Anna Puu – Rakkaudella, Anna Puu

05.11.2015
Teksti:
Fiilis: Elämänjanoinen

Eräänä ei niin kauniina päivänä autoni riuhtaisi itsensä irti keskinäisestä yhteistyö- ja avunantosopimuksestamme. Surkuttelu ei auttanut. Julkisten kulkuvälineiden puutteessa muutaman kilometrin työmatka piti kulkea apostolinkyydillä. Puhkuessani turhautuneita höyryjä ulos kirpeään maanantaiaamuun päätin valita kireään tunnelmaan edes mieltä tyynnyttävää musiikkia. Silloin muistin, että Anna Puu oli vasta julkaissut uuden levyn.

Tukkaansa polkkamittaan leikkauttanutta, purkkapalloja rennon leikittelevästi puhaltelevaa laulajaa tuskin kukaan enää muistelee Idols-kilpailijana, joka vielä muutama vuosi sitten kiihkeästi anoi läsnäolollaan huomiota ja hyväksyntää. Keväällä esimaistiaisena julkaistu Ota minut tällaisena kuin oon -avausraita seisoo nyt tyynesti ja itsevarmasti lahjomattoman sanomansa takana eikä kosiskele ketään. Uutuusalbumi asettaa kuuntelijalle siis selkeät ehdot ja lyö pöytään kaunistelemattoman totuuden; sinä valitsit minut, ja tässä sitä nyt sitten ollaan, oli sisus silkkoa tai ei. Kolmen vuoden tauon jälkeen julkaistu neljäs pitkäsoitto Rakkaudella, Anna Puu paljastuukin tekijänsä sielukkaimmaksi teokseksi, jossa ei kerskailla, mutta ilmaistaan selkä suorana, mitä osataan.

Anna Puun musiikki on helposti lähestyttävää, jopa hempeää popmusiikkia, joka on taipuisaa kuin pullapitko ja soljuvaa kuin lähdevesi. Vastustamattomine äänialan venytyksineen ja jazz-niekkuineen Puu on aina ollut erityisen valloittava livenä. Viimeksi tämä todistettiin UMO Jazz Orchestran Nenäpäivän konsertissa, jossa Puu tulkitsi kujeillen Juice Leskistä. Sama vaivattomuuden tunne ja helpottunut keveys leimaa myös Amerikassa työstettyä uutuusalbumia. Vaikka Puun edellistä, melankolista Antaudun-pitkäsoittoa (2012) onkin ehditty jo kehumaan ryhdikkäämmäksi kokonaisuudeksi, Puun persoonallisuus pilkesilmäisenä tsemppaajana tulee ehdottomasti paremmin esiin vapautuneessa riemussa.

Rakkaudella, Anna Puu palaa juurilleen lempeillä kitaramelodioilla, lauhkeilla harmonioilla, pirskahtelevilla rummutuksilla sekä leirinuotion mieleen tuovilla taputuksilla. Uutta ovat Superkuun karski kantripoljento ja sannimaisesti kone-efekteillä maustettu Jos nää seinät osais puhua. Amerikan tuliaiset kajahtavat mahtipontisina yeah-huutoina Puun istuessa ratin takana Matkalla-voimaballadissa. Yllättävä on myös sinfoninen päätösraita Ei sinusta, joka kahlitsee kuuntelijan staattisuudellaan. Leskiselle Puu osoittaa oman henkilökohtaisen tribuuttinsa laulamalla riisutussa Kohta vapaita -kappaleessa rakkauden haudalla seisomisesta. Levyn vaikuttavin helmi on kuitenkin sykähdyttävästi maalaileva Aika, joka Kygon tyylisesti hyödyntää raikkaita melodialyömäsoittimia. Syy lienee biisin tekoon osallistuneessa Teemu Brunilassa. Muuten albumin kappaleita ovat työstäneet tutut hittinikkarit, Knipi ja Lasse Kurki, sekä tuottajan roolissa hyörinyt Jukka Immonen.

Erityistä aitouden tunnetta lisää tällä kertaa se, että Puu on ensi kertaa lyyritellyt sanoituksensa kokonaan itse. Vaikka tämä toisinaan kaikuu albumilla hieman hapuilevana yksittäisten fraasien toistona, Puu onnistuu luomaan rehellisiä mielikuvia. Avoimuus antaa tilaa henkilökohtaisuudelle ja samalla koskettaa vilpittömyydellään muita arkisen harmauden tallaajia, joilla kuitenkin on unelmia. Enää Puu ei ryve eron jälkeisessä pateettisessa likapyykissä, vaan myöntää, kuinka on ollut helpompaa jotain muuta esittää, mutta kuinka kaikessa yksinkertaisuudessaan on vain aikaa, joka pelastaa. Saatuaan kitaran käteensä Antti Holma Show’ssa pari viikkoa sitten Anna Puu muuntui kantaaottavaksi folk-tähdeksi, hymninään sydämellinen ylistys itsensä armahtamiselle.

Puuta on aikaisemmin hieman kritisoitu urapainotteisuudestaan eronneen perheäidin roolistaan huolimatta. Levyltä kuoriutuukin itsensä löytänyt aikuinen nainen, joka tasapainottelee arjessa ja tavoittelee haaveitaan kuten kuka tahansa meistä. Kuplivassa rakkaudessa kelluvissa kappaleissa vieraillaan planeettoja kiertävillä radoilla, pyörähdetään pastellisävyisen unelmoivasti huovan alla aavikolla, ja kikatellaan sille, mitä seinät sanoisivat, jos ne osaisivat puhua. Unohdetaan hetkeksi, mitä ollaan. Me kun olemme vain ihmisiä. Joskus suuruudenhulluja, mutta ainakin yritämme tehdä kaiken silti oikein.

Vain yhdeksän kappaleen mittainen levy on lyhyt, mutta kyllin riittoisa tuomaan palan hehkuvaa aurinkoa kaamoksen tummentamaan päivään. Autostani tuli myöhemmin ehjä, mutta sitä ennen Anna Puu ennätti tekemään minut ehjemmäksi.

Rakkaudella, Anna Puu
Anna Puu

Fried Music
Formaatti: CD


LISÄÄ JUTTUJA:

Pelihalli Sugoi rotuaari piknik Taskuvaras – Robert Bresson