Deadpool

Seikkailu sekopään kanssa

Miltä kuulostaa, kun sika röhkii? Melko pitkälle samalta, kuin Vaittinen pelaamassa Deadpoolia. Näin valitettava asia on päässyt käymään, kun trikoisiin pukeutunut toimittaja meni ja iski pelikonsoliinsa loppuvuodesta 2015 julkaistun uuden konsolisukupolven version jo vuonna 2013 julkaistusta Deadpoolista. Saavuttaako tämä arvostelu saman älyttömyyden tason kuin itse peli? Tuskin, mutta silti yritys on kova.

Tämän vuoden puolella julkaistu Marvelin Deadpool-elokuva on ollut melkoinen suuren tason hitti, joten hahmosta ei luultavasti liiemmin tarvinne kertoa. Kaikkihan Deadpoolin tietävät. Ja itseni takia minä tätä arvostelua muutenkin kirjoitan, sillä tämähän on vain tapani yrittää varmistaa pääsy ”hyväksi tyypiksi” hänen kirjoissaan, jos vaikka ottaisi minut jossakin vaiheessa yhdeksi bändäreistä.

No, niille hulluille ihmisille, jotka eivät Deadpoolia vielä tunne, kerrottakoon, että tämä ylimaallisen komea, älykäs ja hieno, upea, mahtava ja paras sarjakuvahahmo on tietysti ylimaallisen komea, älykäs, hieno, upea, mahtava ja paras sarjakuvahahmo. Sanat eivät ole suora lainaus siitä, kuinka Deadpool itseään kuvailisi, mutta olen melko varma, että hänen kuvauksensa itsestään olisi jokseenkin tuollainen.

DP-BigGuns_1447956702Hahmossa on tärkeää ennen kaikkea se, että hän tiedostaa olevansa sarjakuvahahmo. Tämä tietoisuus itsestä tekee Deadpoolista lähtökohtaisesti täysin erilaisen supersankarin muihin verrattuna ja on myös jatkuva komiikan ja huumorin tae. Tämän pelin tapauksessa Deadpool tietysti tietää olevansa sarjakuvahahmo videopelissä ja olevansa sen pääsankari. Voi sitä neljännen seinän rikkomisen ja kaiken kreisin huumorin määrää, mikä tästä seuraa!

Ei mitään järjen hiventä

Pelin tarinasta on oikeastaan aivan turha edes kertoa yhtään mitään, sillä jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin ensinnäkään sillä ei ole yhtään mitään merkitystä koko pelin kannalta, sillä Deadpoolin sekoiluahan tänne on tultu seuraamaan ja kuuntelemaan hänen huonoja läppiään.

Toisekseen tarina on muutenkin hyvin sekava, joka johtuu jo osittain siitä, että Deadpool on itse päättänyt hieman retusoida ja “parantaa” pelinsä käsikirjoitusta hieman lennosta, samalla kun on hypännyt myös ohjaajan pallille. Deadpool on itsekin kriittinen pelaaja, joten myös pelin kehittänyt  High Moon Studios saa tämän tästä vittuilua laiskasta koodauksesta ja pelisuunnittelusta tai ala-arvoisesta tuotantobudjetista, mutta silloin tällöin tipahtelee myös kehuja.

Deadpool on oman pelinsä le grand artiste, mikä tarkoittaa sitä, että kun koiranpennun keskittymiskyvyllä varustettu sankarimme kyllästyy, alkaa yleensä tapahtua vaikka mitä. Lapsi tai Deadpool on terve, kun se leikkii, voisi sanoa. Edes siirtymiset tarinan osasta toiseen eivät voi olla tavanomaisia ja sellaisia, joihin yleensä videopeleissä on totuttu. Kaikkeen mahdolliseen on syytä varautua. Vaikka olisikin varautunut, onnistuu peli silti yllättämään hyvin usein, mikä onkin aivan mahtavaa! Hyvä Deadpool!

Rakettimoottoreilla toimiva polkupyörä.

Rakettimoottoreilla toimiva polkupyörä, selvä.

Huumori on lähestulkoon aina hyvin alatyylistä. Jos kulliläpät ja seksistiset vitsit eivät naurata, kannattaa peliä kyllä vältellä, sillä hienovarainen ei ole adjektiivi, jolla Deadpoolin huumorintajua voisi kuvailla. Itsehän nautin tästä suunnattomasti, mutta se kertookin ehkä kaiken tarpeellisen luonteenlaadustani.

Hienoimpia kokemuksia pelatessa oli, kun Deadpool käy pisuaarilla tyhjentämässä rakkoaan samalla, kun kaksi vihollispuolen sotilasta on siellä myös samassa puuhassa. Seurasin lumoutuneena tuota kohtausta varmaan yli viiden minuutin ajan, kun Deadpool toistuvasti rikkoi kirjoittamatonta miesten sääntöä ja yritti iskeä jutuksi vihollisten kanssa, välillä kommentoiden *niitä asioita, joita ei kuulu kommentoida*. Peli on samantyylisiä hauskoja kohtauksia, joissa odotetaan pelaajan tekevän jotain, mutta Deadpool alkaa hölmöillä, jos hänet jättää odottelemaan.

Deadpoolin äänenä toimii monista äänirooleista tuttu Nolan North, joka hoitelee roolinsa vallan mainiosti. Skitsofreeninen hullu kun on, hän käy myös jatkuvaa sisäistä keskustelua omassa päässään muutaman muun persoonansa kanssa. Muuten ääninäyttelyssä ei ole erityisemmin mitään hurrattavaa ja aiheuttaa välillä hieman vaivautuneisuuttakin, mutta on kuitenkin pääasiassa ihan mukiinmenevää.

Itseääntoistavaa mättämistä

Suurimman osan ajastaan Deadpool käyttää lahdaten loppumattomilta tuntuvia vihollistulvia. Taistellessa pelaaja voi yhdistellä lähitaisteluaseiden iskuja ja tuliaseita ja yrittää rakentaa mahdollisimman pitkiä osumaketjuja.

Lahtausta, lahtausta.

Lahtausta, lahtausta.

Taistelu alkaa olla pidemmän päälle melkoisen yksitoikkoista näppäinten hakkaamista ja vihollisten väistelyä. Loppupuolella hankalammat viholliset alkavat ottaa jo sen verran iskuja vastaan, että mistään nopeasta teloittamisesta ei voida puhua ja siinä samalla kärsii taistelun flow, lahtaamisen tanssi, jos tällaista juuri päästä ottamastani hatusta reväistyä termiä haluttaisiin käyttää.

Vihollishahmoja on muutamia erityyppisiä ja yhtä tyyppiä edustavat viholliset ovat täysin toistensa kopioita. No, kloonejahan ne ovat, mutta tämä on hieman tympeä ratkaisu, olisivat nyt edes hieman toisistaan erinäköisiä ja tarjoaisivat edes pientä vaihtelua.

Nujerretuista vihollisista ja etenkin oikein pitkistä osumaketjuista palkitaan erityisillä pisteillä, joilla Deadpoolille voi ostaa kaikenlaisia kykyjä ja parannuksia. Mistään kovin syvällisestä Pimp my Deadpool -tyylisestä ratkaisusta ei kuitenkaan ole kyse, aserepertuaaria voi kasvattaa parilla tussarilla ja lyömäaseiksi saa pari vaihtoehtoista. Mitään suurta peliä mullistavaa sieltä ei löydy, mutta onpahan vähän vaihtelua.

Pelkkää taistelua peli ei onneksi ole, vaan välillä tuttua kaavaa rikotaan yksinkertaisilla puzzleilla, minipeleillä ja tasoloikkaosuuksilla, jotka toimivat riittävän hyvin, vaikka täysveriseksi tasoloikaksi pelimoottori ei taipuisikaan. Näissä tapauksissa pelattavuus ei ole kuitenkaan se pääasia, vaan kyse on enemmänkin siitä, kuinka osuudet ovat toteutettu ja mikä on niiden humoristinen arvo pelille. Keskinkertainen pelattavuus saa siis hyvin paljon anteeksi jo pelkästään sen takia, että pelihahmona sattuu olemaan Deadpool.

Challenge-moodissa voisi vielä teoriassa haastaa itsensä erillisissä pelistä napatuissa ja muokatussa kohdissa, mutta en usko että niiden parissa kukaan jaksaa hirveän pitkään pakertaa, sillä ne tarjoavat vaan itseääntoistavaa taistelua, eivätkä sitä huumoria ja pähkähullua tarinaa, joka on sitä pelin parasta antia.

Uutta vanhaa

Nousun toimittaja Deadpoolin kanssa seikkailemassa.

Tämän arvostelun kirjoittaja täydessä vauhdissa seikkailemassa Deadpoolin kanssa!

Koska pelin alkuperäinen versio julkaistiin pari vuotta tätä uudelle konsolisukupuolelle suunnattua versiota aikaisemmin, ei se ole teknisesti verrannollinen suoraan uusille konsoleille alusta asti suunnitelluille peleille. Tämän näkee esimerkiksi grafiikasta, joka ei ole aivan niin yksityiskohtaista kuin voisi olla. Etenkin välianimaatiot ovat ajoittain hieman kökön näköisiä. Loppupeleissä tästä oppii olemaan välittämättä ja jos ei jotain huonoa, niin jotain hyvääkin, sillä pelin ruudunpäivitys on oikein rivakka ja en ainakaan itse huomannut missään vaiheessa sen hidastuvan tai ruudun nykivän.

Tässä vaiheessa arvosteluani, huomaan, että en ole saanut päivittäistä sokeriani, sillä olen kiukkuinen ja huonotuulinen, ja huomaan purkaneeni karkkihampaan kolotusta ilkeästi Deadpoolin peliin. Peli on ehdottomasti ansainnut kritiikkinsä, se ei ole loistava, mutta mielestäni sarjakuvahahmosta tehdyksi peliksi se on vähintäänkin hyvä. Ei meille sarjakuvanörteille usein ole mitään kovin kummoisia tulkintoja rakkaista hahmoista annettu, joten High Moon Studios ansaitsee kehuja siitä, miten suurella sydämellä hahmoa on lähestytty. On aivan selvää, että pelin tuotantotiimillä, Deadpoolia unohtamatta tietenkään, on ollut aivan ratkiriemukasta työskennellessään pelin parissa.

Pelin pelaa aivan mielellään kertaalleen läpi, mutta sen yksitoikkoinen pelimekaniikka tuskin kuitenkaan kutsuu pelaajaa pariinsa uudestaan aivan pian. Uskon kuitenkin, että kaikki Deadpoolin hahmoa rakastavat tulevat viihtymään sen parissa erittäin hyvin!

Deadpool

Genre: Toiminta
Ikäraja: 18
Testattu: PS4
Saatavilla: PC, PS4, XBOX
Pelattu: Yksinpeli läpi muutaman naurunremakantäyteisen illan saattelemana, sekä muutama yritys challenge-moodia, huomatakseni, ettei se juuri kiinnosta.


LISÄÄ JUTTUJA:

Murhalesken muistelmat – Anneli Auer