NOUSU

Ajattara – Lupaus

12.05.2017
Svart Records | CD/LP
Toimittanut: |
Fiilis: Melankolinen

Ajattara

Vuonna 2001 ilmestyi Ajattaran levy Itse, joka oli vielä silloisen Amorphiksen laulajan Pasi Koskisen sooloprojektin debyytti. Omalla tavallaan hidas ja melankolinen dark- ja black metal yhdistettynä lähes kalevalaiseen runomittaan oli raikas henkäys suomalaiseen skeneen. Vuoden 2004 jälkeen Koskinen jätti Amorphiksen ja keskittyi pääasiallisesti Ajattaraan. Kahdeksen julkaisun jälkeen vuonna 2012 bändi lopetti toimintansa. Viime vuoden Nummirockissa yhtye kuitenkin teki paluun ja tänään ilmestyy Ajattaran paluulevy Lupaus.

Henkilökohtaisesti Ajattaran kaksi ensimmäistä levyä ovat jääneet parhaiten mieleen ja niiden omalaatuinen tunnelma vakiinnutti bändin paikan monen levyhyllyssä. Uudella levyllä bändin sanotaan olevan raaimmillaan ja olikin mielenkiintoista kuulla vieläkö entisaikojen synkkyys tulee läpi yhtä hienosti.

Pääsääntöisesti Lupaus on nopeatempoisempaa ja enemmän perinteistä black metalia kuin mitä aiemmin. Mukana on edelleen syntikoita ja Koskisen vokaalit riipivät tiukan kitaroinnin päällä tehokkaasti. Levyllä kuuluu kokemus ja sävellystyö on monipuolista kaikkien elementtien erottuessa kirkkaasti monitasoisista kappaleista. Yleisfiilis äänityksessä on kuitenkin melko kylmä ja puhdas, vaikka raakaa ja raskasta tunnelmaa luodaan tehokkaasti. Kokonaisuutena siis varsin pätevää ja toimivaa mustaa metallia.

Levyltä puuttuu jollain tasolla sama raskaus ja synkkyys millä Ajattara nousi pimeydestä aikoinaan, joskin se välillä onneksi nostaa päätään myös tällä kertaa. Vaikka musiikillisesti ehkä ollaankin rankemmilla ja raskaammilla vesillä, ei tunnelma välity kaikissa biiseissä aivan samalla tavalla kuin vaikkapa Itse -levyllä. Vokaalit on hoidettu edelleen erinomaisesti ja hidasta kalevalatyylistä lausuntaa kappaleista löytyy vieläkin. Jotain silti jää puuttumaan välillä myös lyriikoista, vaikka rienausta ja kuolemaa kovasti ylistetäänkin. Helmiä kuitenkin löytyy myös tältä levyltä. Esimerkiksi Suru -biisi, jossa puhtaat laulut ja lyriikat kohtaavat melankolian erinomaisesti lähes iskelmätyylisessä kertosäkeessä.

Lupaus on vahva paluulevy, mutta ei ehkä niin vahva kuin olisi voinut toivoa. Ehkä aika kultaa muistot kuten sanotaan, mutta edelleen mielessään palaa vain niihin ensimmäisiin levyihin. Toki on ymmärrettävää, että bändit ja muusikot kehittyvät, eikä kukaan halua jäädä paikalleen junnaamaan varsinkaan kuuden vuoden hiljaiselon jälkeen. Levy oli lopulta hyvin hienoinen pettymys, sillä se ei tuntunut ihan niin omaperäiseltä kokonaisuudelta kaikesta hyvästä huolimatta. Kyseessä on silti selvästi hiottu ja erinomainen julkaisu josta löytyy myös todellisia korvamatoja. Ajattara on tehnyt paluun mikä on hieno asia, ja livekeikkaa kannattaa ehdottomasti käydä vilkaisemassa jos siihen on mahdollisuus.


LISÄÄ JUTTUJA:

Remu Aaltonen, Vapriikki, Hurriganes Ajattara