Muinainen joulu – ”Ennen kesä lehmättä, kuin joulu akatta”, osa 2/2

23.12.2016
Teksti:
Kuvat:
K

Joulupukki ei ole aina ollut pelkkä lahjoja jakava, punanuttuinen, kiltti ja parrakas mies, ja joskus tuhmana lapsena olemista sai tosissaan pelätä joulun aikaan. Mistä joulukuusi on lähtöisin, kuka oli Krampus, ja miten nykyaikaisesta kaupallisesta joulusta saisi enemmän wanhoja aikoja kunnioittavan?

Vanhoina aikoina, ennen 1900-lukua, jouluna tuvan lattia koristeltiin oljilla. Jouluoljilla saatettiin nukkua ja lepäillä, mutta niillä ei ylenmäärin saanut peuhata, tai muutoin seuraavana kesänä vilja lakoaisi. Isäntä saattoi heittää sylillisen olkia kattoon, ja kattoparruille jäävä olkien määrä korreloi seuraavan vuoden sadon määrää. Oljista tehtiin myös muita koristeita, kuten himmeleitä ja olkipukkeja. Olkipukki saattaa hyvinkin olla pakanallista alkuperää aina ukkosenjumala Thoriin saakka, joka kulki pukkien vetämissä vaunuissa. Olkipukit voivat viitata myös tupia kierteleviin pukkihahmoihin, tai ne voivat olla ruotsalaista alkuperää, missä pukin katsottiin olevan näkymätön henkiolento, joka tuli ennen joulua tarkistamaan, että jouluvalmistelut oli tehty oikein.

Kuusenoksa ja käpyjäKoristeista joulukuusi yleistyi vasta 1900-luvulla, mutta sitä ennenkin pakanallisissa juhlissa suosittiin ikuista elämää symboloivia ikivihreitä oksia koristelussa. Ne olivat suosittuja pimeissä talven juhlissa, sillä muuta vihreää ei siihen vuodenaikaan ollut saatavilla, ja se muistutti lähestyvästä vehreästä keväästä. Kuusi voidaan myös yhdistää moniin pakanallisiin metsänjumaliin, kuten Tapioon. Germaanisessa Yulessa joulupuu hakattiin lähinnä sen rungon vuoksi, joka poltettiin jouluhalkona. On kiisteltyä, onko joulukuusi lopulta pakanallista vai kristillistä perinnettä, ja hyvä kompromissi lieneekin, että pakanat löysivät kuusen symboliikan ja mahdollisuudet koristekäyttöön, mutta nykyisen merkityksensä joulun vietossa kuusi sai vasta protestanttisen kirkon nostaessa sen jalustalle ja levittäen sen ilosanomaa ympäri Eurooppaa. Tapa koristella kuusi juontaa todennäköisesti juurensa keskiajalta, jolloin kauppiailla oli tapana koristella pieniä kuusenoksia. Aluksi kuusia koristeltiin muun muassa olkikoristein, ruualla, kuten omenoilla ja pienillä leivonnaisilla sekä kynttilöin, jotka onneksi tänä päivänä ovat paloturvallisempia kuin ennen!

Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa

Jos puhutaan joulupukista, on sekin pohjimmiltaan lähtöisin Yule-juhlasta, joka pohjautui sarvipäisen auringonjumalan juhlimiseen. Kristinuskon sekoittuessa myös Yuleen, sai juhla ja sarvipäinen jumala paholaismaisia piirteitä, ja siten olikin helppoa leimata pakanalliset tavat vääriksi ja lähes saatananpalvonnaksi. Pakanaperinteisiin olivat kytköksissä myös suomalaiset kekripukit, tapaninpukit ja nuuttipukit, jotka olivat kaikki hieman pelottavia ja ei-toivottuja vieraita. Nuuttipukit olivat pukeutuneet nurinpäin käännettyihin eläimennahkoihin, tuohivirsuihin tai huopikkaisiin, sarviin ja naamariin, ja kädessään hänellä oli keppi tai luuta, jolla saattoi läiskiä ihmisiä, sekä säkki, johon pukki keräsi taloista joulun rääppeitä. Nyt alkaa jo kuulostaa etäisesti tutulta.

Postikorttikuva, jossa Krampus pistää lapsia säkkiinsä

”Terveiset Krampukselta” – postikortti 1900-luvun alusta

Pakanalliset pukkiperinteet sekoittuivat kristilliseen piispa Pyhään Nikolaukseen, joka oli muun muassa lasten suojelupyhimys. Kerrotaan, että hyväntekijänä Pyhä Nikolaus antoi eräälle perheelle lahjaksi kultaa, mutta halusi tehdä sen salaa savupiipun kautta, ja siten lahjojen jakaminen yhdistetäänkin Nikolaukseen. Suomeen lahjaperinne rantautui 1800-luvulla Ruotsista, jolloin se yhdistyi riehakkaaseen nuuttipukkiperinteeseen, ja samalla loi suomalaisen joulupukin, joka rietastelun ja pelottelun sijaan jakaa lapsille lahjoja. Suomalainen kansanperinne kertoo tuhmia lapsia rangaistavan jouluna, ja risukimpun antaminen onkin varmasti jäänne nuuttipukkiperinteestä. Kuitenkin myös Pyhällä Nikolauksella oli mukanaan Krampus, niin sanottu paha pukki, joka rankaisi tuhmia lapsia.
Krampus muistutti vuohipukkia sorkkineen ja sarvineen, ja sen sanottiin tuoksuvan makeisilta ja leivoksilta hämätäkseen lapsia. Tarina kertoo Krampuksen keränneen tuhmat lapset säkkiin, raahanneen heidät alamaailmaan, keittäneen ja syöneen heidät, samalla kun Nikolaus jakoi lahjoja kilteille lapsille.

Myös joulupukki joutui 1900-luvulla kaupallistumisen kynsiin, kun Coca-Colan mainoskampanjoiden myötä pukista tuli punanuttuinen poroilla ajava kiltteyden perikuva. Joulupukin rankaisuvelvollisuudet unohtuivat kokonaan, eikä tuhmana olemista ole todellisuudessa enää aikoihin tarvinnut pelätä, kun tuhmat lapset eivät joulupukilta saa pelkkää risukimppua – voisikin olla ihan hyväksi näin 2000-luvulla jälleen luoda piltteihin pienoisihin hieman Krampuksenpelkoa?

Tontut puolestaan ovat olleet kansanperinteessä haltijoina tunnettuina tärkeää väkeä, ja joulupukin apureiksi kehittyivät joulutontut vasta 1800-luvun loppupuolella. Sitä ennen tonttuja ja haltijoita on kunnioitettu muun muassa ruoka- ja viinauhreilla, sekä artikkelin edellisessä osassa mainituilla joulusaunalla ja -aterialla. Joulutontuista kerrotaan muun muassa, että osa niistä voi muuttaa kokoaan tilanteeseen sopivaksi, hiirenmittaisesta ihmislapsen kokoiseksi. Tontut levittävät ympärilleen hyvänolontunnetta, ja tontun vierailemassa huoneessa tuoksuu savu, steariini, neilikka ja siirappi. Tontut myös näkevät ja kuulevat kaiken, ja siksi ovatkin oivia apureita Joulupukille tuhmien lapsien ilmiantamiseen.

Joulukranssi, havut, kanelitangot, käpy, koristeetHetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä?

Suomalainen nykyjoulu on kaikkinensa melko hämmentävä, sillä tänäkin päivänä vietetään joulua, jossa on sulassa sovussa niin pakanallisia kuin kristillisiä perinteitä – sekä nykyaikaista kaupallisuutta. Tähän on kuitenkin jo niin totuttu, että joulun tapoja harvoin kyseenalaistetaan tai sukelletaan niihin sen syvällisemmin. Tarjolla on kuitenkin paljon erilaista toimintaa, koristeita ja jouluruokia, joiden avulla itse kukin voi määritellä, millaisiin asioihin itse haluaa jouluna keskittyä. Pakanallisempaa joulua viettäessään voi valita kotiinsa perinteisempiä koristeita. Koristeluun voi käyttää esimerkiksi käpyjä, kanelitankoja, olkisia koristeita, tähtiä, metsäneläin-figuureja, sarvia, havupuita ja kynttilöitä. Joidenkin mieleen ovat ylipäänsä talvea kuvaavat koristeet; lumihiutaleet, lumiukot, jääpuikot, lumi- ja jäälyhdyt ja niin edelleen. Jätkänkynttilöitä ja lyhtyjä sytyttäessä voidaan suoda ajatus menneiden aikojen väelle, joka vuoden pimeimpänä aikana suojautui milloin miltäkin otuksilta, ja pyrki kynttilöillä tuomaan valoa myös pimeään tupaan ja mieliin. Varsinaisen joulun lisäksi voikin jouluviikolla juhlia myös vuoden pimeintä päivää, talvipäivää, ja ilmentää haluamallaan tavallaan lisääntyvää valoa ja pidentyvää päivää. Monilla hevostalleilla on vieläkin tapaninpäivän ajeluja ja muita perinteitä, ja mikset hemmottelisi myös muita eläinystäviäsi. Linnuille vietiin kauralyhteitä ja siemeniä jo ennen vanhaan, ja pihassa vierailevien lintujen uskottiin olevan vainajien sieluja kyyditseviä sielulintuja, kuten kerrotaan myös perinteikkäässä joululaulussa Varpunen jouluaamuna. Jos lintuja ryhtyy ruokkimaan joulun aikaan, täytyy kuitenkin muistaa ruokkia niitä läpi talven. Wanhan ajan joulumarkkinoita järjestetään ympäri Suomen, ja sieltä onkin helppo käydä latailemassa sitä perinteisempää joulunajan tunnelmaa. Paikoitellen Suomessa ylläpidetään edelleen lempeämpää nuuttipukkiperinnettä, mutta sellaisesta kannattaa tätä nykyä sopia naapuruston kanssa etukäteen. Kuten kekrin vietossakin, tärkeintä on luoda joulusta itsensä näköinen juhla, ja miksei luoda myös täysin uusia perinteitä.

https://youtu.be/h6cVyoMH4QE&align=left

Tänä vuonna joulun alla on elokuvaensi-iltaansa tullut viihdyttävä Krampus. Tarina ei ole ihan eksaktia folklorea, mutta viittaa siihen kuitenkin komedian ja kauhun siivittämänä. Juoni kertoo mitä voi tapahtua, kun kadottaa joulumielen ja lakkaa uskomasta joulun sanomaan, kun Pyhän Nikolauksen sijaan jouluvieraaksi saapuu kauhistuttava Krampus. Krampus-legendaa tuodaan elokuvan myötä vahvasti kaiken kansan tietoon, eikä parane unohtaa myöskään loistavia kotimaisia elokuvia Rare Exports (2010) ja Joulutarina (2007), jotka myös viittaavat pahaan pukkiin ja Pyhään Nikolaukseen. Paikoitellen Euroopassa ja Yhdysvalloissa juhlitaan joulun lisäksi myös Pyhää Nikolausta Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta sekä sen aattona 5. joulukuuta Krampusta. Krampus-juhlat ovat festivaalimaisia kulkueita, joissa humaltuneet Krampus-asuiset juhlijat pelottelevat ihmisiä, ja saattavat äityä jopa väkivaltaisiksikin.

Tänä vuonna joulupäivää vietetään perjantaina, ja vuoden 1773 Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja kertoo tästä seuraavanlaisen enteen, mahtaakohan pitää paikkansa?

”Jos Joulu-Päiwä Perjantain päälle lange. Silloin on talwi kowa ja wakawa, Kewät hywä, Kesä pyöriwän ilman kansza, kaunis ja hywä Syxy; Paljon Heiniä, Jywiä ja wijnan, Lambahat tahtowat kuolla, ja Silmä tauti waiwa monda, Sipulin siemenet silloin owad kallit, Omena Puut kandawat paljon Hedelmätä, waikka mato monda pilaa. Lapset owat paljon kiwulliset.”

 

Kekrin viettoon pääset vielä palaamaan tästä.

Lue myös joulujutun osa 1.

Lähteet: Wikipedia, Suomalainenjoulu.fi, Krampus.com, Krampus the Film, Noidankoto-blogi, Taivaannaula, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Vanhat merkkipäivät, Antto Laiho ja Jani Heikkinen: Vanhan kansan merkkipäivät

 

Artikkeli julkaistu Nousussa alun perin 19. joulukuuta 2015.

 




LISÄÄ JUTTUJA:

Hexvessel When we are death Telltale Studiosin Sam ja Max Oulun Kathmandu – Miellyttävä nepalilainen