Coil – Backwards (re-issue)

21.01.2016
Teksti:
Fiilis: Inspiroitunut

Nimet kuten Jhonn Balance ja Peter Christopherson eivät välttämättä sano tavalliselle musiikinkuluttajalle paljoakaan. Kenties nimi Trent Reznor kuitenkin sanoo. Mies muistetaan ennen kaikkea Nine Inch Nails -yhtyeen keulahahmona, sekä Marilyn Mansonin läpimurtolevyn, Antichrist Superstarin, tuottajana. Samoihin aikoihin hän oli kuitenkin myös ajan hermolla toisen projektin hiljalleen edetessä: 1992 aloitettu ja vuotta myöhemmin päivitetty Coilin täyspitkä Backwards saatettiin päätökseen Reznorin Nothing Studioilla 1996.

Tämä albumi, jota myöhemmin on luonnehdittu sillaksi Coilin eri aikakausien välillä, esittelee Balancen uudentyyppistä vokalisointia, joka muodostui yhdeksi yhtyeen kantavaksi voimaksi sen myöhemmässä tuotannossa. Nyt 23 vuotta myöhemmin kuulemme vihdoin albumin siinä muodossa mihin se oli alun perin tarkoitettu, joka poikkeaa vahvasti vuonna 2008 julkaistusta remix-versiosta The new Backwards. Varsinkin kappaleet A Cold Cell ja Fire of the Mind esittelevät Balancen vokalisointia parhaimmillaan ja ne kuullaan nyt ensimmäistä kertaa kontekstissa, johon ne alun perin oli tarkoitettu.

Levyn aloittaa sen nimikkokappale, joka esittelee kaoottisempaa Coilia. Siinä pääosaa esittävät särkevät rytmit ja Balancen toistamat lyyrilliset loopit. Vaikka kappale vaikuttaa ensikuulemalta jopa ärsyttävältä, en silti voinut paeta sen päähän soimaan jäävää vaikutusta. Varsinkin toistettu lause ”Everything backwards” omaa vahvasti mainitun ominaisuuden. Kaoottisuudestaan huolimatta kappale on yleisilmeeltään väkevä ja intohimoinen. Se esittelee myös elementtejä, jotka ovat usein läsnä power noise -genressä, jossa särkevien äänien ryhmästä luodaan rytmiä. Tätä seuraava Amber Rain on hieman rauhallisempi ja antaa esimakua vokalistin emotionaalisesta kyvystä luoda tunnelmaa. Takana jatkuva looppi on omiaan luomaan transsimaista tunnelmaa ja voisi varmasti aiheuttaa melkoisia visioita kuunneltuna unen rajamailla. Hypnoottisessa maisemassa jatkaa myös Fire of the Green Dragon, jossa kuullaan myös aiemmin mainittuja särkeviä elementtejä. Tällä kerralla laulu on varsin muokattua ja mielenavartaminen loistaa läsnäolollaan. Tämä päättää tämän tupla-LP:n ensimmäisen puolen.

Toisella puolella kokeellinen Be Careful What You Wish for esittelee looppaavaa drum-n-bass-komppia ja kappaleen pinnalla seikkailevaa äänimaisemaa on vaikea laittaa alkuperänsä puolesta mihinkään varsinaiseen muottiin. Samaa linjaa jatkaa, kenties vielä kummallisempana seuraava raita Nature is a Language-the Test. Se on pääosin äänenmuokkausta pelkistetyn taustalla olevan poljennon edellä. Tämä on yksi esimerkki siitä, että noise voi olla muutakin kuin Merzbow:n ja Masonnan tyyppistä kaaosta. Ensimmäisen LP:n b-puolen päättää loistava Heaven’s Blade, joka varmasti jokaiselle Coil-fanille on tuttu kappale. Se kasvattaa pikkuhiljaa hienoa kokonaisuutta ensin bassolinjoilla ja myöhemmin rytmisellä taustalla, johon liittyy kappaleesta tuttu yksinkertainen viulumelodia, joka sopii kokonaisuuteen loistavasti. Balancen toistama mantra: ”I cut myself with Heaven’s blade/ Inside the wound I found my wings/And walked away from this human skin” luo kappaleeseen entistä syvempää taiteellista tarttumapintaa. Suvannon kautta se kasvaa lopun kliimaksiin, jossa kaikki elementit yhtyvät – ehdottomasti yksi yhtyeen parhaista kappaleista.

Kakkoslevyn a-puolen, tai c-puolen, kuten sanotaan, aloittaa pahaenteinen CopaCaballa. Siinä vokalisointi on ehkä enemmänkin lausumista kuin laulamista ja samoin kuin edellisissä, pyöritään tässäkin lyhyissä ja ytimekkäissä rimmaavissa lauseissa, kuten ”I want to be a stranger/become a shape changer”. Tämä luo kieltämättä tiettyä yhteneväisyyttä näiden muuten keskenään erilaisten raitojen välille.

Monessa konemusiikkia soittavassa yhtyeessä laulu on elementti, joka sitoo kokonaisuuden yhteen ja tekee siitä tunnistettavan. Näin ei kuitenkaan ole Coilin tapauksessa. Vaikka Balancen vokalisointi on toki uniikkia, ovat kappaleet itsessäänkin tunnistettavissa Coiliksi, ja moni niistä onkin täysin instrumentaali. Tämä on hyvin harvinaista ko. genressä.

Seuraava Paint Me as a Dead Soul maalailee vaihteeksi hieman vaaleampia sielunmaisemia. Pahaenteisyys on poissa, ainakin siinä määrin missä edeltävä kappale sitä esitteli. Yhtyeelle tyypillinen outous on toki edelleen läsnä. Laulu on jälleen lausuntatyyppistä ja saa kuulijan ajatuksen harhailemaan kuunnellessa tämän kappaleen abstraktia tarinaa. Coil on siitä hieno yhtye, että sen kappaleista löytää aina uusia elementtejä, vaikka niitä olisi kuunnellut kuinka monta kertaa tahansa. Suosittelen erityisesti kuuntelemista kuulokkeilla. Itselleni tämän raidan äänimaailmasta tulee mieleen sumussa nariseva vanhan purjelaivan runko, jonka ruumasta on jostain syystä löytynyt sirkuksen esineistöä. AYOR It’s in My Blood on jälleen kaoottisempi tapaus. Se vyöryy eteenpäin kohtalaisen nopean beatin voimalla, jonka pinnalla poukkoilee hyvin kummallista äänimaisemaa, joka itseäni lähinnä muistuttaa teollisuuden työkaluista. Tämän päällä kuullaan ytimekkäänä kappaleen nimessä ilmaistua mottoa, sekä aika ajoin epämääräisiä kiljahduksia.

Levyn viimeisen, eli d-puolen aloittaa kirjoituksen alussakin mainittu A cold cell. Sen eteerinen tausta pohjaa hyvin Balancen pehmeää ääntä, joka toistaa tuttua lyriikkaa, tällä kertaa laulaen, eikä enää lausuen. Tulkinnasta on helposti tunnistettavissa vahva tunteenpalo. Vaikka tunnelma onkin vakava, on mukana silti ripaus huumoria:

”O Lord, save my sinful soul/From local punishment/From steel handcuffs/And short haircuts”.

Tämä kappale nostaa tunteeni pintaan jo senkin vuoksi, että se julkaistiin Coilin viimeiseksi jääneellä varsinaisella levyllä The Ape of Naples, pian Balancen kuoleman jälkeen. Surua on siis ilmassa. Levyn päättävä Fire of the Mind kuuluu myös mainitun levyn ohjelmistoon ja sen tematiikka liittyy katkerasti Balancen elämän yllättävään päätökseen: ” Does death come alone or with eager reinforcements?”. Tässä kuultava versio kappaleesta on hieman kulmikkaampi taustaltaan ja muutenkin aavistuksen ponnekkaampi. Toisaalta myöhemmän version rauhallisuus on ehkä ymmärrettävää. Kaikesta huolimatta on kappaleen tunnelmassa myös jotakin lohduttavaa, ja jopa tietyllä tavalla pyhää. Toistetaanhan siinä toisaalta mantraa: ”Holy, holy..”. Tämän kappaleen, d-puolen, ja samalla koko levyn päättää lause, joka sopii myös tämän tekstin loppuun:

”The blacker the suns
The darker the dawn”

Official site

Backwards (re-issue)
Coil

Cold Spring Records
Formaatti: CD / 2LP


LISÄÄ JUTTUJA:

Remu Aaltonen, Vapriikki, Hurriganes Into the Forest HC Andersen: Satuja ja Tarinoita