25-vuotias KarmaRock jytisyttää Harjavaltaa ensi lauantaina

30. heinäkuuta KarmaRock polkaistaan jälleen käyntiin Harjavallan koulukeskuksen rannassa. Samalla juhlitaan sen jo 25-vuotista taivalta. KarmaRockin perusti Maij’ Karman Kauniit Kuvat, eli nykyinen Maj Karma. Nykyisin festivaalin järjestelyjä hoitaa KarmaRock ry.

Yksipäiväinen Karmarock on aiempina vuosina koonnut kasaan pienen, mutta sitäkin laadukkaamman kattauksen kotimaisia artisteja. Vuonna 2015 Karmarockin kolmelle lavalle nousivat Maj Karman lisäksi muun muassa Stam1na, Musta Paraati, Tiisu, Pariisin kevät sekä joukko muita huippuartisteja.

Viime vuonna KarmaRock halusi ottaa aivan uudenlaisen lähestymistavan festareihin: artisteja ei paljastettu etukäteen. Koska muutos nosti lipunmyyntiä lähes puolella ja palaute oli poikkeuksetta positiivista, mennään samalla kaavalla tänäkin vuonna.

Festarifiilikseen aivan uudenlaista twistiä tuo arvuutella mikä artisti seuraavana kuulutetaan ja rentoa letkeyttä päivään luo artistien – etenkin isäntäbändi Maj Karman jäsenten – hengailu festariyleisön joukossa. KarmaRock on muutenkin kaikin puolin kotoisa ja piknikmäinen festari, monien kädessä keikkuu kotoa tuotu eväskori ja illan humalatilan edetessäkin meininki pysyy chillinä.

Lipun hintakaan ei juuri kevennä kukkaroa, 35,50 euroa on festarilipun hinnaksi melko kohtuullinen. Porin suunnasta paikalle saapuvat voivat varata etukäteen kahdeksalla eurolla menopaluukyydityksen huikealla Sikabussilla.

Omat alkoholijuomat on näiltä festeiltä jätettävä kotiin, mutta älä huoli – hengenravinnon lisäksi KarmaRockista löytyy helpotus monenlaiseen nälkään ja janoon. Festivaali itsessään on ikärajaton.

 




LISÄÄ JUTTUJA:

Panssarijuna