Call of Duty: Infinite Warfare

Valtataistelua avaruuden syövereissä

Uusi Call of Duty on uusi Call of Duty – voisi sanoa. Joillekin Call of Duty on kirosana ja jotkut taas odottavat uutta osaa mielenkiinnolla. Muutamassa aiemmasakin osassa vieraillut sci-fi-teema on Call of Duty: Infinite Warfaressa nyt isossa roolissa. Tällä kertaa pelisarja siirtyy lähes kokonaan Maan kamaralta pois sotimaan aurinkokuntamme muille planeetoille ja avaruuteen.

Väestöräjähdyksen myötä ylikansoittunut Maa on lähtenyt leviämään pitkin tähtijärjestelmää. Maailman valtiot on yhdistynyt United Nations Space Alliance (UNSA) -nimiseksi järjestöksi. Kaikki ei tulevaisuudessa ole kuitenkaan auvoisaa, vaan UNSA:sta irtautunut toisinajattelijahaara Settlement Defense Front (SDF) on vuosien saatossa aiheuttanut brutaaleilla taktiikoillaan paljon ongelmia. Voitaisiin puhua varmaan avaruusliittoutuneista ja avaruusneukuista, jos haluaisimme käytännönläheistää UNSA:n ja SDF:n poliittisia ideologioita. Peli ottaa kuitenkin realistiset kantimet, eikä mitään ulkoavaruuden mielikuvituksellisia oliota ole mukana ja muutenkin asetelma on lähempänä hard sci-fiä kuin mitään fantastisempaa viritelmää.

Nämä kaksi ryhmittymää ovat olleet kylmään sotaan verrattavan tilan äärellä jo pidemmän aikaa, mutta kuten kaikki “hyvä” loppuu aikanaan, tulee tästä kylmästä sodasta hyvin lämmin ja käsinkosketeltava. SDF kytkee UNSA:n puolustusjärjestelmät pois päältä ja hyökkää maahan ja aloittaa täysimittaisen sodan. Yksinpelissä pelaaja hyppää komentaja Nick Reyesin saappaisiin, joka oman UNSA:n sotalaivansa Retributionin kapteenina pääsee iskemään SDF:ää sinne missä se tuntuu ja tekemään strategesti tärkeitä tehtäviä.

Tarinallisesti – vaikka scifimaisemissa tällä kertaa liikutaankin – peli on juuri sellaista soturin kunnian ja velvollisuuden ylistystä, kuin voi odottaakin. Jos tällainen machomeininki ei tuo kyyneltä silmäkulmaan ja tuntuu typerältä, peli varmaan kannattaakin suosiolla jättää väliin. Mutta jos tällainen kornilta tuntuva lähestymistapa ei häiritse, on maailma melko mielenkiintoinen ja pelihahmojen heittämä sotilashuumori vallan mainiota ja pelaajan läheisiin hahmoihin pystyy kiintymäänkin.

Hahmojen ääniroolit on muutenkin varsin hyvin roolitettu ja tuotantoarvot tuntuvat olevan silläkin saralla korkealla. Pelin paholaisena ja SDF:n ylijohtajan ääninäyttelijänä toimii lähinnä A Game of Thrones -tv-sarjasta äpäräpoika Jon Snow’na tunnettu Kit Harrington, joka vetää mulkkuroolinsa varsin onnistuneesti.

Sota nollapainovoimassa

Koska Infinite Warfaren sotiminen tapahtuu hyvin vaihtelevissa olosuhteissa, on pelimoottori hyvin muokkautuvainen. Sen lisäksi, että tehtävät tapahtuvat usein erilaisissa ympäristöissä poikkeaa lähes jokainen tehtävä toisestaan jollakin enemmän perustavalla tavalla. Esimerkiksi joissakin kentissä on hyvin armottomat sääolosuhteet, painovoima on raskaampi tai paljon kevyempi, tai sitä ei ole ollenkaan. Yhdessä kentässä vieraillaan niin lähellä aurinkoa, että kaikki liikkuminen pitää rajoittaa aina lyhyen yösyklin aikana tapahtuvaksi, ettei joudu auringonvalon käristämäksi.

Kontrollit ovat pelisarjan pelejä entuudestaan pelanneelle melko tutut ja toimivaksi osoittautuneet. Pelaaminen padiohjauksella toimii mitä mainioimmin, eikä tällainen pc:n hiirivetoiseen ohjaukseen tottunut toimittajakaan jää edes kaipaamaan sitä mahdollisuutta. Pelaajalla on normaalin hyppäämisen lisäksi käytettävinään pieni rakettireppu, jolla voi pidentää hyppyjään liitämällä hieman pidemmälle ja tietysti lentämään nollapainovoimassa.

Yksinpelissä pelaaja päivystää UNSA Retributionin kapteenin roolissa aluksellaan, joka myös toimii pelissä keskeisenä hubialueena. Strategisesta näytöstä voi valita kartalla näkyvistä tehtävistä itselleen mieleisiä suorittaa. Kaikkia ei ole pakko käydä suorittamassa, mutta palkinnoksi niistä saa yleensä avattua jonkinlaisia ominaisuuksia ja uutta aseistusta.

Yksinpeli ei ole mitenkään järisyttävän pitkä, vapaaehtoiset tehtävät mukaan laskettuna pituutta on jotakuinkin kymmenen tunnin pintaan. Kampanja olisi voinut olla pitempi ja siinä olisi voinut olla toki enemmän tehtävää, mutta tällaisenaan olen tyytyväinen siihen, ettei se missään vaiheessa käynyt mitenkään tylsäksi tai itseään toistavaksi, mikä loppupeleissä painaa omassa vaa’assani ainakin hieman enemmän kuin pitkitetty kesto.

Monet pelaavat Call of Dutyja enemmänkin moninpelin takia, mutta itse en kuulu tähän joukkoon ja en sen takia kokenut omalla kohdalla järkeväksi hankkia PSN+-jäsennyyttäkään, joten moninpeli jäi kokonaan testaamatta. Lukemani perusteella Infinite Warfaren moninpeliä on kuitenkin kritisoitu jonkin verran innovaation puutteesta, joten ehkä nettiräiskijjät ovat enemmän kotona vanhojen osien parissa. Tässä arvostelussani en ota kuitenkaan tämän enempää kantaa moninpeliin.

Tulevaisuuden aseet

Aseet ovat futuristisia versioita nykyisistä tussareista, mutta mitään älyttömiä ylilyöntejä siellä ei kuitenkaan tullut missään vaiheessa vastaan. Ammukset vaihtelevat hieman aseista riippuen, sillä vastaan voi tulla panssaroimattomia, panssaroituja kuin täysin mekaanisia vastustajia ja jokaisella on omat heikkoutensa. Kranaattipuoli on hieman mielikuvituksellisempaa; käytettävinä on esimerkiksi hakeutuvia hämähäkkipommeja ja painovoiman kumoavia antigrav-paukkuja.

Mekaanisia vastustajia on myös mahdollista kaapata etäyhteyden avulla ja ottaa ohjaksiinsa. Tällä tavalla voi päästä sabotoimaan hieman vihollisten vankempia asetelmia. Joissain tehtävissä voi myös päästä ohjeistamaan lentotukea tai muuta raskasta kalustoa ja määrätä tulituskohteita, mutta vastaavia on myös nähty aiemmissa COD-peleissä.

Reyes pääsee myös välillä hyppäämään lentävän kaluston puikkoihin ja ohjastamaan omaa pientä Jackal-hävittäjäänsä. Ilmassa käyttävät taistelut hävittäjän ohjaamosta käsin tuovat ihan miellyttävää vaihtelua normaalin räiskinnän lomassa. Mistään kovin kummoisesta simulaatiosta ei ole kyse, vaan enemmänkin kyseessä on arcaden henkeen tehtävää lentämistä, missä törmäily ei ole niin vaarallista ja harvemmin kuolemakaan tulee laakista tai kahdesta. Konekiväärit ryskyen ja ohjukset lennellen koiratapellaan vihollisten hävittäjiä vastaan, koitetaan tiputtaa isompia aluksia ja tuhota strategisia kohteita. Välillä täytyy myös itse lennellä karkuun tai suojautua ohjuksilta heittelemällä niiden eteen hakeutumista vaikeuttavaa silppua. Kaiken kaikkiaan ihan hauskaa puuhaa siis.

Onnistunutta avaruuskähinää

Infinite Warfare on siis audiovisuaalisesti komeaa kuunneltavaa ja katseltavaa. Itse pidin suuresti seikkailemisesta erilaisilla planeetoilla ja kokiessani niiden karut olosuhteet. Toki aiemmissakin Call of Dutyissa on ollut vaihtelevia ympäristöjä, mutta scifistä nauttivalle hörhölle aurinkokuuntaamme sijoitetut tehtävät oli oikein maukkaita.

Nollapainovoimassa sotiminen on myös hauskaa, mutta tuntuu kuin siitäkin olisi voinut ottaa enemmän irti. Sama koskee myös Jackal-aluksilla käytäviä taisteluita. Vaikka niissäkin lennellään erilaisissa ympäristöissä, ovat ne lopulta melko samasta puusta veistettyjä kaikki. Molemmat tuovat kuitenkin hyvää vaihtelua sen normaalimman räiskinnän vastapainoksi. Yksinpelattava kampanja olisi kieltämättä voinut olla edes jonkin verran pidempi, se kun menee nyt ohi muutaman kunnon peli-istunnon aikana.

Testaamani PS4-versio on teknisesti onnistunut erittäin hyvin. Peli tuntui koko ajan pyörivän tasaisella 60 fps:n ruudunpäivityksellä, enkä ainakaan itse huomannut siinä mitään heittelyä. Lataustauotkin olivat varsin kohtuulliset ja esimerkiksi siirtyminen jalkapatikasta Jackal-taistoihin ja toisin päin, on täysin saumatonta. Muutenkaan en havainnut ainakaan mitään silmiinpistäviä bugeja pelissä sessioideni aikana.

Testaamani pelin Legacy Editionin mukana tuli myös uusioversio ensimmäisestä Call of Duty 4: Modern Warfaresta, joka vaikutti kaikin puolin pätevältä HD-päivitykseltä vanhaan klassikkoon. Tämän lisäksi mukana on Zombies-pelimuoto, joka ei varsinaisesti liity Infinite Warfareen, vaan on ihan oma sekoilunsa ja vaikutti myös varsin hauskalta. Sotimista Legacy Edition tuntuu antavan koko rahan edestä.

Call of Duty: Infinite Warfare

Genre: FPS
Ikäraja: 18
Infinity Ward / Activision
Testattu: PS4
Saatavilla: PC, PS4, XBOX
Pelattu: Yksinpelikampanja läpi normaalilla vaikeusasteella hieman yli kymmenessä tunnissa.


LISÄÄ JUTTUJA:

Circle, Ufop, Tukikohta, UFOP Fok_it Suljettu arkku