Bättre Folk – Vähän hienompi ihmisten juhla

08.07.2016
Teksti:
Kuvat:
K

Hyväntuulinen ja hieno Bättre Folk juhlittiin nyt viidettä kertaa Hailuodon Marjaniemessä.
Kuvagallerian löydät täältä

”Ihana festivaali, oli oikein hauskaa myös oman ohjelman ulkopuolella. Hyvin valittu joukko artisteja ja upea paikka”, tiivistää kirjailija Laura Gustafsson kokemuksensa Bättre Folkista. Eipä siihen voi paljoa lisätä.

Sää on mitä hienoin, kun saavumme Oulunsalon lauttarantaan perjantaina neljän aikoihin. Meri tuoksuu, lokit kirkuivat ja tiirat lekuttavat hämmästyttävästi paikallaan ilmassa. Hailuotoon ei ole siltaa, mikä on varmasti yksi syy saaren omaleimaisuudelle. Lauttayhteys oli tapahtuma-aikaan kuitenkin pieni ongelma. Satojen metrien autojonossa menivät toiveet nähdä ensimmäiset esiintyjät. Matkaan meni Oulusta perille reilut kolme tuntia, vaikka sitä ei ole paljoa.

Tunnelma Bättre Folkissa on hieno. Paikka on todellakin mahtava. Vanha punainen kalastajakylä, majakka ja meri rajaavat aluetta. Valon väri on ihan omanlaisensa, etenkin yöllä.

Joku kertoo, että tuntuu kuin olisi kesäleirillä taiteilijoiden kanssa. Vertaus on osuva. Ihmiset ovat silminnähden hyväntuulisia ja iloisia. Kaikki ovat omannäköisiään, kaikilla on mukavaa yhdessä.

Perjantain esiintyjistä ylitse muiden ovat Circle ja kirjailija Antti Nylén.

Circle on aivan käsittämätön. Siinä ei ole mitään järkeä tai rajoja, kun venkulat herrat rokkaavat. Soitto rullaa ja bändi elää. Jussi Lehtisalolla on päällään nahkaa ja niittejä. Janne Westerlund on sonnustautunut luonnollisesti verkkosukkahousuihin. Mika Rättö istuu aina hetken, ja heiluu välillä koskettimet taivasta kohti.  Sitten ollaankin ilmassa muiden kannattelemana. Tästä ei meno parane! Circlen keikka on aina mahtava kokemus.

Antti Nylén on jostain syystä jäänyt minulle kirjailijana tuntemattomaksi, vaikka uskon, että tunnistaisin hänet milloin tahansa kadun ihmisvilinästä. Antti näyttää sellaiselta punaviini-kirjailijalta. Hän on pitkä, laiha ja olemuksessa on boheemia tanniinia. Paikkaan sivistystäni tutustumalla muutamaan esseeseen – yllätyn sujuvasta luettavuudesta.

Antin esityksessä on selkeä draaman kaari. Aluksi hän lukee tekstiä ja sitten laulaa bändi taustanaan. Nyt rikotaan niitä raja-aitoja, joista on puhuttu. Esitys on hauska ja näyttää hyvältä. Biiseillä ei ole niin väliä ja laulu on kamalaa kuultavaa. Se ei ketään haittaa, Antti on nämä minuutit rokkistara ja yleisö tykkää. Lopulta hän repii paidan päältään, niin kuin asiaan kuuluu.

Lauantai on hyvä päivä

Lauantaina on kova kattaus bändejä ja kirjailijoita. Ensimmäinen bändi aloittaa soiton kello 14.30, mikä on vähän myöhään. Ehkä olisin joskus jaksanut tintata nesteitä heti aamusta, ja bilettää sitten seuraavaan. Nyt sai muutaman tunnin odotella ja käveleskellä rannalla. Ei sekään toki huonoa ole.

Ihana leijona tuo nimenä mieleen teinien urheiluräpin. Yllätys oli positiivinen, kun typerän nimen takaa paljastui taitavasti progeileva yhtye. No olinhan toki tutustunut bändiin vähän etukäteen, mutta en ihan saanut oikeaa kuvaa musiikista. Oli aika tilata olut ja istua nurmikolle kuuntelemaan ja aistimaan tunnelmia. Kuulin, että Bättre Folkin konkarit nurisevat juhlan nykyisestä yleisömäärästä – ettei saa rauhassa istua ja chillailla nurtsilla musiikkia kuunnellen. Nyt sai ja mukavaa oli.

Asa & band soitti hyväntuulisen setin. Yleisö oli jo hereillä ja lavan edusta täyttyi tanssivista tytöistä ja naisista. En kovin hyvin tunne Asan tuotantoa, mutta muutamat biisit olivat tuttuja. Jotain keskittymisestä kertoo, että keikalta on valtavasti kuvia yleisöstä ja bändistä. Tai sitten kaikki näyttivät vaan niin hyviltä.

Mira Luoti on kyllä mahtava! Neito osaa tanssia ja liikkuu hienosti. Mira näytti upealta liehuvassa mustassa asussaan. Visuaalisesti keikka oli juhlan parhaimmistoa. Häntä on kiva kuvata, hän on aina siellä, ja sitten ei ole – ja ihan kummissa asennoissa. Musiikki on menevää rokkia tai -poppia. Lopuksi kuulimme vielä Kauko Röyhkän Oulusta kertovan biisin: Paska kaupunki. En edes huomannut, että lähes koko keikan ajan satoi.

Riston sanoitukset ovat aina vähän vinksahtaneita ja keikoilla on todella mielettömät fiilikset. En ollut tunnistaa herraa kevyen kesäparran alta, mutta meiningistä ei voi erehtyä. Vieraannuttavaa avaruusrokkia on aina hienoa kuunnella jossain Perämeren saaressa auringon laskiessa – tai noustessa. Risto ei taivu sanoiksi, sitä tulee kuunnella, katsella ja hymyillä vieraantuneelle menolle.

“Huhhuh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset
Mistä, höh, no susta
Oot mun superhölmö pöppelin sköppeli
Kun katson sun mielettömiin silmiis,
niin tunnen kuumetta aivoissa”

Pariisin kevät taisi olla festivaalien odotetuin orkesteri. Odotukset varmasti täyttyivät. Yleisöä oli paljon ja sillä oli kivaa. Yhtye tykkäsi olla Hailuodossa tuona kesäyönä. Hittien lisäksi kuultiin pari ihan uutta biisiä, jotka vaikuttivat lupaavilta. Toki ne hitit ovat mahtavia, etenkin silloin kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Tiputa sun aseet on biiseistä tämän hetkinen suosikkini, se toimi hienosti myös keikkasetissä. Tämä oli hieno päätös täydelliselle lauantaille.

Kirjailijoita

Odotin lauantain kirjailija-esiintymisiä innolla. Nyt oli valittu mielenkiintoisia, hienoja kirjailijoita – jotka sattuivat vielä olemaan tuttuja.

Katja Kettu on suurimpia suosikkejani nykyisistä ja menneistä suomalaisista kirjailijoista. Jostain syystä kirjailijat ovat usein tekstiensä näköisiä – en tarkoita tekstien sisältöä, vaan tyyliä. Kuvissa olen nähnyt toisenlaisen Katjan kuin elävänä. Nyt mielikuva on oikea. Kerron tämän siitä huolimatta, että jonkun mielestä pitäisi puhua jostain ihan muusta.

Esiintymisessä ei ollut Lapin mystiikkaa, mutta hyvä magia oli läsnä. Katja loitsi Yöperhosen sanoja ja Timo Kämäräinen soitti kitaralla kummia sointuja, joita hän rytmitti bassorummulla. Tätä ei voinut lumoutumatta seurata. Merituuli kosketti sivuja, ja se oli vaan hyvä niin.

Laura Gustafssonilta olen lukenut molemmat romaanit, vaikka en ehkä ole hänen kohderyhmäänsä. Kirjat ovat jääneet aiheiltaan vähän vieraiksi, mutta kieli, tarinan kuljettaminen ja tummahko huumori viehättävät.

Laura tunnetaan feministinä. Hän oli valinnut näkökulmaksi sukupuolittuneet puhetavat. Ensin Lauran dialogia luki mies ja nainen. Sen jälkeen vaihdettiin osia. Ehkä tarkoitus oli osoittaa, miten eri tavalla ymmärrämme puheen. Ehkä en ollut ihan hereillä, tai tilanne oli sellainen, etten huomannut suurta eroa. Gustafssonin tapa esiintyä on kaunis, silmät ja olemus aivan lumoavia.

Ajattelin kysyä, millaista on esiintyä festivaaliyleisölle?

– Tajusin vasta lavalla, miten erilaista on esiintyä festarikontekstissa ja ylipäätään ulkona. Oli myös erilaista luoda itse oma esiintyminen ja sen kulku tavallisten haastattelujuttujen sijaan, tässä mielessä esiintyminen muistutti enemmän luentokeikkaa. Toivottavasti pääsen paikalle toistekin.

Mitä saamme kuulla Laura Gustafssonista seuraavaksi?

– Elokuussa julkaisen Korpisoturi -romaanin

– Lisäksi teen kuvataiteilija Terike Haapojan kanssa perustamani taidehankkeen Toisten historian kanssa -teoksen Embrace Your Empathy! Flow-festivaaleille elokuussa ja sen jälkeen rakennamme Helsingin Suvilahden Tiivistämöön Museum of Nonhumanity – Epäihmisyyden museo -teoskokonaisuuden, joka on auki syyskuun ajan.

Näitä jäämme odottamaan Nousussa. Epäinhimillisyyden museo vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, kannattaa tutustua sivustoon. Uuteen romaaniin palaamme elokuussa.

 

 

Laura Lindstedt on melkoinen persoona. Vaikka Oneiron vielä odottaa lukemistaan, hieno ja rohkea Finlandia-puhe sai minut hurraamaan ääneen. Tällaisen kulttuuripersoonan maamme ummehtunut ilma tarvitsee. Laura Lindstedt on yhdellä sanalla upea – valovoimaa, karismaa ja läsnäoloa on hienoa katsoa, niin lavalla, kuin sen ulkopuolellakin. Paljaat varpaat eivät montaa sekuntia pysyneet nurmikossa Antti Nylénin esiintyessä. Laura Lindstedtin oma esiintyminen oli jotain ihan muuta, kuin kirjailijoilta yleensä odotetaan. No aluksi lausuttiin. Sitten lähdettiin. Joku sanoi, että se oli punkkia, mutta oikeastaan se oli zeppeliinimäistä menoa ja heittäytymistä. Kitaristi yritti pysyä mukana ja seurata mikin kanssa, kun Laura otti fonin kouraan. Ei siitä mitään tullut. Viihdyttävä esitys kyllä oli. Tuntui siltä, että tähän oli kerätty latausta pari päivää, ja sitten päästettiin kaikki hevoset irti. Mahtavaa!

Juhlat on juhlittu, ja nyt ihmetyttää, miksen ole aiemmin tullut paikalle? Tapahtuma alkaa saada mainetta ja hyvä niin. Alue asettaa toki omat rajansa. Nyt kävijöitä oli noin 3 000. Olo on aina tyhjä hienon tapahtuman jälkeen, mutta tästä jäi hienoja muistoja ja hyvin visuaalisia mielikuvia. Nähdään ensi vuonna ystävät!




LISÄÄ JUTTUJA:

Turmion suurherttua Laulu koti-ikävästä Lights Out