Doom

Marsista helvettiin ja takaisin

31.05.2016
Teksti:

Uuden Doomin julkaisua sai odottaa pelonsekaisin tunnelmin: olisiko odotettavissa positiivinen yllätys vai vesitettäisiinkö yksi pelihistorian klassisimmista peleistä taas kurjalla rebootilla?

Doom lainaa paljon pelin kolmesta edellisestä osasta. Itse kenttien tahditus seuraa karkeasti kolmatta Doomia. Kentät ovat selkeästi jaettu toimintaosuuksiin ja seesteiseen peliympäristön tutkimiseen. Rakenteeltaan ne kuitenkin muistuttavat ensimmäisiä Doomeja, eikä pilkkopimeää taskulamppusäikyttelyä ole onneksi luvassa. Vihollislaumat yllättävät harvoin jos koskaan, suurempi avoin tila on selkeä merkki siitä, että kohta taas räiskitään. Viimeistään raskasvetoisen musiikkiraidan alkaessa tietää, että kohta leivotaan turpaa ruttuun rankemmalla kädellä, rusinoita säästelemättä. Heti ensimetreiltä on selvää, että Doom luottaa vahvasti nopeatempoiseen räiskintään. Laatikon taakse on turha mennä vaippoja vaihtamaan, sillä edes hetkeksi paikalleen seisahtuminen tarkoittaa lähes välitöntä kuolemaa. Toiminta muistuttaakin paljon vanhan ajan deathmatch-meininkiä; juokse ja väistele minkä jaloista pääset ja ammu kaikkea mikä liikkuu toivoen, että olet viimeisenä elossa.

Tappokoneen kehitys

Doom

Kypärä kainaloon ja menoksi

Nykypelien melkein pakollinen hahmonkehitysaspekti on saavuttanut myös Doomin. Kentät ovat täynnä salahuoneita ja erikoistehtäviä joiden avulla pelaaja voi kehittää niin aseiden tulivoimaa kuin ammusten, energian ja suojien maksimimäärää. Suurin osa aseiden kehitysoptioista tuntui kuitenkin täysin turhilta. Erikoisominaisuuksien käyttöön kun harvoin tuntui olevan aikaa perehtyä hektisissä taisteluissa. Parempi oli opetella käyttämään lempiarsenaaliaan tehokkaasti ja unohtaa muiden olemassaolo. Toki  on mukavaa, että erilaisille pelityyleille on annettu mahdollisuus.

Doom

Helvettiin ei kannata eksyä ilman kuteja

Toimintaa on päätetty värittää myös uudella glory kill -pelimekaniikalla. Viimeisiään vetelevä vihulainen pysähtyy vetämään happea, ja muuttuu ”glory kill” -kohteeksi. Glory kill on erikseen suoritettava, ja usein brutaalin näyttävä lopetusliike, jolla annetaan viimeinen niitti Saatanan kätyreille. Palkinnoksi verilöylyistä jaetaan ammuksia, suojapisteitä sekä ennen kaikkea energiapaketteja. Energia kun ei vanhan Doomin mukaisesti palaudu taianomaisesti niin kuin monessa nykypelissä tuntuu olevan tapana, vaan elinpisteet täytyy poimia vihollaisilta tai peliympäristöstä. Glory kill vaikutti aluksi turhalta kikkailulta, mutta osoittautua loppukenttien demoniruuhkissa elintärkeäksi hengenpitimeksi.

Tervehdi pientä ystävääni

Viehättävästi uuteen Doomiin on saatu puskettua vanhaa henkeä tuomalla mukaan elementtejä alkuperäisistä Doomeista. Helvetin demoneista paluun tekevät kaikki vanhat rakkaat ystävät. Joidenkin nimiä ja on tosin hieman muutettu. Vanha tuttu Arch-vile on esimerkiksi korvattu kovin identtisellä Summonerilla. Kasvojenkohotuksen lisäksi esimerkiksi Impistä tehty tavattoman nopeita, ja sikamainen Pinky tekee paluun vasta pelin loppupuolella. Tuttua ja suurempaa loppuvastustakin on tarjolla useampaa sorttia.

Taskulamppuako setä pitelee?Tuhoarsenaalista löytyvät vanhat tutut lahtausvehkeet futuristisemmalla ilmeellä. Siinä missä Doom II toi haulikon rinnalle temmellykseen mukaan suosikkiaseeni superhaulikon, tarjoaa uusin Doom useamman kakkosversion; plasma-aseen rinnalle on tuotu plasmatykki, ja Gatling-konekiväärin kaverina toimii keveämpi rynnäkkökivääri.

Vanhaan tapaan huomasin kompanneeni 90 % pelistä superhaulikolla. Muiden aseiden munattomuus tai epäkäytännöllisyys tekevät niistä vähemmän viehättäviä; pistooli on epätarkka, rynnäkkökivääri, haulikko ja plasma-ase ovat tehottomia ja suuremmat plasmatykki sekä konekivääri ovat taas turhan hitaita. Quakemainen sinkohippa soveltuisi muuten hyvin nopeatempoiseen peliin, mutta viimeisiä tasoja lukuun ottamatta liian ahtaat taisteluareenat johtavat jatkuvaan itsemurhaan. Aseiden lisukkeena pelistä löytyy myös muutama granaattiversio, mutta itse en niille koskaan keksinyt käyttöä.

Kun loputtomista helvetinlaumoista viimeinenkin demoni on kitketty, jää viivan alle varsin positiivinen ja hauska pelikokemus. Täydellinen peli Doom ei toki ole, reilu 20 tuntia ei ehkä tunnu hirveän pitkältä pelikokemukselta, ja juonesta nyt on ehkä turha puhua, vaikka kai Doomissa sellainenkin oli. Pääasiaksi jäi se, että päästiin tuttuun tapaan Marsista helvettiin ja takaisin. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Doom II reboot on odotettavissa, odotankin mielenkiinnolla helvettiä maan päälle!

Doom

Genre: FPS
Ikäraja: 18
id Software
Testattu: PC
Saatavilla: PC, PS4, XBOX
Pelattu: Läpäisty peli Ultra Violence vaikeustasolla noin reilussa 20 tunnissa. Moninpeliä ei testattu.


LISÄÄ JUTTUJA:

Laura Lehtola - Takapenkki Hexvessel When we are death World Rally Championship 6