Butcher

Teurastajat, pukekaa esiliinat ylle

Sisäelimiä ja jauhettua lihaa halvalla, nyt on alennusmyynti lihakaupassa. Butcher on yksinkertainen ylistys tappamiselle ja siitä aiheutuvalle suurelle riemulle. Veri ja sisäelimet lentelevät pitkin kaikkia pintoja ja raadot mätetään röykkiöiksi Transhuman Designin uusimmassa räiskinnäntäyteisessä tasoloikassa. Nyt ei hurmetta säästellä, joten ei muuta kuin moottorisahat käyntiin ja teurastamaan.

Aikaisemmin Transhuman Design on tullut tutuksi toisesta uusretroon pikseligrafiikkaan luottavasta 2D-tasoloikasta nimeltä King Arthur’s Gold. Siinä luotettiin moninpelitaisteluun, rakentamiseen ja tietysti kamppailusta aiheutuvaan verenroiskeeseen.

Mutta uusimmassa pelissään Transhuman Design on lähtenyt yksinkertaisuuden kautta voittoon ja jättänyt kokonaan moninpelin pois. Niin kuin kaiken muunkin ylimääräisen. Butcher ottaa yksinkertaisen kaavan itselleen ja keskittyy puhtaasti refleksit äärimmilleen vievään toimintaan, verenroiskeen sinfoniaan ja tietysti lahtaamisen ilosanoman levittämiseen.

Teurastaja tulee

“Tämähän on niin kuin 2D-versio Doomista”, on ensimmäinen mieleen tuleva ajatus pelin käynnistyttyä ja kuullessaan alun valikoista ensimmäiset soinnut. Tämä ensivaikutelma onkin varsin pysyvä Butcherin tapauksessa ja sitä voisi melkein suositellakin vanhan Doomin faneille näillä sanoilla.

Pelihahmomme teurastaja juoksee kentästä toiseen käyttäen moottorisahaa, haulikkoa ja muita aseita apuna lahtaamiseensa. Päälimmäinen tavoite on tietysti raivata vihollislauma yksi toisensa jälkeen pois tieltä. Välillä painetaan kytkintä, joka aukaisee jonkun oven ja avaa reitin eteenpäin, mutta mitään sen kummempaa tavoitetta tai syvällisempää tarinaa ei ole tarjoilla. Ja se riittää vallan hyvin, tapa vihollisia kunnes niitä ei enää ole ja saavut kentän loppuun; yksinkertaisuutta parhaimmillaan.

“Easiest mode is ‘HARD’” on pelin markkinointilause ja sen voi allekirjoittaa. Ensimmäiset kentät menevät läpi vielä ilman suurempaa hampaiden kiristelyä, mutta vaikeustaso on äkäinen ja nousee melko pikaisesti. Pelaajan reaktiokyky joutuu jatkuvasti testatuksi joutuessaan vihollislaumojen keskellä. Usein astuessa jollekin isommalle alueelle ovet lyödään lukkoon ja joka puolelle alkaa teleporttautumaan vihollisia. Paikalleen ei voi jäädä ja ympärillä voi usein olla myös tappavia ansoja ja muita asioita joihinka ei kannata törmätä.

Tasoloikka ja räiskintä on naitettu keskenään Butcherissa vallan onnistuneesti ja elementit täydentävät toisiaan. Hyppiminen ja jatkuvassa liikkeessä pysyminen on lähestulkoon yhtä tärkeää kuin vihollislaumojen niittäminenkin. Liikkuminen on toteutettu WASD-tyylisillä kontrolleilla ja tähtääminen tapahtuu taas hiirtä käyttäen. Kontrolliensa puolesta peli muistuttaakin esimerkiksi vanhasta Crack dot Comin klassikkopelistä Abusesta.

Suttupikseleitä

Uskon että graafisen tyylinsä puolesta peli jakaa mielipiteitä. Omasta mielestäni se on aivan ihastuttavan suttuisen näköinen, eikä mitään varsinaisesti komealta näyttävää HD-tarkkaa yksityiskohtaista pikselitaidetta, mitä monet nykypäivän indiepelit taas puolestaan edustavat. Parhaimmillaan peli on silloin kun toiminta on oikein kiivasta ja ruudulla roiskaa hurme pitkin seiniä ja oikein mistään ei saa mitään selvää. Silloin peliä voisi kommentoida oikein osuvasti termillä “pikselimössö.”

On olemassa pikseligrafiikkaa, jota voi sanoa suoranaisesti taiteeksi. Sellaista joka on suorastaan lumoavaa katseltavaa, mutta Butcherin tapauksessa ei sellaisesta voida puhua, vaan siinä tunnelma syntyy enemmänkin pelin valjuhkosta ja synkeän tummasta värimaailmasta, adrenaliinintäyteisestä toiminnasta ja myös sen esteettisestä suttuisuudesta. Jos nyt sellaista asiaa on edes oikeasti olemassa kuin esteettinen suttuisuus. Yksityiskohtien puuttumisen suhteen mielikuvitus pelastaa.

Suttuisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pelistä ja siinä tapahtuvasta toiminnasta saisi tarpeeksi hyvin selvää. Viholliset ja ammukset  erottuvat tarpeeksi hyvin taustagrafiikasta, joten riittävän tarkkaavaisena pelaaminen kyllä onnistuu. Pelihahmot ovat melko pieniä, mutta tämä mahdollistaa sitten isomman näkymän pelikentästä yhdellä kertaa ja se on nopeatempoisen toiminnnan ollessa kyseessä melko hyvä juttu, sillä nyt kähinät on helpommin hahmotettavissa. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, etten itsekin silloin tällöin kadottanut omaa pelihahmoani kaiken sen räiskeen ja lentävän veriroiskeen keskelle.

Peliin sävelletty musiikki on kauttaltaan melko hyvää tunnelmointia, mutta valitettavan usein se tuntuu jäävän hieman taustaäänen asemaan, sillä kaiken toiminnan keskellä siihen on usein vaikea kiinnittää huomiota. Onneksi aseiden pamahdukset ovat oikein munakasta kuunneltavaa hyvien kuolinhuutojen ja -korinoiden kanssa, joten niin suuri ongelma se ei ole.

Aggression purkua

Mikäli tuntee tarvetta kompletionismiin, on jokaisessa kentässä piilotettuna myös kalloja. En itse huomannut niiden löytämisestä mitään vaikutusta itse peliin, mutta voihan olla, että kun kaikki on kerännyt jotain vielä avautuu. Itse en nyt jaksanut kaikkia kalloja keräillä ja tältä pohjalta ne tuntuivat hieman turhalta ja liikaa nykypäivän achievement autismin suuntaan kumartamiselta. Pelin läpäisemisen jälkeen vanhoihin kenttiin on kuitenkin mahdollista päästä käsiksi uudekseen ja kerätä missaamansa kallot.

Itse pelasin pelin läpi sillä helpoimmalla (eli siis VAIKEALLA) vaikeustasolla ja siihen meni yhteensä noin viisi tuntia. Kentät eivät ole yleensä kovinkaan pitkiä, vaan ne ovat ohi yleensä viidestä kymmeneen minuuttiin, mutta usein niitä tietysti joutuu harjoittelemaan yhä uudestaan ennen kuin ne pääsee läpi. Kuitenkaan mistään kovin pitkästä pelikokemuksesta emme siis voi Butcherin tapauksessa puhua.

Koska pelin idea pyörii hyvin yksinkertaisen lahtaamisen idean ympärillä, voi se käydä myös nopeasti hieman pitkästyttäväksi. Pelissä itsessään ei siis ole mitään vikaa, mutta voi olla järkevää säännöstellä pelikerrat sopivan lyhyiksi tuokioiksi. Pieninä annoksina peli on varsin nautinnollista puuhaa ja purkaa myös mukavasti aggressioita. Tappaminen on mukavaa.

Butcher

Genre: Tasoloikka / räiskintä
Ikäraja: 18
Transhuman Design
Testattu: PC
Saatavilla: PC
Pelattu: Peli läpi HARD vaikeustasolla noin 5 tunnissa.


LISÄÄ JUTTUJA:

The Legend of Zelda: Breath of the Wild Kuvauksellista valoa Kärsimys on turhaa