotusti turhat animaatiot saa kuitenkin onneksi kytkettyä pelistä pois päältä, joka myös nopeuttaa huomattavasti taistelun kulkua ja helpottaa siihen oleelliseen keskittymistä, eli vihollisen nujertamiseen.

Fire Emblem Fates BirthrightKäytännössä kaikki 28 lukua, eli taisteluskenaariota, ovat tavoitteiltaan yksinkertaisia; tuhoa kaikki viholliset tai voita kentällä oleva pomotaistelu. Pomo on yleensä vain joku muita vihollisyksikköjä kovempi tyyppi. Vaihtelua voisi toki tavoitteiden suhteen olla enemmänkin, mutta vaikka asetelma onkin näin itseään toistava, ei se loppupeleissä tunnu kuitenkaan niin pahalta kuin voisi luulla, sillä taistelut käydään aika vaihtelevissa puitteissa ja kentät ovat kuitenkin rakennettu tarpeeksi erilaisiksi ja ovat myös sopivasti erinäköisiä. Näin ne eivät ollenkaan tunnu toistensa kopioilta. Ymmärtääkseni Conquestin tehtävissä on kuitenkin tavoitteiden suhteen enemmän vaihtelua.

Taktista turpaanvetoa

Kuten on jo voinut lukeakin, on peli ainakin keltanokille melko rankka kokemus, mutta samalla se on myös viihdyttävä ja miellyttävä kokemus, jos vain sen vaikeustason kanssa oppii elämään. Etenkin alkuun peli antoi oikein kunnolla huutia, ennen kuin sen vaikeustasoa tajusi laskea.

Hahmojen höpöttelyjä on mukava lukea tehtävien välissä ja joistakin hahmoista, eli juuri niistä omista suosikeista, oppii jopa välittämään. Ja sitten heitä tietysti koittaakin varjella taistelun tiimellyksessä niin hyvin kuin vain kykenee. Classic-muodossa pelaaminen voi olla jopa joillekin hyvin traumaattista, jos oikein kiintyy hahmoihin.

Pelissä on kuitenkin myös sellaista turhaa ylimääräistä, joka ei tunnu aivan istuvan täydellisesti konseptiin, kuten kritisoimani deittailuosio tai linnakkeen kustomointi ja rakentelu. Nämä eivät kuitenkaan vaikuttaneet olevan mitenkään pakollinen osa pelikokemusta, vaan ne voi jättää aika pitkälle vaille huomiota ja keskittyä siihen taisteluun ja tarinan seuraamiseen, jos niin vain haluaa.

Läpäistäkseen pelin pitää käydä läpi kaikki 28 lukua, mutta sitten on tarjolla myös ylimääräisiä tehtäviä ja valinnaisesti omaan linnakkeeseen tehtyjä hyökkäyksiä, jos niitä puolustuksia haluaa tehdä, sekä myös satunnaisesti luotuja, enemmän JRPG:n perinteisiin nojaavia niin sanottuja grindaustehtäviä, joiden ainoa tarkoitus on vain kerryttää hahmojen kokemuspisteitä ja nostaa tasoja.

Itsellä meni reilusti yli kaksikymmentä tuntia pääkampanjan läpäisyyn, mutta uskoisin, että lisäsisällön ja satunnaisten invaasioiden ja grindauksien lisäksi voidaan puhua ainakin 30 tunnin pelikokemuksesta Birthrightin osalta. Tietysti jos pelaa vaikeammalla vaikeustasolla, niin tuon tuntimäärän voi varmaan moninkertaistaa.

Niille jotka kaipaavat taktista taistelua 3DS:lleen haasteen kera, voin kyllä suositella ainakin Fire Emblem Fates: Birthrightin hankkimista. Kysymys siitä, että hankkiiko Birthrightin vai Conquestin onkin sitten astetta kimurantimpi kysymys, mutta ainakin omalla kohdalla uskon valinnan Birthrightin suhteen menneen juuri oikein. Toisaalta, vähän tässä kieltämättä heräsi myös mielenkiinto siihen, että minkälainen se tarina ja kokemus siellä Conquestin puolella on. Ehkä vielä joku päivä…


Genre:
Ikäraja: 3
Testattu:
Saatavilla:
Pelattu:


LISÄÄ JUTTUJA:

anime