Kunnes siitä tuli totta -kiertue täytti salit ja sydämet

28.04.2016
Teksti:
Kuvat:
K

Teit meistä kauniin -elokuvan kuvausten tiimoilta otsikoissa ollut suomirockin veteraani Apulanta kiersi huhtikuun ajan kotimaisia konserttisaleja Kunnes siitä tuli totta -kiertueen tiimoilta. Kymmenen konserttia suurissa saleissa, ja niistä joka ikinen oli loppuunmyyty. Kiertueen toiseksi viimeinen keikka oli perjantaina 22. huhtikuuta Helsingin Kulttuuritalossa.

Myös Helsingin keikka oli loppuunmyyty, ja salissa olikin vain muutamia yksittäisiä tyhjiä paikkoja. Tunnelma oli odottava – kiertueen aiempia keikkoja oli julkisessa mediassa suitsutettu maasta taivaaseen, joten odotukset olivat korkealla. Myös lippujen hinnat olivat melko suolaiset, joten sekin kasasi paineita yhtyeelle ja esitykselle. Apulanta kuitenkin lunasti kaikki odotukset ja näytti, miten alansa rautainen ammattilainen hoitaa kyllä työnsä.

Apulanta

Keikka alkoi yllättävästi: rumpuja lavalla ei ollut lainkaan, ja bändi istui jakkaroilla lavan etuosassa. Valkoinen taustaverho loi rauhallista tunnelmaa ja show aloitettiin puoliakustisesti viipyilevällä Hallaa-kappaleella. Koko ensimmäinen puoliaika esitettiin samalla tyylillä, joskin tunnelmat kappaleiden välillä vaihtelivat radikaalisti. Yleisö oli selvästi keski-iältään tavallista Apulanta-keikkaa iäkkäämpää, mutta lisäksi mukana oli paljon pieniä lapsiakin. Pääsääntöisesti klubeissa ja festareilla keikkailevalta yhtyeeltä konserttisalikiertue onkin hyvä ja virkistävä veto, koska paikalle saapuu selvästi erilaisia ihmisiä kuin tavallisemmille keikoille.

Pala siitä aloitettiin shamanistisissa tunnelmissa ja myös muiden kappaleiden aikana mykistynyt hiljaisuus valtasi yleisön. Tunnelma oli suorastaan arvokas ja mahtipontinen. Erikoisen lisänsä kappaleiden sovituksiin toivat jousisoittimet, joita soittamassa olivat Klaara ja Vilma Pyrhönen, Iiris Pyrhönen-Koivula ja Elina Susiluoto. Naiset todella tiesivät ja tunsivat soittimensa, ja erilaisia tunnelmia luotiin osin näppäilemällä ja osin jousella soittaen. Myös yhtye antoi selvästi taustasoittajille arvoa ja esimerkisi Odotus-kappaleen intron ajaksi kaikki lavan valot oli kohdistettu jousisoittajiin. Odotus saikin todella tunnelmallisen ja syvällisen aloituksen ja kappale taipui kauniisti hieman erilaiseen sovitukseen.

Poltettu karApulantama muutti salin tunnelman täysin päinvastaiseen suuntaan, kun kappale oli sovitettu kantrityyliseksi. Sipe hylkäsi kitaran, ja soitti omituista lyömäsoitinta joka sai villille lännelle ominaisen gangsteritunnelman suorastaan hyökymään lavalta. Basisti Ville Mäkinenkään ei päässyt helpolla, vaan hän vietti osan ajasta kontrabasson takana. Alkupuoliskon välispiikeissä Toni kävi läpi Apulannan uraa ja historiaa, sekä esitteli mukana lavalla olevia henkilöitä mainiten myös bändin alkutaipaleella Apulantaa mentoroineen Jani Viitasen, jonka studiossa esimerkiksi 0010 on tehty.

Keikan alkupuolen yllättävin, viihdyttävin ja ehdottomasti paras veto oli kuitenkin viimeisenä soitettu Mato, joka vedettiin ilman soittimia A cappella/beatbox-tyyliin ja bauau-tikitiki-rytmit soivat päässä koko väliajan saaden suun virneeseen.

Väliajan jälkeen tunnelma lavalla oli selvästi erilainen: taustaverhot oli kerätty pois, rummut olivat tutulla paikallaan lavan takaosassa ja pitkin lavan rakenteita roikkui maastopukuisia, kaasunaamareilla varustettuja nukkeja. Keikka jatkui scifieäänien saattelemana ja valaistus muistutti kyberpunkmaailmasta ja oli todella näyttävää.

Apulanta

Kappaleita esiteltiin ”huonoimman levyn tunnetuimmaksi biisiksi” (Pihtiote albumilta Kaikki kolmesta pahasta) ja ”parhaan levyn tuntemattomimmaksi biisiksi” (006 albumilta Aivan kuin kaikki muutkin). Viisaus ei asu meissä räjäytti yleisön ja vihdoinkin tunsi olevansa rock-keikalla kun yleisökin sai luvan nousta seisomaan ja pääsi tosissaan tanssimaan sen mitä penkkirivien välissä nyt mahtui. Välillä hassuteltiin 70-luvun kappaleella ”Viisas voimistelee” kunnes taas palattiin herkkiin tunnelmiin viulujen kanssa todella kauniisti soivalla Ilona?-biisillä joka vielä vuosienkin jälkeen tuo joka kerta kylmät väreet iholle.

Lopuksi yhtye täräytti ilmoille kappaleen Anna mulle piiskaa joka paketoi koko keikan ja sen tunnelman. Yllättäväksi loppuvedoksi tämän jälkeen koko orkesteri ja kaikki taustasoittajat lauloivat svengaavan vanhan kappaleen Se pelaa ei joka pelkuri on. Kappalevalinta oli kaikessa koomisuudessaan ja hämmentävyydessään kruunu monipuolisen, laadukkaan ja omintakeisen keikan päässä.

 




LISÄÄ JUTTUJA:

Lopotti – Tommi Kinnunen Valonkantajat Lasinen miekka